Ex-ministeri pitää kiinni Wallenberg-väitteestään

Rehn vaikenee yhä tulevista presidentinvaaleista



Viime presidentinvaalissa kakkoseksi jäänyt Elisabeth Rehn (RKP) aikoo kertoa aikaisintaan ensi tammikuussa, ryhtyykö hän ehdokkaaksi vuoden 2000 vaaliin.


- Päätökseni on vielä aivan aidosti auki, uskokaa tai älkää, Rehn vakuuttaa toimittaja Saska Snellmanin toimittamassa kirjassa Kaikki on mahdollista, 90-luvun muistelmat, joka julkistettiin perjantaina.

Rehnin mukaan ratkaisuun vaikuttaa se, jatketaanko hänen toimikauttaan YK:n erityislähettiläänä Bosniassa tai tuleeko tarjolle muita kansainvälisiä tehtäviä.

Vaa'assa painavat myös oma ja läheisten hyvinvointi sekä se, mitä presidentin valtaoikeuksille tapahtuu.
- Jos aika ajoin voimistuvat vaatimukset presidentin vallan riisumisesta toteutetaan, niin ainakin oma kiinnostukseni tehtävään vähenee saman tien, Rehn toteaa.

Samalla hän tulee paljastaneeksi, että haasteen ottaminen kyllä houkuttaa.
- Joka tapauksessa lähtökohtani vaaleihin olisi nyt aivan toisenlainen kuin vuonna 1994. Silloin minä lähdin pohjalta hankkimaan siedettävää lopputulosta, mutta nyt minulla ei voisi olla kuin yksi päämäärä: voitto, Rehn pohdiskelee.

Viime mittelöstä Rehnille jäänyt karvas maku ei ole hävinnyt. Hänet leimattiin matalamielisellä tavalla "hienostorouvaksi Kauniaista".

Martti Ahtisaari suhtautui kilpakumppaniinsa "oudolla ylimielisyydellä". Tämän taustavaikuttaja Lasse Lehtinen yritti saada Rehnin paljastamaan omat korttinsa vain hieman ennen, kuin Ahtisaaren ehdokkuus tuli julki.

Ahtisaaren arvosteleminen oli virhe

Omaksi virheekseen Rehn myöntää sen, että hän ryhtyi arvostelemaan Ahtisaarta siitä, että tämä - ulkoministeriön korkeimpana virkamiehenä - oli EU-jäsenyysneuvottelujen ratkaisuvaiheessa poistunut Geneveen YK-tehtäviin.

- Valtavan kiireen ja paineen keskellä en ehtinyt kuunnella tarpeeksi tarkasti oman intuitioni ääntä, vaan erehdyin alueelle, joka ei ollut minua itsenäni, Rehn selittää tapahtunutta.

Wallenberg painosti Suomea

Rehn kertoo myös kokemuksistaan maailman ensimmäisenä naispuolisena puolustusministerinä Esko Ahon (kesk) hallituksessa, europarlamentaarikkona ja viimeksi YK-tehtävissä entisen Jugoslavian alueella.

Rehnin ministerikaudella Suomi teki historiansa suurimman yksittäisen kaupan, kun puolustusvoimille ostettiin uudet hävittäjät. Sitkeimmät myyjät jaksoivat yrittää vielä silloinkin, kun Suomi oli jo päätynyt amerikkalaisiin Hornet-koneisiin. "Törkeimpiä" olivat ruotsalaiset.

Rehnin mukaan Ruotsin talouselämän mahtivaikuttaja Peter Wallenberg oli uhannut, että Ruotsi saattaisi vetää sijoituksensa pois Suomesta, jos Suomi ei valitsisi heidän Jas Gripeniään.

Ennakolta julkisuuteen tullut väite herätti suurta huomiota Ruotsissa ja Wallenbergin edustaja kiisti asian.

Rehn piti kirjan julkistamistilaisuudessa kiinni kertomuksestaan.
- En ole sellainen typerys, että keksisin tällaisen jutun mistään maailman syystä, hän vastasi ruotsalaistoimittajille.

Ahon hallitus teki pahoja virheitä

Ahon hallitus teki Rehnin mielestä talouspolitiikassa pahoja virheitä. Markan ecu-kytkentä tuotiin käsittelyyn teknisenä läpihuutojuttuna. Pankkikriisiä hoidettiin jatkuvassa katastrofitunnelmassa.

- Meni pitkään, ennenkuin edes ymmärrettiin, kuinka paha tilanne todella oli, Rehn muistelee.

Pahana virheenä hallitukselta Rehn pitää myös jatkuvaa riitelyä ay-liikkeen kanssa. Nuoressa pääministerissä Rehn näki tiettyä kireyttä ja malttamattomuutta. Aho ei aina jaksanut kuunnella muiden mielipiteitä. Yleisvaikutelma jäi kuitenkin myönteiseksi.

Presidentinvaalin jälkeen Rehn siirtyi yhdeksi Suomen ensimmäisistä europarlamentaarikoista. Kokemus oli tyly ja EU:n kannalta vähemmän mairitteleva.
- Suurimmalla osalla siitä, mitä me teimme, ei ollut mitään todellista vaikutusta. Tuntui kuin olisimme toimineet ihan ikiomalla planeetallamme.

Armeija unohti miinakytkennän

Aika Jugoslaviassa - ensin YK:n ihmisoikeusraportoijana ja nyt Bosnia-lähettiläänä - sai entisen puolustusministerin tarkistamaan kantansa maamiinoihin ja uskomaan entistä vahvemmin siihen, että Suomenkin kannattaa liittyä NATO:on.

Rehn ihmettelee puolustusvoimien tapaa vaatia erillistä miljardipottia miinoja korvaaviin hankintoihin.

Hän muistuttaa, että uusien helikoptereiden hankkimista perusteltiin aluksi nimenomaan miinojen korvaajina.
- Mutta kun asia eteni poliittisessa prosessissa yllättävän liukkaasti, armeija unohti kytkennän.

Ministeri lähenteli auton takapenkillä

Rehnin 90-luvun muistelmat sisältää piikikkäitä huomioita miespuolisista poliitikoista: Puoluetoveri Ole Norrback onnistui loukkaamaan Rehniä pitämällä tätä "onnettomana pikkutunarina", kuten Rehn asian koki.

Ilkka Kanerva (kok) soitti Rehnin sihteerille ja vaati päästä ministerin sijasta kokeilemaan lentämistä Hornetilla. Mauno Koivisto osoittautui pitkävihaiseksi mököttäjäksi.

Paavo Väyrystä (kesk) kannattaa Rehnin mielestä pelätä eniten silloin, kun tämä on mukavimmillaan. "Silloin hänellä on piru mielessä".

Jörn Donner (ent. RKP, nyk. SDP) huutaa kylään tullessaan viskiä jo ovella. Ikuinen teinipoika, joka haluaa vain sokeerata porvareita.

Tosi irstailijaksi osoittautui kuitenkin Syyrian puolustusministeri Mustafa Tlass. Rehn joutui lähitaisteluun mustan auton takapenkillä, kun isäntä yritti kaksin käsin kähmiä naisvierastaan.

STT-IA
27.9.1998


POLITIIKKA -SIVULLE