Joulukaupalle tulossa viides peräkkäinen kasvuvuosi



Kulutustavarakaupan myynnin kasvussa ei näy hidastumisen merkkejä. Kaupan Keskusliiton tuoreimman suhdannekyselyn mukaan myynninkasvu on loppuvuodesta jopa nopeutunut alkuvuoteen verrattuna.


- Tämä merkitsee sitä, että negatiivinen keskustelu maailman taloudesta, kuten Aasian ja Venäjän taloudellisista kriiseistä ei ole toistaiseksi vaikuttanut suomalaisten kuluttajien ostoskäyttäytymiseen, arvioi toimitusjohtaja Guy Wires Kaupan Keskusliitosta.

Hänen pitää uusien myynninkehityslukujen perusteella selvänä, että kuluvasta vuodesta on tulossa viides peräkkäinen kasvuvuosi kaikilla kaupan lohkoilla. Silti tukku- ja vähittäiskaupan myynti on vasta saavuttamassa 80-luvun huippuvuosia.

Kaupan Keskusliiton piirissä oleva vähittäiskauppa kasvoi runsaat 7 prosenttia syyskuun loppuun mennessä verrattuna viime vuoden vastaavaan ajan myyntiin. Guy Wiresin mukaan myynninkehitys on ollut selvästi parempaa suurissa kaupungeissa ja kasvukeskuksissa.

Alueelliset erot ovat näkyneet mm. rakennus- ja sisustustarvikekaupassa, autokaupassa ja kirjakaupassa. Aikainen talvi on vauhdittanut myös tekstiili- ja jalkine- sekä urheilu- ja vapaa-aika-alan myyntiä.

Kulutustavaratukkukaupan myynti on kasvanut vähittäiskaupan myyntiä nopeammin eli vajaat 9 prosenttia viime vuodesta. Tukkukaupan parhaiten menestyneitä toimialoja olivat päivittäistavarakauppa sekä urheilu- ja vapaa-aikakauppa.

Teknisen tukkukaupan myynninkasvu sen sijaan hidastui selvästi kolmannella vuosineljänneksellä. Teknisen kaupan pääasiallisena asiakkaana on teollisuus.

Joulukauppaa yli 3 miljardilla markalla

Wires ennakoi, ettei alalla enää ylletä viime vuosikymmenen 320 000 työpaikkaan, koska toimintaa ja logistisia ratkaisuja on tehostettu.

Tänä vuonna kaupan yrityksiin arvioidaan syntyvän 10 000 uutta työpaikkaa, joista suuri osa on kuitenkin osa-aikaisia tai tilapäisiä. Kaikkiaan kauppa työllistää tällä hetkellä 270 000 henkilöä.

Kotitalouksien ostovoiman arvioidaan kasvavan tänä ja ensi vuonna noin kolme prosenttia. Uhkana kaupan piirissä nähdään kotitalouksissa syttyvä säästämisinto, mikäli luottamus talouden kehitykseen heikkenee.

Joulukuun vähittäiskaupan kokonaismyynnin arvioidaan nousevan tänä vuonna 15,5 miljardiin markkaan, mistä varsinaisen joulukapan osuudeksi jää noin 3,3 miljardia markkaa.

Guy Wires odottaa joulukaupan huipentuvan itsenäisyyspäivän jälkeiseen viikonloppuun, jolloin pari miljoonaa suomalaista on ehtinyt saada veronpalautuksensa.

STT-IA
20.11.1998


TALOUS -SIVULLE