Eurokorot laskevat ensi vuonna - Kevyt rahapolitiikka perusteltua

OECD nosti Suomen BKT:n kasvuennustetta



Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD nosti tiistaina julkistetuissa syksyn suhdannekatsauksen ennakkotiedoissa Suomen talouden kasvuarviotaan keväästä.


Vaikka Suomen talous kehittyykin paremmin kuin OECD vielä keväällä ennusti, hidastuu talouskasvu kansainvälisten rahoituskriisien vuoksi teollisuusmaissa selvästi.

Suomen bruttokansantuotteen kasvu hidastuu tänä vuonna, mutta pysyy lähes viime vuoden tasolla, jolloin se kasvoi 6,1 prosenttia, ennustavat OECD:n ekonomistit. Kasvua pitävät yllä erityisesti kulutus ja investoinnit, mutta myös ulkomaankauppa.

Suhdannekatsauksen mukaan Suomen kokonaistuotanto kasvaa tänä vuonna 5 prosenttia ja ensi vuonna 3,2 prosenttia. Suomen talouden kasvu jatkuu hieman hidastuen vuonna 2000, jolloin kokonaistuotanto OECD:n arvion mukaan kasvaa 3 prosenttia.

OECD nosti Suomen kuluvan vuoden kasvuennustetta 0,8 prosenttiyksikköä viime keväästä ja ensi vuoden ennustetta 0,2 prosenttiyksikköä.

Uudet arviot ovat hieman alempia kuin syyskuun alussa annetussa valtion budjetissa. Siinä kokonaistuotannon ennakoitiin kasvavan 5,5 prosenttia tänä vuonna ja 4 prosenttia ensi vuonna.

Vahvan taloudellisen kasvun myötä Suomen työttömyysaste laskee OECD:n suhdannekatsauksen mukaan selvästi aiemmin ennakoitua nopeammin.

Tänä vuonna työttömyysaste alenee katsauksen mukaan 12,6 prosentista 10,9 prosenttiin ja ensi vuonna edelleen 9,7 prosenttiin. Vuonna 2000 työttömyysaste painuu OECD:n arvion mukaan 8,8 prosenttiin.

OECD:n kasvu hidastuu1,7 prosenttiin 1999

Kansainvälisten rahoituskriisien vaikutus tuntuu OECD:n mukaan teollisuusmaiden taloudessa ja maailmankaupassa selvästi voimakkaampana kuin vielä keväällä arvioitiin. Järjestön ekonomistit laskivatkin sekä teollisuusmaiden että maailmankaupan kasvuarviota.

OECD-maiden talouskasvu jää suhdannekatsauksen mukaan tänä ja ensi vuonna yhteensä prosenttiyksikön hitaammaksi kuin keväällä arvioitiin.

Tänä vuonna OECD-maiden kokonaistuotanto kasvaa ennusteen mukaan 2,2 prosenttia ja ensi vuonna 1,7 prosenttia. Vielä keväällä OECD arvioi kuluvan vuoden kasvuksi 2,4 prosenttia ja ensi vuoden kasvuksi 2,5 prosenttia.

Maailmankaupan kasvu jää OECD:n ennusteen mukaan tänä vuonna 4,6 prosenttiin, kun kasvuksi keväällä ennustettiin 7,1 prosenttia. Kaupan kasvu alkaa vauhdittua ensi vuonna ja OECD-maiden taloudet kääntyvät myös kasvuun. Vuonna 2000 niiden kokonaistuotanto kasvaa ennusteen mukaan jo 2,3 prosenttia.

Maailmankaupan kasvu nopeutuu uudelleen jo ensi vuonna ja nousee 5,3 prosenttiin. Vuonna 2000 OECD:n ekonomistit ennakoivat maailmankaupan kasvuvauhdin kohoavan 6,1 prosenttiin.

Maailman kokonaistuotannon kasvuvauhdin OECD ennustaa laskevan tänä vuonna 4 prosentista 2 prosenttiin. Ensi vuonna maailmantuote kasvaa katsauksen mukaan 2,1 prosenttia. Vuonna 2000 maailman kokonaistuotannon kasvu kiihtyy OECD:n suhdannekatsauksen mukaan 2,9 prosenttiin.

Japanin BKT supistuu 2,6 %

Eniten ovat OECD:n mukaan heikentyneet Japanin talouden näkymät. OECD laski Japanin tämän ja ensi vuoden ennustetta yhteensä 3,4 prosenttia.

OECD ennustaa Japanin bruttokansantuotteen supistuvan tänä vuonna 2,6 prosenttia. Ensi vuonna se kasvaa ennusteen mukaan vain 0,2 prosenttia ja vuonna 2000 0,7 prosenttia. Tämän vuoden ennuste on 2,3 ja ensi vuoden ennuste 1,1 prosenttiyksikköä alempi kuin keväällä.

Yhdysvaltain talous kasvaa OECD:n arvion mukaan tänä vuonna keväällä arvioitua nopeammin, mutta ensi vuonna odotettua hitaammin. USA:n tämän vuoden kasvuksi katsauksessa arvioidaan 3,5 prosenttia ja ensi vuonna 1,5 prosenttia.

Vuonna 2000 OECD odottaa kasvun nousevan 2,2 prosenttiin. Kuluvan vuoden arvio on 0,8 prosenttiyksikköä korkeampi kuin keväällä, mutta ensi vuoden ennuste 0,6 prosenttiyksikköä alempi.

Euroopan unionin kokonaistuotannon OECD ennustaa kasvavan tänä vuonna 2,8 prosenttia eli prosenttiyksikön kymmeneksen nopeammin kuin viime vuonna. Ensi vuonna kasvu hidastuu ennusteen mukaan 2,1 prosenttiin. Se nopeutuu vuonna 2000 keskimäärin 2,5 prosenttiin.

EU:n kuluvan vuoden ennuste on kymmeneksen korkeampi kuin keväällä. OECD:n ensi vuoden kasvuarvio EU:lle on 0,6 prosenttiyksikköä alempi kuin keväällä.

Eurokorot laskevat ensi vuonna

Euroalueen lyhyet korot konvergoituvat OECD:n arvion mukaan Saksan nykyiselle tasolle ennen euron käyttöönottoa ensi vuoden alussa.

OECD arvioi syksyn suhdannekatsauksessaan lyhyiden ja pitkien eurokorkojen tason laskevan ensi vuonna kansainvälisen talouden kasvun hidastumisen vuoksi ja nousevan hienoisesti vuonna 2000.

OECD:n mukaan korkojen lasku teollisuusmaissa on perusteltua hidastuvan suhdannekehityksen takia. Koska korkotaso koko OECD-alueella on jo varsin alhainen, voi teollisuusmaiden talouden elvyttäminen julkisen talouden toimin olla katsauksen mukaan tarpeen.

Vallitsevassa suhdannetilanteessa ei inflaation kiihtymisestä ole OECD:n mukaan pelkoa. Koko OECD-alueen keskimääräinen inflaatio hidastuu katsauksen mukaan tänä vuonna 3,3 prosenttiin ja ensi vuonna edelleen 2,6 prosenttiin. Vuonna 2000 OECD-maiden inflaatio on ennusteen mukaan 2,4 prosenttia.

Taloudellisessa katsauksessa ennustetaan EU:n kuluttajahintojen nousuksi tänä vuonna kuten kahden seuraavan vuoden aikanakin 1,8 prosenttia. Yhdysvaltain inflaatioksi OECD arvioi tänä vuonna 1,0 prosenttia, ensi vuonna 1,2 prosenttia ja vuonna 2000 1,8 prosenttia.

Lyhyt eurokorko 3,0 % ensi vuonna

Euroalueen lyhyet korot laskevat OECD:n arvion mukaan tänä vuonna keskimäärin 4,2 prosentista keskimäärin 3,9 prosenttiin ja ensi vuonna edelleen 3,0 prosenttiin.

Vuonna 2000 euroalueen lyhyt korko nousee ennusteen mukaan 3,1 prosenttiin. Saksan ja Suomen lyhyiden korkojen tasoksi tänä vuonna OECD arvioi 3,5 prosenttia.

Pitkien korkojen keskimääräinen taso euroalueella laskee suhdannekatsauksen mukaan suhteellisesti enemmän kuin lyhyet korot.

Tänä vuonna euroalueen pitkä korko laskee ennusteen mukaan 5,9 prosentista 4,7 prosenttiin ja ensi vuonna edelleen 4,2 prosenttiin. Vuonna 2000 pitkä korko nousisi keskimäärin 4,3 prosenttiin.

OECD ennustaa korkojen laskevan myös Yhdysvalloissa, mikä kaventaisi hieman korkoeroa euroalueen ja USA:n välillä ensi vuonna. Vuonna 2000 korkoero olisi kuitenkin samalla tasolla kuin viime ja tänä vuonna.

Yhdysvaltain ja euroalueen lyhyiden korkojen ero on katsauksen mukaan tänä ja ensi vuonna vuonna 0,8 prosenttiyksikköä. Pitkien korkojen ero kaventuu ennusteen mukaan tämän vuoden 0,5 prosenttiyksiköstä 0,2 prosenttiyksikköön ensi vuonna.

OECD ennustaa Yhdysvaltain lyhyen koron laskevan tänä vuonna 5,1 prosentista 4,7 prosenttiin ja ensi vuonna edelleen 3,8 prosenttiin. Vuonna 2000 lyhyt korko nousee keskimäärin 4,0 prosenttiin.

Yhdysvaltain pitkien korkojen OECD arvioi laskevan tänä vuonna 6,4 prosentista 5,2 prosenttiin. Ensi vuonna pitkä korko laskee ennusteen mukaan edelleen keskimäärin 4,4 prosenttiin. Vuonna 2000 korko nousee katsauksen mukaan 4,8 prosenttiin.

STT-IA
20.11.1998


TALOUS -SIVULLE