Sisältö
Pääsivu
Pääkirjotus
Politiikka
Ulkomaat
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Linkit
Arkisto

Talous




Euromaiden edustuksesta edelleen erimielisyyttä

Vajaa sata päivää ennen EMU:n käynnistymistä ovat sen perustajamaat edelleen erimielisiä rahaliittonsa yhteyksistä ulkomaailmaan. Euromaiden valtiovarainministerit eivät lauantaina Wienissä päässeet yhteisymmärrykseen siitä, miten euroalue edustautuu ulospäin. (Päivitys 27.9.1998)


Saksalaisten ympäristöbisnes kukoistaa

Yhdistyneen Saksan 80 miljoonan asukkaan eläminen tuottaa valtaisat ympäristömarkkinat. Niillä pyöri viime vuonna rahaa 70 miljardia D-markkaa eli reilusti yli Suomen valtion budjetin loppusumman, noin 210 miljardia Suomen markkaa.

Ruotsiin vaalien jälkeen heikko hallitus

Ruotsin vaalit on nyt nähty ja tulokset olivat talouselämän kannalta ikäviä. Kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien yhteistyö ei kiinnosta pääministeri Göran Perssonia. Vasemmistopuolue ja ympäristöpuolue ovat tulossa vähemmistöhallitukseen ja Ruotsin EMU-kysymys tulee jäämään markkinavoimien ratkaistavaksi.

VM kallistumassa eurojen ja markkojen yhteiskäytössä kahteen kuukauteen

Valtiovarainministeriö on kallistumassa eurojen ja markkojen yhteiskäytössä kahden kuukauden siirtymäaikaan. Pisimmillään aika voisi olla kuusi kuukautta, mutta kukin jäsenmaa voi päättää siirtymäajan pituudesta itse. Suomessa päätösvalta on valtiovarainministerillä.

Kuluttajajärjestöt paheksuvat elinkeinovetoisuutta euron ja markkojen siirtymäaikaa ratkottaessa

Kuluttajajärjestöjen mielestä euron ja markkojen yhteiskäytön pituudesta päätettäessä pitäisi ensisijaisesti kuunnella kansalaisten, kuluttajien ja työntekijöiden mielipidettä. Suuri osa kansalaisista on toivonut mahdollisimman pitkää siirtymäaikaa.

Tutkimus: Pienet maat elpyneet lamasta ripeästi

Suomen taloushistoriaa luonnehtivat syvät lamat ja vahvat kasvukaudet. Uuden tutkimuksen mukaan kokemuksillamme on paljon yhteistä muiden Euroopan pienten maiden kanssa.

Ikääntyvien eurooppalaisten palveluissa kasvavat markkinat

Väestön ikääntyminen koko Euroopassa avaa uusia mahdollisuuksia vanhusten elämää helpottaville laitteille ja palveluille. Jo ensi vuosikymmenellä Euroopassa on arviolta 35 miljoonaa eläkeläistä enemmän kuin nyt.

Viron tilanne vaikeutuu

Viron taloudellinen tilanne on nopeasti vaikeutumassa Venäjän viennin tyrehtymisen seurauksena.

Japanin kauppataseen ylijäämä edelleen huomattava

Japanin kauppataseen ylijäämä on edelleen huomattavan suuri. Maa kertoi maanantaina, että kauppataseen ylijäämä oli elokuussa reilut 24 prosenttia suurempi kuin vastaavana aikana viime vuonna.

Mandatum laski kasvuennustettaan

Pankkiiriliike Mandatum katsoo maailmantalouden epävarmuuksien rokottavan ensi vuonna noin prosenttiyksikön Euroopan ja Yhdysvaltojen talouskasvua.

Osuuspankkikeskuskin laski kasvuennustettaan

Myös Osuuspankkikeskus on alentanut suhdanne-ennustettaan. Maanantaina julkistetussa ennusteessa OPK:n ekonomistit arvioivat Suomen talouden kasvavan ensi vuonna vain 3 prosentin vauhtia, kun aiempi ennuste oli 3,5 prosenttia.

Viikon EMU-uutiset

Tukholman pörssissä voi valita kruunun tai euron. Eurojen ja markkojen yhteiskäytölle suunnitellaan kahden kuukauden yhteisaikaa. EMU-tilastoa Internetiin. Ruotsin EMU-jäsenyyteen ei uskota vaalien jälkeen. Pörssi haluaa eurokurssit Suomeen heti. EKP:lta tarkennettu versio pankkien rahoitushuollon käytännön järjestelyistä.

Myyntivoiton verotus saattaa kiristyä

Viikon verovinkki

Viikon varrelta - taloutta lyhyesti

ILO: Aasian talouskriisi lisännyt työttömien määrää 10 miljoonalla. Ennuste: Kotitietokoneiden myynti nousee ensi vuonna yli 13 prosenttia. Keskon pääjohtaja rohkaisee yrittäjiä verkkokauppaan. EU-maiden talouskasvu hidastui. Bruttokansantuote kasvoi edelleen. Pienyrittäjät vastustavat työajan lyhentämistä.