Viikon varrelta - politiikkaa lyhyesti


SDP lähtee eurovaaleihin valtakunnallisella listalla

SDP lähtee EU-parlamenttivaaleihin valtakunnallisella listalla. Puoluehallitus päätti asiasta torstaina pitämässään kokouksessa.

Puoluehallitus on jo aiemmin päättänyt, että puolueosastojen ja valitsijayhdistysten ehdokkaat on asetettava 15. syyskuuta mennessä. Lopullisesta ehdokaslistasta päättää SDP:n puoluevaltuusto, joka kokoontuu Tampereella 25. marraskuuta.

Samassa kokouksessa puoluekokous päätti, että seuraava puoluekokous pidetään Turussa, 26.-30. toukokuuta 1999. Kokousta aikaistetaan kesäkuulta EU-parlamenttivaalien takia.


Niinistö toivoo harkinnanvaraa vaalien ajankohtaan

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö esittää pohdittavaksi, sopisiko Suomeen liukuva vaaliajankohta Britannian tapaan. Niinistö sanoo torstaisessa Helsingin Sanomien haastattelussa, että tapa istuisi Suomeen hyvin juuri nyt, kun maasta tulee ensi vuoden heinäkuun alusta EU:n puheenjohtajamaa.

Niinistön mukaan kevään vaalien jälkeen hallituksella on kiire valmistautua EU-puheenjohtajuuteen.

Ministeri esittää, että hallitus voisi valita vaaliajankohdan tietyn harkinnanvaran sisällä. Kysymys ei olisi aina siitä, mikä on hallituksen kannalta edullisin ajankohta. Ajankohdan valintaan vaikuttaisi myös se, mikä on asioiden hoidon kannalta järkevintä.


Enestam ei siirtäisi vaaleja

Ruotsalainen kansanpuolue ei tue valtiovarainministeri Sauli Niinistön ehdotusta siirrettävästä vaalipäivästä. Puheenjohtaja, sisäministeri Jan-Erik Enestam toteaa, ettei sellaiseen ole Suomessa tarvetta.

Mikäli poliittinen kriisi tai muu pakottava tarve syntyy, on nykyisen lainsäädännön perusteella mahdollista hajottaa eduskunta etuajassa, Enestam huomauttaa.

- Mahdollisuus aikaistaa vaaleja on siis jo olemassa. Siltä osin kuin Niinistö haluaa toteuttaa uuden käytännön, jossa hallitus brittiläisen esimerkin mukaan päättää milloin se katsoo hetken sopivaksi vaaleille, on hänen ehdotuksensa arveluttava, Enestam sanoo lausunnossaan.


Lipponen ei lämpene vaalien siirtämiselle

Pääministeri Paavo Lipponen tyrmää valtiovarainministeri Niinistön ehdotuksen siitä, että hallitus voisi halutessaan siirtää vaalien ajankohtaa.

MTV3:n Kymmenen Uutisissa haastateltu Lipponen totesi torstaina, ettei nyt ole sellaista tilannetta, että vaaleja tulisi siirtää.
- Jo nykyisellä systeemillä vaaleja voidaan aikaistaa, jos tilanne niin vaati, muistutti Lipponen.

Lipposen tiedossa ei ole, että yksikään maa olisi siirtänyt vaaleja EU-puheenjohtajuuden takia.

Lipposen mukaan Niinistön lehtihaastattelussa esittämä ehdotus oli esillä torstaiaamuna SDP:n puoluehallituksessa, jossa todettiin, ettei vaalien siirtämiseen ole tarvetta.


Lipponen: Ruplan kellutus ei järisytä talouttamme

Pääministeri Paavo Lipposen mukaan ruplan kelluttaminen ei ole Suomen talouden kannalta niin järisyttävä asia, että se muuttaisi maamme hyvää taloudellista kehitystä.
- Kelluttaminen hidastaa jonkin verran kasvua ja siten voi vaikuttaa työllisyyteen, Lipponen sanoi keskiviikkoisessa Demarin haastattelussa.

Lipponen muistuttaa, että Suomen kasvunäkymät ovat edelleen paremmat kuin muissa länsimaissa. Lipposen mukaan on tärkeää, että Venäjän talous toipuu ja olot ovat vakaat elinkeinoelämälle ja myös suomalaiselle sijoitustoiminnalle.


Keskusta rynnii pääkaupunkiseudulle

Keskusta esiintyy ensi viikon alussa näkyvästi Helsingin ydinkeskustassa ja muuallakin pääkaupunkiseudulla. Puolueen eduskuntaryhmä on koolla maanantaina ja tiistaina ja kokousta täydennetään mittavalla "Keskusta Open" -tapahtumasarjalla.

Kolmen sepän patsaalla on kahden päivän aikana erityinen tapahtumatori. Torilla on runsaasti asia- ja viihdepitoista ohjelmaa. Kaikkiaan pääkaupunkiseudulla on ohjelmassa 23 tilaisuutta. Asioiden kirjo on niissä laaja. Tapahtumat alkavat jo sunnuntaina, jolloin Vanhan ylioppilastalon suojissa mm. tehdään terveysmittauksia ja viihdytetään lapsia.

Päätapahtumana voidaan pitää maanantai-iltana järjestettävää "Suurten tunteiden iltaa". Vanhassa ylioppilastalossa kuullaan puheenjohtaja Esko Ahoa ja varapuhemies Mikko Pesälää. Viihdepuolesta vastaavat Marjatta Leppänen, Sonja Lumme, Timo Turpeinen sekä Seitsemän seinähullua veljestä.


RKP haluaa kuntien jäsenyyden sairaanhoitopiiriin vapaaehtoiseksi

Ruotsalainen kansanpuolue haluaisi tehdä kuntien jäsenyyden sairaanhoitopiireissä vapaaehtoiseksi. RKP:n keskushallituksen mielestä vapaaehtoisuus lisäisi mahdollisuuksia parempaan kustannustehokkuuteen ja korkeatasoiseen terveydenhuoltoon.

Puolueen puheenjohtajan Jan-Erik Enestamin mukaan tavoitteena on tukea paikallista terveydenhuoltoa ja lisätä kansalaisten valinnanvapautta.

RKP kannattaa myös ehdotusta, jonka mukaan pääkaupunkiseudun ruotsinkielisiä ensiapu- ja erikoissairaanhoidon voimavaroja keskitettäisiin Kirurgiseen sairaalaan.

Helsingissä maanantaina kokoontunut keskushallitus keskusteli myös Natura-luonnonsuojeluohjelman toteuttamisesta. Se toteaa lausunnossaan ministerityöryhmän päätöksen vastaavan RKP:n tavoitteita ja puoluekokouksen kantaa.

Koonnut: IA
20.8.1998


POLITIIKKA -SIVULLE