Kera

Sisältö
Pääsivu
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Linkit
Arkisto

chat

Pääkirjoitus

Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi


20.11.1998

Jännittävät vaalit

Neljän kuukauden kuluttua järjestettävistä eduskuntavaaleista näyttää tulevan poikkeuksellisen jännittävät. Kolme suurinta puoluetta lähtevät mielipidemittausten mukaan varsin tasavertaisista asemista. Yksikään kolmesta suuresta ei ole saanut ehdotonta etulyöntiasemaa toisiin nähden.

Kun kolmen suurimman puolueen puheenjohtajat ovat vielä ehdolla samassa vaalipiirissä, sopii enteillä, että tällä kertaa vaalien tuloksella on aitoa merkitystä siihen, mitkä puolueet muodostavat hallituksen ja kenen johdolla se tapahtuu.

Kansalaisilla ei pitäisi olla valittamista ainakaan sen suhteen, etteikö vaaleissa voi vaikuttaa hallitusratkaisuun ja sitä kautta myös tasavallan politiikkaan.

Suurimman puolueen asema ei kuitenkaan vielä yksin takaa kenellekään hallituksen muodostajan ja pääministerin asemaa. Totta kai siihen vaikuttavat myös puolueiden väliset suhteet ja niiden yhteistyökyky. Tämä ei ainakaan paranna keskustan asemaa.

Mutta mikäänhän ei ole etukäteen tähtiin kirjoitettu.

ILKKA AHTOKIVI