Sisältö
Pääsivu
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Linkit
Arkisto

Pääkirjoitus

Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi


2.10.1998

Hallituskannua valetaan

Maassa on tapana, että hallitusta aletaan muodostaa säännöllisesti jo noin vuotta ennen vaaleja. Samaan hengenvetoon uutterat hallituksenmuodostajat muistavat aina lopuksi korostaa, että vaalituloshan se kuitenkin kaiken ratkaisee. Ei muuten ratkaise.

Kun maassa oli vuosikymmeniä punamultahallitus, jonka Urho Kekkonen aina silloin tällöin teurasti nimittääkseen parin viikon kiukuttelun jälkeen samat herrat jokseenkin samoihin tehtäviin, ei vaalitulos ratkaissut mitään. Kokoomus ei tuntuvistakaan vaalivoitoista huolimatta päässyt hallitukseen.

Tämä sortopolitiikka meni jopa niin pitkälle, että nykyinen valtioneuvos Johannes Virolainen (kesk) huomautti televisiossa erään vaalivoiton jälkeen vaaleja valvoneelle kokoomusjohtajalle, että "mitäs te sillä vaalivoitolla teette?"

Kokoomuksessa tästä keskustapuolueen johdolla harjoitetusta ja valtapoliittisista syistä harjoitetusta diskriminoinnista opittiin se, että ketään ei ennen vaaleja suljeta yhteistyön ulkopuolelle.

Samalla se opetti, että hallituksen muodostamishankkeet ennen vaaleja ovat etupäässä julkisuuden kalastelua ja vaalien jälkeisenä aamuna ne ovat kuin kärpäsen surinaa kuulijan korvissa.

Viime viikonloppuna hallitusta muodostettiin taas tavallista ahkerammin. Kukin painotti omia etujaan ja haki hyväksyntää omille viisasteluilleen.

Keskustajohtaja Esko Aho esimerkiksi piti täysin selvänä, että "hallitusratkaisun avaimet kuuluvat vaalien voittajalle, vaikka nykyinen hallitusrintama säilyttäisikin enemmistönsä".

Vielä jokin aika sitten hän oli sitä mieltä, että suurinta puoluetta ei muodostajan paikalta syrjäytä mikään. Mielipidemittauksetko muuttivat miehen mielen?

Pääministeri Paavo Lipponen (SDP) taas piti hallitusvaihtoehtoina "sosialidemokraattien kokoamaa yhteistyötä tai oikeistohallitusta". Tässähän Lipponen epäsuorasti sanoo, että Ahon tai Sauli Niinistön (kok) muodostamaan ja johtamaan hallitukseen SDP ei lähde.

Mikähän muu kuin oman aseman säilyttämisen tarjoama viisaus pani moista lausahtamaan?

Meillä Verkkouutisissa muuten tiedetään jo seuraavan hallituksen kokoonpano aina ministerinimiä myöten, mutta yleisistä syistä sitä ei vielä kerrota. Niin julkisuudenkipeitä ei sentään olla...

ILKKA AHTOKIVI