Suojeluskunnat 80 vuotta - Miksi Stalin halusi lakkauttaa SK-järjestön?


Suojeluskuntajärjestö lakkautettiin 30. lokakuuta vuonna 1944 välirauhansopimuksen perusteella Liittoutuneiden (Neuvostoliiton) valvontakomission puheenjohtajan, kenraalieversti A. A. Zdanovin käskystä.

Useiden sotahistorioitsijoiden arvioiden mukaan suojeluskuntien lakkauttaminen oli mm. epäsuora osoitus niiden merkityksestä Kannaksen torjuntataisteluissa ja itsenäisyytemme säilyttäjänä.

Sotahistorioitsija, ye-eversti Sampo Ahto arvioi, että suojeluskuntajärjestön lakkauttamisen taustalla oli generalissimus Josef Stalin, joka punnitsi erilaisia vaihtoehtoja Suomen suhteen.

Näissä eri vaihtoehdoissa hänen suunnitelmiensa tiellä olivat kuitenkin suojeluskunnat.
- Syksyllä 1944 yksi Neuvostoliiton vaatimuksista tärkeimpiä oli juuri suojeluskuntien lakkauttaminen. Ja se oli ehdoton vaatimus, eikä sitä ollut minkäänlaista mahdollisuutta sivuuttaa, toteaa Sampo Ahto.

Tämä taas johtui siitä, että Suomen puolustusta haluttiin heikentää.
- Jopa niin, että vaikka Neuvostoliitto vaati Suomea käymään Lapin sotaa, niin armeijallekin vaadittiin rauhanajan kannallepanoa. Tämä kuitenkin olisi tehnyt Lapin sodan käymisen mahdottomaksi.

Maanpuolustuksen peruspilareita

- He (neuvostoarmeijan johto) olivat tietenkin todenneet, että suojeluskunnat oli yksi suomalaisen maanpuolustuksen peruspilareista, ja sen romahduttaminen heikentäisi aivan oleellisesti Suomen puolustusta.

Stalinhan ei syksyllä 1944 voinut aivan tarkasti kristallipallosta nähdä, mitä hän tulisi Suomelle tekemään ja miten tilanne tulisi kehittymään. Josef Stalinilla oli Suomen suhteen erilaisia Vaihtoehtoja.

- Hän todennäköisesti toivoi, että Suomen kommunistit pystyisivät selvittämään asian. Miehitysvaihtoehtokin olisi pidettävä takataskussa.

- Kommunistien vallanotto olisi käynyt täysin mahdottomaksi, jos suojeluskuntalaiset olisivat edelleen olleet olemassa. Suomen miehityskin olisi suojeluskuntien läsnäollessa muuttunut vähintään ongelmalliseksi, selvittää sotahistorioitsija Sampo Ahto. Siksi suojeluskunnat piti lopettaa.

Suurin kansalaisjärjestö

Enimmillään keväällä 1941 SK-järjestöön kuului 126 000 miestä ja jatkosodan aikana vielä 70 000 sotilaspoikaa.

Rinnan Suojeluskunnan kanssa toimi sen sisarjärjestö Lotta Svärd, jonka päätehtävänä oli aseettomana avustaa suojeluskuntia sekä taloudellisesti että toiminnallisesti.

Laajimmillaan lottatyö oli sotiemme aikana, jolloin siihen kuului 150 000 toimivaa jäsentä ja noin 40 000 lottatyttöä.

Suomen saavutettua itsenäisyytensä suojeluskunnat virallistettiin asetuksella kesällä 1918 lailliseksi maanpuolustusjärjestöksi ja kytkettiin myöhemmin, vuonna 1927, lailla osaksi valtakunnan sotalaitosta. Järjestö oli suuri vaikuttaja 1920 -ja 1930 -luvuilla.

Suojeluskuntien ja Lotta Svärdin Perinteiden Liitto järjesti suojeluskuntien 80-vuotisen toiminnan johdosta tiistaina Helsingin Säätytalossa juhlaseminaarin. Tilaisuuteen oli kutsuttu erityisesti suojeluskuntaveteraaneja eri puolilta maata.

Suojeluskuntien sotilaskoulutus

Suojeluskuntien sotilaskoulutus oli lähes yksinomaan vakinaisessa virassa olevien ja puolustusvoimissa peruskoulutuksensa saaneiden aktiiviupseereiden vastuulla. Käytännön koulutustyö oli aluepäälliköiden johdossa.

Sotilaskoulutus sisälsi alokaskurssit, alipäällystökurssit, päällystökurssit ja komentajakurssit. Jo vuonna 1921 järjestö otti käyttöön SK-upseerin arvon ja koulutusvaatimukset. Kahden vuoden päästä ne yhdistettiin reserviupseerikoulutusvaatimusten kanssa.

SK-upseeriksi pyrkivän oli päällystökurssin käytyään suoritettava Tuusulan Päällystökoulussa myös erityinen suojeluskuntaupseerin tutkinto. Lähes kaikki SK-järjestön piiri- ja aluepäällikköinä sekä sotilasohjaajina toimineet kävivät Päällystökoulussa vajaan vuoden mittaisen komentajakurssin.

Tuusulan Päällystökoululla järjestettiin vuosina 1930-1944 yhteensä noin 250 kurssia ja tutkintotilaisuutta, joihin otti osaa runsaat 12 000 miestä.

Nuorison aktiivisin aines

Suojeluskuntiin liittyi ja harjoituksiin osallistui yleensä paikkakunnan nuorison aktiivinen aines. Tavallisesti ne, jotka puolustusvoimissa koulutettiin reservinupseereiksi ja aliupseereiksi, olivat saaneet suojeluskunnassa hyvän alkuvalmennuksen ennen varusmiesaikaa.

Reserviläisille suojeluskuntaharjoitukset olivat tehokas lisä vajavaisiksi jääneille kertausharjoituksille. Järjestön runsas kilpailutoiminta taas oli tehokas lisä vajavaisiksi jääneille kertausharjoituksille.

Kilpailulajeina olivat sotilasottelut, taisteluammunnat, partio- ja mieskohtainen suunnistus sekä hiihto- ja ampumakilpailut. Siviililajeista suojeluskuntajärjestö oli pesäpallossa edelläkävijä.

Talvisodan syttyessä

Talvisodan syttyessä reserviläisistä oli suojeluskuntalaisia 65 000 eli joka viides mies. Jokainen suojeluskuntalainen toi ylimääräisiin harjoituksiin henkilökohtaisen suojeluskunta-aseensa ja varustuksensa.

Kenttäarmeijaan ilmoittautui 8 000 suojeluskuntaan kuulunutta, joista valtaosa oli saanut SK:n upseerikoulutuksessa valmennusta komppaniapäällikön ja vastaaviin tehtäviin.

Kaiken kaikkiaan Talvisodan 1 500 komppanian- ja patterinpäälliköistä runsas kolmannes eli 540 oli suojeluskuntien jäseniä. Suojeluskuntien merkitys alueellisessa liikekannallepanojärjestelmässä oli ratkaisevan tärkeä tekijä.

Merkitys torjuntataisteluissa

Suojeluskunnan jäsenistä oli talvisodan aattona 46 prosenttia talonpoikia, 26 prosenttia työväkeä ja 22 prosenttia ns. keskiluokan edustajia.

Sosialidemokraattinen puolue ja suojeluskuntajärjestö löivät veljen kättä helmikuussa 1940, mikä nosti niin suojeluskuntalaisten kuin lottienkin määriä.

Niin talvisodassa kuin Kannaksen rajuissa torjuntataisteluissakin vuonna 1944 Suomen kansa oli jo yhdistynyt tuntemaan suurta aseveljeyttä ja puolustustahtoa. Sotahistorioitsijoiden mukaan tähän tulokseen vaikuttivat vahvasti myös suojeluskunnat.

STT-IA
2.10.1998

AJASSA -SIVULLE