Valtio-opin tutkijat: Ulkopolitiikka jää historiaan



Valtio-opin tutkijat väittävät tuoreessa kirjassa, että Suomi selviää jatkossa ilman erillistä ulkopolitiikkaa.


Sen sijaan kansainvälisiä suhteita hoidetaan yhä enemmän suoraan ja monella eri tasolla, arvioivat professori Timo Kivimäki ja lehtori Erkki Berndtson Helsingin yliopistosta. Näin ulkosuhteista karisevat niiden vanhat, suorastaan mytologiset ulottuvuudet.

Tutkijat huomauttavat, ettei ulkopolitiikan linjaakaan voi enää määritellä yhden opin mukaan, kuten Paasikiven tai Kekkosen aikana tehtiin. Kun ulkopolitiikan monopoli on mennyttä, sisäpoliittiset muutokset heijastuvat nopeasti ulkopolitiikkaan.

Neuvostoliiton hajottua ulkopoliittinen yksimielisyys on alkanut murtua myös Suomessa, joka vuoden 1961 noottikriisistä alkaen ylläpiti poikkeuksellisen tiukkaa ulkopolitiikan konsensusta.

Kivimäen ja Berndtsonin toimittama teos Suomen kansainväliset suhteet ilmestyi torstaina. Sen muita kirjoittajia ovat mm. ulkopoliittisen instituutin johtaja Tapani Vaahtoranta sekä professorit Pertti Haaparanta, Teija Tiilikainen, Matti Wiberg, Heikki Paloheimo ja Klaus Törnudd.

Sisäpolitiikasta ulkopolitiikkaa

Muutoksen takana on kaksi maailmanpolitiikan murrosta: kylmän sodan loppuminen ja valtioiden kansainvälisen roolin muuttuminen. Suhteita hoidetaan nyt ympäri maailman, ei vain kahden kesken naapurin kanssa.

Toisaalta myös paikallinen toiminta vahvistuu, ja valtiota pienemmät yhteisöt solmivat itsenäisesti yhteyksiä ulkomaille. Esimerkiksi kansalaisjärjestöt toimivat yhä kansainvälisemmin.

Maailmanpolitiikan murrosten tuloksena Suomi liittyi pikatahdissa Euroopan yhteistyöhön, ja ulkopolitiikan piiriin tuli suunnaton määrä tavallisia kansalaisia koskevia asioita. Aiemmin samat asiat oli luettu sisäpolitiikan piiriin.

Muutos käy selvästi ilmi Suomen nykyisistä valtiosopimuksista.

- Aikaisemmin sopimukset koskivat lähes poikkeuksetta valtioiden välisiä suhteita. Nyt ulkopolitiikalla aikaansaadut tuotokset, esimerkiksi ympäristöyhteistyö, eivät koske sinänsä valtioita, vaan ihmisiä, koska valtiot eivät hengitä eivätkä juo vettä, kirjoittavat Kivimäki ja Berndtson.

Koska eri hallinnolliset yksiköt hoitavat itse oman alansa ulkosuhteita, on syntynyt myös tarve koordinoida uudella tavalla ulko- ja sisäpolitiikkaa keskenään.

Kolmanteen tasavaltaan

Suomen kansainvälisten suhteiden muutokset ovat niin mittavia, että Kivimäki ja Berndtson vertaavat nykyaikaa toisen maailmansodan jälkitilanteeseen.

Tuolloin maamme siirtyi ensimmäisestä tasavallasta toiseen, nyt eletään jo kolmannen tasavallan Suomessa.

Uusi aika asettaa uudet haasteet myös tutkijoille itselleen. Ulko- ja sisäpolitiikkaa ei enää tieteessäkään voi erottaa entiseen tapaa, eikä kahdenvälisten diplomaattisten kiemuroiden selvittely ole enää vanhalla sijallaan.

STT-IA
20.11.1998


POLITIIKKA -SIVULLE