Maanpetoksesta syytetty ympäristöaktivisti: "Voitamme, jos tuomioistuin perustaa päätöksensä lakiin"

Ympäristöaktivistin vakoilujuttu oikeuteen Pietarissa



Pietarilaisen ympäristöaktivistin Aleksandr Nikitinin vastaisten maanpetos- ja vakoilusyytteiden käsittelyä on luonnehdittu vuosisadan oikeudenkäynniksi Venäjällä, jossa puntarissa on ilmaisunvapaus ja oikeuslaitoksen riippumattomuus.


Vakoilu- ja maanpetossyytteistä voidaan langettaa Venäjällä 20 vuoden vankeusrangaistus.

Laajaa kansanvälistä paheksuntaa herättänyt juttu sai alkunsa vuonna 1996, kun Venäjän turvallisuuspalvelu (FSB) pidätti Nikitinin kymmeneksi kuukaudeksi epäiltynä salaisten tietojen vuotamisesta norjalaiselle ympäristöjärjestölle Bellonalle.

Nikitin oli sitä ennen kerännyt tietoja Venäjän laivaston Kuolaan sijoittamien ydinsukellusveneiden ja niiden ydinjätteiden aiheuttamasta ympäristövaarasta.

Nikitinin puolustuksen mukaan kaikki tiedot olivat peräisin aiemmin julkistetuista lähteistä, joten hänen toimintansa ei rikkonut lakia.

Kolmen vuoden rupeama

FSB on jatkanut jutun tutkimuksia lähemmäs kolme vuotta, ja Nikitiniä vastaan on tutkinnan aikana nostettu seitsemän syytettä, jotka perustuvat Venäjän puolustusministeriön salaisiin salassapitomääräyksiin.

FSB katsoi salassapitomääräysten sitovan Nikitiniä, joka on itse ex-sukellusveneupseeri. Jutun tuomari Sergei Golets sai salassapitomääräykset nähtäväkseen vasta maanantaina.

Tuoreimmasta syytekirjelmästä viittaukset salaisiin määräyksiin on poistettu, mutta puolustuksen mukaan sen sisältä ei poikkea aiemmasta.

Puolustus on vuosien kuluessa useaan kertaan vaatinut jutun tutkinnan lopettamista, koska FSB ei ole asianajaja Juri Shmidtin mukaan saanut kasaan minkäänlaista näyttöä Nikitiniä vastaan. Elefantti synnytti kuolleen hiiren, Shmidt sanoi taannoin kommentoidessaan tutkimusten tuloksia.

Kansainvälinen meteli

"Tapaus Nikitin" on tuomittu laajasti Venäjän rajojen ulkopuolella. Nikitin on saanut lukuisia ihmisoikeusjärjestöjen palkintoja, ja Amnesty International on nimennyt hänet mielipidevangiksi, ja järjestön tarkkailija seuraa oikeudenkäyntiä.

Myös Euroopan neuvosto on seurannut tapausta tarkasti, ja vedonnut useaan kertaan Venäjän viranomaisiin.

Puolustuksen mukaan Nikitinin syytteiden perustaminen salaisiin määräyksiin rikkoo paitsi Venäjän perustuslakia myös Euroopan ihmisoikeussopimusta, jota Venäjä on sitoutunut noudattamaan.

Myös amerikkalaistahot ovat presidentti Bill Clintonia myöten vedonneet Nikitinin vapauttamiseksi vakoilusyytteistä. Nikitin joutui tutkintavankeuden jälkeen matkustuskieltoon. Häntä, hänen perheenjäseniään ja asianajajiaan on myös häiritty eri tavoin.

Oikeusjutun tuomarin Sergei Goletsin mukaan häntä ei ole yritetty painostaa oikeudenkäynnin alla. Goletsin lisäksi jutun ratkaisu on kiinni kahdesta oikeusistuimen siviilijäsenestä, jotka eivät ole oikeusoppineita.

Maanpetoksesta syytetty ympäristöaktivisti: "Voitamme, jos tuomioistuin perustaa päätöksensä lakiin"

Nikitin uskoo syytteiden kaatuvan tiistaina alkavassa oikeudenkäynnissä, "jos tuomioistuin perustaa päätöksensä lakiin". Bellonan johtajan Fredric Haugenin mukaan Nikitin-juttu on merkittävä paitsi Venäjän oikeusjärjestelmän ja sananvapauden kannalta, myös maan ympäristöongelmien ratkaisun suhteen.

- Nikitin-juttu on jo nyt hidastanut Kuolan ydinjäteongelmien ratkaisua ja kasvattanut onnettomuusriskiä. Ihmiset ovat peloissaan, kun tänään julkinen tieto saattaakin huomenna olla salaista, hän sanoi Pietarissa oikeudenkäynnin aattona.

Haugen muistutti, että Kuolassa sijaitsee maailman tihein ydinreaktorikeskittymä. Niemimaan satamiin ankkuroidut, käytöstä poistetut armeijan ydinsukellusveneet merkitsevät suurta ympäristöriskiä yhdessä alueelle varastoidun ydinjätteen kanssa.

Lisäksi Karanmereen on upotettu 17 ydinreaktoria.
- Oikeudenkäynnissä on kysymys tästä (ydinriskistä), hän painotti.

Historiallinen oikeudenkäynti

Nikitinin mukaan tiistaisen oikeudenkäynnin alku on Neuvostoliiton ja Venäjän oikeuslaitoksessa historiallinen hetki.
- Tietämäni mukaan koskaan aiemmin oikeudenkäynti ei ole ollut edes osittain avoin, silloin kun kysymyksessä on maanpetosjuttu, hän kertoi.

Tuomari Sergei Goletsin mukaan oikeudenkäynti on avoin kaikille ainakin osittain ensimmäisenä päivänä. Tiedotusvälineiden lisäksi paikalle odotetaan kaikkiaan pariakymmentä ulkomaista tarkkailijaa.

Jo "tapaus Nikitinin" alkuvaiheessa Venäjän oikeuskäytäntöä kirjoitettiin uusiksi, kun Nikitin sai kolmen kuukauden jälkeen maan korkeimpaan oikeuteen asti edenneen kädenväännön jälkeen valita puolustusasianajajansa itse eikä tyytyä viranomaisten määräämään oikeusavustajaan.

Oikeudenkäynnin aattona kymmenen kuukauden tutkintavankeuden, parin vuoden matkustuskiellon ja monenlaista painostusta kokenut ex-upseeri oli rauhallinen.
- Olemme varautuneet kaikkiin mahdollisuuksiin, hän sanoi Bellonan järjestämässä lehdistötilaisuudessa.

STT-IA
23.10.1998


ULKOMAAT -SIVULLE