Heikki Rinne ei anna leipäjonoja anteeksi



Työttömien unohtamisesta hallitusta jatkuvasti rökittäneen kansanedustaja Heikki Rinteen (SDP) arvostelu ei pehmene, vaikka työttömyys onkin kääntynyt selvään laskuun.


Rinne vuodattaa tuoreimman tuomionsa keskiviikkona julkaistussa mielipidekirjasessaan Politiikan teoria ja käytäntö. Rinteelle totuus näyttäytyy Pelastusarmeijan leipäjonoista eikä virallisista tilastoista.

Paavo Lipposen (SDP) hallitus ei saa Rinteeltä anteeksi sitä, että työttömyyden puolittamisen tavoite unohdettiin. Hän sanoo, että pitkäaikaistyöttömyyden on annettu hyytyä vaarallisen korkealle tasolle.

Hallituksen yritys aktivoida työttömiä työnhakuun on Rinteen silmissä silkkaa työttömien nöyryyttämistä ja sosiaalista rasismia.

Hän ihmettelee, mistä löytyy aikaa ja virkailijoita uusiin määräaikaishaastatteluihin, kun työttömät joutuvat nytkin jonottamaan tuntikausia puheille pääsyä.

- En ole tavannut ainuttakaan työvoimavirkailijaa, joka ei sanoisi, että tämä on järjetöntä, itsekin samassa ammatissa toiminut Rinne puuskahti.

Samansuuntaista palautetta on Rinteen mukaan tullut Työvoimahallinnon virkailijayhdistykseltä eduskunnan työasiainvaliokunnalle.

Rinne purkaa itse kustantamassaan kirjassa myös pettymystään presidentti Martti Ahtisaareen. Presidentin julkinen vetäytyminen työllisyysvastuusta avasi Rinteen mielestä "potkutilaa poliittisille pikkunilkeille".

Sorsan miehiä

Rinne muisteli kirjansa esittelyssä Kalevi Sorsaa viimeisenä eturivin poliitikkona, "jolle syrjäytyneen työttömän asia oli tärkeä".

Hän oli toivonut Sorsan voittavan Ahtisaaren SDP:n esivaalissa ja pitää lähes petkutuksena sitä, että siinä saattoivat käydä äänestämässä ketkä tahansa "koiranpissittäjät".

- Homma hoidettiin sutkiudella, johon vain savolaiset demarit pystyvät, Rinne letkauttaa kirjassaan.

Mielipidekirja ja samoin omakustanteena julkaistu runokirjanen on tehty avittamaan Rinteen vaalityötä, kun hän tekee itseään tutuksi uusille äänestäjille. Satakunnasta eduskuntaan valittu Rinne yrittää ensi keväänä Turun eteläisestä vaalipiiristä.

STT-IA
25.9.1998


POLITIIKKA -SIVULLE