Taloussanomat

BACK




Talous





Työttömyys loi Suomeen uuden kurjaliston

Pitkään jatkuva työttömyys luo uutta, sairasta köyhälistöä Suomeen. Ihmiset, joiden lähtökohdat eivät olleet kovin hyvät ennen työn menettämistä, menettävät herkimmin luottamuksensa lähipiiriin, voivat siksi ensin pahoin psyykkisesti ja näkevät jopa nälkää, elleivät hae toimeentulotukea, ja sitten pettää terveyskin.

Työajan lyhentäminen ei välttämättä lisää työllisyyttä

Työajan lyhentäminen ei välttämättä paranna työllisyyttä. Varmimmin uusia työpaikkoja syntyy osa-aikatyön ja työvuorojen lisäämisen sekä työvoiman kierrätyksen kautta.

Vuosi 2000 tuo monta ongelmaa

Vuosi 2000 myllertää niin teollisuuslaitokset, pankit, vakuutusyhtiöt kuin pienemmätkin yritykset. Atk-ohjelmien muuttamisessa on jo kiire; pahin pullonkaula on luvassa jo syksyllä, kun useimmat yritykset pyrkivät saamaan samaan aikaan muutokset toimimaan.

"Miljardisetelit" kertovat laukkaavasta inflaatiosta

Kansainvälisen talouden maailmanlaajuinen yhdentyminen ja markkinoiden avautuminen on tehnyt mielivaltaisen kansallisen valuuttapolitiikan harjoittamisen yhä vaikeammaksi. Vapailla raha- ja pääomamarkkinoilla rahan hinta ja sen ulkoinen arvo eivät voi perustua poliittiseen tarkoituksenmukaisuuteen.

Suomalaisyrityksillä EU-maista neljänneksi toiveikkain näkemys tulevaisuudesta

Yritysten tulevaisuuden näkymät ovat vahvistuneet selvästi EU-maissa. Vahvin usko tulevaan on irlantilaisyrityksillä. Suomi on neljäntenä. Suomalaisyritysten edelle kiilaavat myös ruotsalaiset ja tanskalaiset.

Yrittäjille haetaan parempaa oikeusturvaa verotuksessa

Yritysten verotukseen esitetään useita verovelvollisen oikeusturvaa parantavia muutoksia. Esimerkiksi todistustaakka kiistanalaisissa tapauksissa kuuluisi selvästi molemmille osapuolille eli myös verottajalle.

Italian EMU-kelpoisuus ratkeaa vasta vapuksi

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö ei halunnut maanantaina arvioida, onko Italia selviytynyt EMU-kriteereistä vai ei. Sen pyrkimyksiä kriteereiden täyttämiseksi kuitenkin kiiteltiin.

Ennakkotiedot kertovat kiristyvästä kuntataloudesta

Kunnat joutuvat todenteolla pähkäilemään, kuinka sovittaa yhteen tulot ja menot. Maanantaina julkaistut ennakkotiedot kuntien viime vuoden tilinpäätöksistä ja kuluvan vuoden talousarvioista osoittavat kuntatalouden kiristyneen.

Eikö työnantajasi maksa päivärahaa - vähennyksen voi tehdä omassa verotuksessa

Viikon verovinkki

Viikon varrelta - taloutta lyhyesti

Verokiila pysyy leveänä. Microsoft paransi tulostaan. Saksa uskoo EMU:n alkavan aikataulun mukaan. ”EMU-maille yhteinen paikka IMF:ään”. Vaihtotaseen ylijäämä 4,2 mrd marraskuussa. Kauppataseen ylijäämä 5,3 mrd marraskuussa. Vientihinnat laskivat, tuonti kallistui viime vuonna.