Sopimusjärjestö OPCW:n toimintaa tehostetaan

Kemialliset aseet tarkoitus hävittää 10-15 vuodessa



Kemialliset aseet kieltävä sopimus on ollut voimassa puolitoista vuotta. Sopimus myös määrää nuo aseet hävitettäviksi 10-15 vuodessa.


Se on ensimmäinen aseidenriisuntasopimus, jossa on mukana kansainvälinen valvonta.
- Vielä on vaikea arvioida, toimiiko sopimus odotusten mukaisesti, sanoo ulkoministeriön asevalvontayksikön päällikkö Kari Kahiluoto.

Vakavimpia puutteita on, etteivät kaikki maat ole liittyneet sopimukseen ja ettei sitä ole ryhdytty toteuttamaan täydellisesti.

Kemiallisten ja biologisten aseiden ensikäyttö kiellettiin jo vuonna 1925, mutta myös valmistus- ja vientikiellon sekä varastojen hävittämisen sisältävä sopimus allekirjoitettiin vuonna 1993.

Biologiset aseet kiellettiin kaksikymmentä vuotta aikaisemmin, mutta tuon sopimuksen valvonnasta neuvotellaan yhä.

Kemialliset aseet kieltävässä sopimuksessa on valvonnan ohella uutta ns. läpinäkyvyys eli että maat ilmoittavat kemiallisiksi aseiksi soveltuvat aineensa sopimuksen toimintaa ja valvontaa varten perustetulle järjestölle OPCW:lle.

Esimerkiksi Intia ja Etelä-Korea ovat paljastaneet, että niillä on ollut pieni kemiallisen aseen ohjelma. Iranilta odotettiin vastaavanlaista ilmoitusta viikon lopulla. Sopimuksen voimaantulon myötä myös Yhdysvallat ja Venäjä selostivat omien ohjelmiensa laajuuden.

Sopimuksessa on mukana noin 120 maata. Lisäksi sen on allekirjoittanut - mutta ei ratifioinut eli hyväksynyt lopullisesti - viitisenkymmentä maata.
- Jotta sopimus olisi tehokas, pitäisi kaikkien valtioiden kuulua siihen, totesi Kahiluoto STT:n haastattelussa.

Lähi-idän maista mukana on vain Jordania. Muut arabimaat ovat sitoneet kantansa Israelin ydinaseoptioon: koska Israel ei ole liittynyt ydinsulkusopimukseen, eivät useimmat arabimaat liity kemialliset aseet kieltävään sopimukseen.

Israel puolestaan on allekirjoittanut sopimuksen, muttei ratifioinut sitä.

- Toinen vakava puute on se, että sopimuksen toimeenpano on kaukana täydellisyydestä, jatkaa Kahiluoto. Noin puolet perustietoja sisältävistä ilmoituksista on tavalla tai toisella puutteellisia ja noin neljännes maista ei ole antanut tietoja lainkaan.

- Kehitysmailla saattaa olla hallinnollisesti vaikeuksia toimittaa tietoja, arvelee Kahiluoto.

Eräät maat taas seuraavat, antaako naapurimaa omia tietojaan ja joidenkin maiden lainsäädäntö ei anna mahdollisuuksia koota tietoja teollisuudelta, tutkimuslaitoksilta ja puolustusvoimista.

Laboratorioverkosto suunnitteilla

OPCW ei ole vielä saanut perustetuksi itsenäistä analysointijärjestelmää, jollaisen se tarvitsee puolueettomien tutkimusten tekemiseksi.

Kun Yhdysvallat ratifioi sopimuksen, se asetti ehdoksi, ettei tutkittavia näytteitä vietäisi maasta pois.
- Siksi OPCW on pidättäytynyt perustamasta laboratorioiden verkostoa, kertoi Kahiluoto.

Taustalla on muidenkin maiden kantama huoli teollisen tiedon valumisesta ulkopuolisille. Ongelman ratkaisussa on viime aikoina kuitenkin päästy eteenpäin, sillä Yhdysvaltain kongressi on hyväksynyt sopimuksen toimeenpanolainsäädännön.

Suomi on ollut Hollannin Haagissa toimivan OPCW:n hallintoneuvoston jäsen puoli vuotta. Suomi halusi sinne, koska Euroopan unionin puheenjohtajuuskaudellaan Suomi johtaa myös EU-maiden työtä OPCW:ssä.

Suomi on tarjonnut omaa Kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvontalaitostaan eli VERIFIN-tutkimuslaboratoriota yhdeksi järjestön laboratorioksi.

Jokaisella maalla on sopimuksen mukaan oltava oma valvontalaboratorio. Suomen VERIFIN-laitos jatkaa professori Marjatta Raution johdolla työtä, jonka professori Jorma Miettinen aloitti jo vuonna 1972 silloisessa Helsingin yliopiston radiokemian laitoksessa.

Siellä on kehitetty laitteita ja menetelmiä, joilla pieniäkin päästöjä voidaan todeta ilmanäytteistä satojen kilometrien päässä vuotolähteestä. Päämenetelmä on kuitenkin näytteiden ottaminen paikan päältä ja analysoiminen muutamassa laboratoriossa.

Tarkastukset selvittävät

- Ihannemaailmassa Sudaniin kohdistunut epäily hermokaasua valmistavasta lääketehtaasta olisi voitu tarkistaa niin, että YK olisi antanut OPCW:n laboratorioiden tehtäväksi ottaa näytteitä tutkittaviksi, pohtii Kahiluoto.

Sudan ei kuitenkaan ole OPCW:n jäsen. Kahiluoto pitää tapahtunutta valitettavana: Yhdysvallat teki ohjusiskun Sudaniin ja OPCW jäi sivustakatsojaksi.

Irakin kiista YK:n asetarkastajien kanssa on erilainen: Irakilla oli laaja joukkotuhoaseohjelma, jota sen oli ryhdyttävä purkamaan YK:n päätöksellä. Tehtävää varten asetettiin omat tarkastajat.

Myöskään Irak ei ole OPCW:n jäsen eikä järjestöä vielä ollut, kun Irak määrättiin purkamaan ohjelmansa. OPCW saattaisi Kahiluodon mielestä kyllä tulevaisuudessa osallistua Irakin valvontaan, jos YK antaisi sille tehtävän samaan tapaan kuin Irakin ydinasehankkeiden valvonta annettiin Kansainväliselle atomienergiajärjestölle IAEA:lle.

Tuollainen tehtävä voisi kestää vuosikymmeniä. OPCW tekee jäsenmaidensa laitoksiin rutiinitarkastuksia, joissa todetaan, pitävätkö ilmoitukset paikkansa. Mailla voi olla aivan pieniä määriä kemiallisiksi aseiksi käypiä aineita tutkimustoimintaa varten. Myös Suomeen on tehty rutiinitarkastuksia.

Järjestö valvoo myös kemiallisten aseiden hävittämistä ja sen valmistelua. Noita tarkastuksia on tehty mm. Yhdysvaltoihin, Venäjälle, Intiaan ja Etelä-Koreaan. Lisäksi voidaan tehdä yllätystarkastuksia, jos jonkin laitoksen epäillään valmistavan muuta kuin mitä se on ilmoittanut. Sellaisia ei ole tehty.

Rutiinitarkastukset tehdään OPCW:n rahoittamina, kemiallisen aseen varastojen tuhoamista sen sijaan valvotaan niiden omistajien kustannuksella. Varastot on tuhottava kymmenessä vuodessa eli vuoteen 2007 mennessä. Anomuksesta voi saada viiden vuoden jatkoajan.

Suomi seuraa Venäjällä, aiheutuuko hävittämisestä vuotoja

Toisen maailmansodan jälkeen kemiallisia aseita hävitettiin upottamalla mereen, hautaamalla maahan tai polttamalla. Nyt noiden aseiden tuhoaminen on paljon kalliimpaa.

Venäjä viivytti sopimuksen ratifioimista juuri taloudellisten syiden vuoksi. Sillä on OPCW:n jäsenistä suurimmat kemiallisen aseen varastot.

Suomi on varannut kuusi miljoonaa markkaa lähialuetukea kemiallisten aseiden tuhoamisen ympäristövaikutusten selvittämiseen. Suomi tarjoaa mikkeliläisen Environics-yrityksen valmistamia taistelukaasuilmaisimia, joilla voidaan valvoa, etteivät kaasut tuhottaessa vuoda ympäristöön.

Venäjällä on seitsemän paikkaa, joihin kemialliset aseet on varastoitu. Yksi niistä on Kambarkan kaupunki Udmurtiassa, Uralin länsipuolella.
- Siellä on toisen maailmansodan jälkeen tehtyjä taistelukaasuvarastoja, linja-auton kokoisia säiliöitä, kertoo Kahiluoto.

Sinne rakennetaan hävityslaitos, jonka Venäjä itse kustantaa. EU:llakin on avustusohjelma, johon kuuluu ympäristövaikutusten selvittämisen lisäksi tukea kuljetuksiin ja turvallisuuteen.

STT-IA
20.11.1998


ULKOMAAT -SIVULLE