Romanian johto myöntää maansa synkeän tilanteen



Romanian keskustaoikeistolainen hallitus sekä presidentti Emil Constantinescu myöntävät, että Romania on ajautunut syvään poliittiseen ja taloudelliseen kriisiin.


- Olemme pystyneet lunastamaan vain harvoja vaalilupauksiamme. Valitettavasti kenelläkään ei ole kärsivällisyyttä tai rehellisyyttä pohtia (nykytilanteen) syitä, me mieluummin langetamme pikatuomioita tai solvaamme, presidentti Constantinescu tilitti synkkäsävyisessä puheenvuossaan myöhään tiistai-iltana Timisoarassa lähellä Unkarin ja Jugoslavian rajaa.

- Tämä on ollut valtava pettymys odotuksiin nähden, mutta siinä on nähtävä myös kehitystä verrattuna todelliseen tilanteeseen, josta lähdimme, Constantinescu sanoi viitaten marraskuuhun kaksi vuotta sitten, jolloin hän ja keskustaoikeistolainen demokraattinen konventio syrjäyttivät entiset kommunistit niin presidentin virasta kuin parlamentin enemmistöstä.

Myös Romanian pääministeri Radu Vasile myönsi ensimmäistä kertaa pari viikkoa sitten, että "Romania on joutunut äärimmäisen vaikeaan talouskriisiin", joka Vasilen mukaan johtuu osittain myös maailmantalouden sekä muiden entisten kommunistimaiden viimeaikaisista vaikeuksista.

"Syytä syvään huoleen"

Bukarestin, Brasovin ja Timosoaran loskaisia katuja tallovat taas vihaiset ihmiset, jotka huutavat tuttuja sanoja: "Varkaat! Valehtelijat!"

Kaksi vuotta sitten valtaan tulleet uudet voimat eivät ole kyenneet siihen, mitä romanialaiset äänestäjät, kansainväliset rahoittajat ja läntiset organisaatiot heiltä odottivat.

Ihmiset ovat todenneet köyhtyneensä vaurastumisen sijasta, koska työttömiä on tullut lisää, hinnat ovat nousseet ja sosiaaliturva on edelleen olematon.

Euroopan unionin tuoreen raportin mukaan Romania "antaa aihetta syvään huoleen". Kansantalouden velkataakka kasvaa, maan valuutan leun arvo laskee, inflaatio kiihtyy ja poliittinen tasapainottomuus estää yhteiskunnallisen kehityksen sekä markkinamekanismien luomisen.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF jäädytti tälle vuodelle myöntämänsä lainaerän, koska yksityistäminen sekä teollisuuden uudistaminen ovat kangerrelleet.

Myös toiveet nopeasta NATO:on pääsystä ovat hautautuneet poliittiseen eripuraan ja jatkuviin ministerivaihdoksiin.

- Ja nyt meitä neuvovat ne, jotka työnsivät maan kuilun partaalle, Constantinescu totesi tiistai-iltana viitaten entiseen presidenttiin Ion Iliescuun, jonka vaalikampanja ennenaikaisiin vaaleihin pyörii täydellä höyryllä.

Uudet vaalit vai ryhtiliike?

Tuoreiden mielipidemittausten mukaan romanialaisten usko politiikkaan on kadonnut. Edes ennenaikaiset vaalit, joita povataan ensi kevääksi, eivät tunnu järkevältä vaihtoehdolta. Pettyneet ihmiset eivät tiedä, ketä he äänestäisivät.

Myös Romanian kovaotteiset ammattiyhdistysjohtajat ovat hämmentyneitä.
- Emme välttämättä halua vaihtaa hallitusta vaan pakottaa ministerit tekemään sitä, mitä he lupasivat, tilitti Matei Bratianu Brasovissa viime sunnuntaina järjestetyssä mielenosoituksessa.

Bratianu edustaa Romanian toiseksi suurinta ammattijärjestöä.

- Rehellisesti sanottuna en tiedä itsekään, ketä äänestäisin (ennenaikaisissa vaaleissa). Tarvitsemme uuden puolueen, jossa olisi kykeneviä ihmisiä kaikista nykyisistä puolueista, Bratianu sanoi mielenosoitusta seuranneille toimittajille.

STT-IA
20.11.1998


ULKOMAAT -SIVULLE