Mauno Koivisto käänsi Suomen länteen

Lännettymisen lyhyt historia kertaa vaiheita Suomen matkalla EU:n ja EMU:n jäseneksi. Kirjan on kirjoittanut Helsingin Sanomien poliittisen toimituksen esimies Unto Hämäläinen ja kuvituksena on pilapiirtäjä Terho Ovaskan piirroksia.

Lähteinään Hämäläinen on käyttänyt omia muistiinpanojaan ja muistelmateoksia, mutta tukeutuu myös haastatteluihin vaikuttajien kanssa; mukana ovat pääministerit Harri Holkerista eteenpäin, virkamiehiä (Jaakko Blomberg, Veli Sundbäck, Alpo Rusi) ja poliitikkoja (Sauli Niinistö, Riitta Uosukainen, Pertti Paasio, Ilkka Suominen, Ensi Laine).

Esipuheessaan Hämäläinen kertoo kuin kontrastiksi tapauksen vanhoilta ajoilta, jolloin Neuvostoliitto oli vielä voimissaan ja toimittajillakin kieli keskellä suuta.

Presidentti Urho Kekkosen matkusti Moskovaan 1977. Toimittajat odottelivat presidentti Leonid Brezhevin ja Kekkosen tapaamista; Helsingin Sanomien Moskovan kirjeenvaihtaja Erkki Pennanen sattui kuulemaan Brezhnevin tokaisevan, "Suomi, se on hyvä provinssi".

Pennanen kertoo ajatelleensa, ettei hän millään voinut Helsingin Sanomiin kirjoittaa mitä Brezhnev oli sanonut, ja vaikeni asiasta. Hämäläinen ei julkistamistilaisuudessa suostunut arvailemaan, mitä siitä olisi seurannut, jos Pennanen olisi niissä oloissa tarjonnut uutistaan lehteen.

Koivisto pelasi Suomen länteen

Kirjan kertomus lännettymisestä alkaa myöhemmistä vaiheista, vuodesta 1983, kun Kekkosta on seurannut Koivisto. Neuvostoliitto on vielä voimissaan, YYA-sopimusta jatketaan juhlavin menoin vuoteen 2003 ja Neuvostoliitossa on vallassa Juri Andropov.

Seuraavina vuosina Neuvostoliiton johtoon nousee uuden polven johtaja Mihail Gorbatshov, Suomi liittyy EFTA:n täysjäseneksi ja Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus rapistaa Neuvostoliiton uskottavuutta. Tästä eteenpäin kehitys vain nopeutui; ETA-sopimus ei ollut ehtinyt edes toteutua, kun EY-jäsenyyttä jo haettiin.

Hämäläinen näkee Suomen lännettymisessä kaksi keskeistä henkilöä; presidentti Mauno Koiviston sekä entisen ulkoministerin, presidenttiehdokkaan ja nykyisen EU-parlamentaarikon, Paavo Väyrysen (kesk).

Koivisto ajoi ensin varovaisesti, sittemmin yhä tarmokkaammin länsisuuntausta. Väyrynen oli mukana länsiratkaisuja tekemässä, mutta yritti samalla pitää kiinni perinteisestä puolueettomuuslinjasta.

Ajautuessaan ristiriitaan Koiviston kanssa Väyrynen ajautui sivuraiteelle. Hämäläisen mielestä se oli Suomelle onneksi, koska näin saatiin EU-kansanäänestykseen selkeät vaihtoehdot.

- Jos Väyrysen linja olisi voittanut, Suomen paikka Euroopan kartalla olisi erilainen kuin nyt on, Hämäläinen sanoi.

Hämäläisen kirjassa varsinaiseksi päälännettäjäksi ja sankariksi nousee Koivisto, joka käytti kaikki keinot tavoitteensa ajamiseksi.

- Suomen loitontaminen hajoavasta Neuvostoliitosta ja samaan aikaan kiinnittäminen tiukasti Länsi-Euroopan yhdentymiseen oli lopultakin Koiviston suurin saavutus. Koivisto jos kuka oli Suomen lännettäjä, ja hän käytti maksimaalisesti presidentin valtaoikeuksia sekä synnynnäistä häikäilemättömyyttä ja oveluutta. Nämä ominaisuudet hän onnistui ihailtavalla tavalla peittämään, Hämäläinen sanoi.

Jäsenyyskamppailuissa käytettiin järeitä aseita

Koivisto jätti presidentin tehtävät samana päivänä kun Suomen ja EU:n jäsenyysneuvottelut päättyivät. Vielä ei lännettyminen ollut lopullisesti voiton puolella. EU-kansanäänestyksen lopputulos ei ollut suinkaan ennalta selvä, vaikka kolme suurinta puoluetta kannatti jäsenyyttä.

Neuvottelutuloksen tulkintakiistat ja kansallisen maatalouden tukipaketin kohtalo nostivat loppukesästä 1994 vastustajat enemmistöksi mielipidemittauksissa. Kannatus taas nousi aina kuin Vladimir Zhirinovski elämöi Venäjällä.

Tuore presidentti Martti Ahtisaari ajoi innolla jäsenyyttä, mutta pahaksi onneksi hän joutui kiusallisen julkisuuden kohteeksi kesken kuumimman taiston, Hämäläinen kirjoittaa. Ahtisaari oli mukana ministeri Aatos Erkon rapukesteillä Ruotsin pääministeri Carl Bildtin kunniaksi. Ahtisaaren kompasteluissa vääntynyt lamppu päätyi Iltalehden sivuille.

- Iltalehden uutisen toistaminen Helsingin Sanomiin oli ehkä tuskallisin kirjoitustehtävä, jonka olen joutunut tekemään, Hämäläinen kirjoittaa.

Kiivas taistelu heijastui myös toimituksen työhön; vastustajat moittivat HS:n pääkirjoituksia ja kolumnisteja, Max Jakobsonia, Olli Kivistä ja Simopekka Nortamoa liian suuresta innosta jäsenyyden puolesta. Jäsenyyden kannattajat katsoivat, että vastustajien väitteet ja tulkinnat sopimustekstistä saivat suhteettoman paljon julkisuutta.

HS:n, Aamulehden ja Turun Sanomien julkaisijayhtiöt lähtivät kampanjaan mukaan; kolmen suuren lehden etusivut omistettiin jäsenyyttä kannattaville ilmoituksille. Ilmoitusaamuina toimituksen puhelimet kävivät kuumina. Hämäläinen myöntää, ettei siinä tilanteessa ollut helppo väittää olevansa tasapuolinen.
- Tiedonvälittäjistä tuli myös osapuolia poliittiseen taisteluun, ja se oli toimittajaurani masentavin kokemus, Hämäläinen kirjoittaa.

HS on aina kannattanut länsiratkaisuja

Helsingin Sanomat ilmaisi pääkirjoituspaikalla virallisena kantanaan, että Suomen olisi mentävä rahaliittoon mukaan. Hämäläinen toteaa, että kannanotto oli lehden perinteisen linjan mukainen.
- Kävin arkistossa läpi kaikki Helsingin Sanomien kannanotot vuosikymmenten varrelta. Lehti on aina tukenut kaikkia Suomen länsiratkaisuja, Hämäläinen kirjoittaa.

Tulevaisuudesta Hämäläinen arvioi, että keskeisin vielä tekemätön ratkaisu on Suomen suhde NATO:on. Hän ennusti, että seuraavan 5-10 vuoden sisällä Suomen on tehtävä jokin ratkaisu, sillä nykyinen rauhankumppanuus ja jäsenyys Euroatlanttisessa neuvostossa on vain välitilanne, joka ei jää pysyväksi. NATO:n jäsenyyttä se ei välttämättä merkitse.

- Vaihtoehdot eivät ole vain jäsenyys tai ei-jäsenyys, luulen, että sieltä välissäkin voi olla vaihtoehtoja, Hämäläinen sanoi.

STT-IA
21.8.1998