"Tietojen vaihdon rajat sitä väljemmät mitä korkeammassa asemassa tietojen vaihtajat ovat"

Väyrynen pohtii vakoilun rajoja



Keskustan europarlamentaarikko ja takavuosien pitkäaikainen ulkoministeri Paavo Väyrynen pohtii ulkoministeriössä sattuneen tietovuodon innoittamana vakoilun rajoja.


Hänen mielestään perusongelmana taitaa olla se, että kun "salainen" leima lyödään liian moneen asiakirjaan, ja niin se kokee inflaation ja menettää osan tehostaan. Väyrynen puntaroi aihetta Suomenmaa- ja Länsi-Suomi -lehdissä perjantaina julkaistussa kolumnissaan.

Väyrynen korostaa, ettei hän tiedä itse tapauksesta yhtään mitään. Hän kirjoittaa, että aivan riippumatta siitä, millaiseksi nyt julki tullut väitetty vakoilutapaus osoittautuu, meillä saattaa olla tarve uudistaa alan lainsäädäntöä ja arvioida uudelleen asioiden ja asiakirjojen salaisuuteen liittyviä toimintatapoja.

Tähän antaa hänen mielestään aihetta Suomen jäsenyys Euroopan unionissa. Toisaalta hänen mielestään lienee niinkin, ettei nykyistä järjestelmää pidetä kaikilta osin mielekkään, eikä sen mukaan aina toimita.

Väyrynen muistuttaa, että kyseissä tapauksessa ainakin toistaiseksi kyse on vain epäilystä. Jos syytteen päädytään, tuomioistuin ratkaisee syyllisyyden ja antaa tuomioon.

Mielenkiintoisia periaatteita

Väyrynen käsittelee mielenkiintoisella tavalla asiassa esiin nousevia periaatteellisia kysymyksiä. Ensiksikin hänen mielestään on kysyttävä, missä kulkee sallitun diplomaattisen tietojen vaihdon ja sopimattoman tai jopa laittoman toiminnan välinen raja.

- Rajat ovat sitä väljemmät, mitä korkeammassa asemassa asianomaiset virkamiehet ovat. Poliittisella tasolla rajat ovat väljemmät kuin virkamiestasolla, hän tulkitsee kirjoituksessa.

Toinen kysymys Väyrysen mielestä liittyy siihen, että Suomella ja EU:lla on erilaiset säännökset ja käytännöt asioiden ja asiakirjojen julkisuusasiassa.

Hän muistuttaa, että se mikä on Suomessa sallittua, saattaa rikkoa EU:n sääntöjä ja käytäntöjä. Hänen näkemyksensä mukaan rajatapauksissa tälläkin saattaa olla merkitystä, kun arvioidaan, onko toimittu lainmukaisesti.

Väyrynen puuttuu myös epäillyn ja epäillyn isän nimien tuomiseen julkisuuteen. Hän tuntuu olevan ärsyyntynyt etenkin siihen, että isän on mainittu olevan keskustalainen ja että samaa on annettu ymmärtää myös pojasta. Hän leimaa heidät lähinnä kokoomuslaisiksi.

STT-IA
25.9.1998


POLITIIKKA -SIVULLE