Kokoomus itsenäisessä Suomessa 1918-98, osa II - Vaaran vuosista Euroopan unioniin

Samalla tavoin kävi jatkosodan jälkeen, jolloin Edvin Linkomiehen (kok) hallituksen tärkeimmäksi tehtäväksi tuli Suomen irrottaminen sodasta.

Rauhantunnustelut alkoivat jo vuoden 1943 puolella, kun Linkomiehen hallitus oli nimitetty. Neuvostoliiton suurhyökkäyksen jälkeen kesäkuussa 1944 rauhan tunnustelut saivat uutta vauhtia.

Kun rintamat oli heinäkuussa Ribbetrop-avun ja Rytin poliittisen uran kustannuksella vakautettu rauhanneuvottelut alkoivat. Eduskunta äänesti 2.9. neuvotteluista 2.9. ja osa maalaisliittolaisista ja kokoomuksesta sekä IKL oli vielä sodan jatkamisen kannalla, mutta he hävisivät äänin 108-45.

Aselepo astui voimaan 4.9. Rauhanehdot olivat talvisotaakin kovemmat, mutta Suomen ei auttanut kuin suostua.

Sotavuosina kokoomus osallistui hallitukseen yhden tai kahden ministerin voimin ja oli vuosina 1943-44 pääministeripuolue. Puoluetoiminta oli sotien aikana lähes täydellisesti lamassa ja eduskuntakausi venyi kuusivuotiseksi ilman uusia vaaleja.

Uudet kasvot ja kommunismin vaara

Maa oli lisäksi jälleenrakennettava, siirtoväki asutettava ja sotakorvaukset maksettava. Kommunistien toiminta sallittiin ja he saivat vuoden 1945 vaaleissa 49 paikkaa. Eduskunta säilyi oikeistoenemmistöisenä yhdellä edustajalla.

Vallattuaan Valpon ja Etsivän keskuspoliisin kommunistien vyörytys ja laittomuudet alkoivat valvontakomission suosiollisella avustuksella. Valpoon sisäministeri Yrjö Leino (SKDL) nimitti apurikseen ylimääräiseksi apulaispäälliköksi SKP:n puheenjohtaja Aimo Aaltosen.

Perimmäisenä tavoitteena kommunisteilla oli Suomen muuttaminen kansantasavallaksi Itä-Euroopan tapaan keinolla kuin keinolla.

Poliittiset lakot, kiihotus ja toriparlamentit olivat arkipäivän ilmiö. Keväällä 1948 vallankaappaushuhujen vuoksi mm. armeijan hälytysvalmiutta nostettiin ja asevarikkojen vartiointia tehostettiin. Moskovasta Suomeen palanneen Hertta Kuusisen (SKDL) puhe Suomen viemisestä Tshekkoslovakian tielle oli avoin ilmoitus kommunistien hankkeista.

Paasikivi vastasi sisäiseen jännitykseen puheessaan 9.4.1948 ja sanoi olevansa varma, että Suomen kansa kykenee valvomaan kallisarvoista parlamentarismia ja demokraattista valtiojärjestystään.

Kokoomus piikkinä lihassa

Valpo suoritti laittomat kotietsinnät kokoomuksen keskustoimistoon, KNL:n toimistoon ja Uudenmaan piiriliittoon. Kokoomusnuoria pidätettiin mielivaltaisin perustein.

Laittomuudet johtivat lopulta Päiviö Hetemäen (kok) ja 79 muun kansanedustajan kyselyyn, josta alkoi mielipidevyöry Valpoa, Leinoa ja kommunistien puhdistuksia vastaan. Oikeisto asetti välikysymyksellään ja muulla toiminnallaan oikeusvaltion periaatteet kokeeseen ja voitti. Kokoomuksen ja KNL:n toiminnassa korostuikin sitten pitkään kommunismin vastainen taistelu.

Ns. Leinon vankien tapaus ja sitä seurannut luottamuslauseäänestys päättyivät Leinon tappioon. Tämä ei kuitenkaan ymmärtänyt erota, joten Paasikiven oli pantava mies viralta. Valpo ja Etsivä keskuspoliisi puhdistettiin kommunisteista. Vuoden 1948 vaaleissa kommunistit kärsivät tappion ja saivat 11 paikkaa vähemmän kuin kolmea vuotta aiemmin.

Kansankapitalismia

Sosiaaliseen markkinatalouteen liittyi pienomistukseen ja yksityisyritteliäisyyteen liittyvä kansankapitalismi, jonka iskulause oli "kaikki omistajiksi".

Kommunismi pyrki valtiojohtoiseen suunnitelma talouteen ja SDP:n vuonna 1930 hyväksymän ohjelman mukaisesti oli sosialisoitava metsät ja kosket sekä metsäteollisuus, paperiteollisuus, sähkö-, metalli- ja kalkkiteollisuus sekä tukkukauppa. Kansankapitalismi oli kokoomuksen vastaus näille pyrkimyksille.

Uusilla aatteilla ei kuitenkaan ollut toivottua vaikutusta kannatukseen, sillä vuoden 1958 eduskuntavaaleissa kokoomus sai 29 paikkaa.

Oppositiotaival alkaa

Punamultakoalitiot pitivät kokoomuksen 30-luvun tapaan ulkona hallituksesta. Syy hallituksen ulkopuolella pitämiseen oli ulkopolitiikan käyttäminen sisäpolitiikan käsikassarana.

Viimeinen naula kokoomuksen arkkuun oli ilmeisesti vuoden 1968 presidentin vaalit, johon puolue uskaltautui asettamaan oman ehdokkaan, Matti Virkkusen. Kokoomuksen puoluehallitus katsoi, että menestyksekkään ulkopolitiikan lisäksi tulisi harjoittaa myös menestyksekästä sisä- ja talouspolitiikkaa.

Tätä kansanrintamapuolueet eivät saattaneet hyväksyä ja aloittivat ulkopoliittisen parjaus- ja pelottelukampanjan, johon vastaehdokas presidentti Kekkonen Demokratian pioneerit eivät kuitenkaan saaneet tahtoaan läpi ja valitsijamiesvaaleissa kokoomus nousi suurimmaksi puolueeksi 432 000 äänellä.

Vähitellen kävi kuitenkin selväksi, ettei kokoomuksella ollut asiaa hallitukseen niin kauan kun Kekkonen istui presidenttinä.

Remonttimiehet

Kokoomuksen aatteeksi esitettiin yksilökeskeisyyttä ja varauksetonta sitoutumista ns. Paasikiven-Kekkosen -linjan taakse. Asennetta kommunisteihin muutettiin, kun he poistivat ohjelmastaan ns. väkivaltapykälän eli pyrkimyksen aseelliseen vallankaappaukseen.

Puolueen sisäisestä uudistamisesta käytiin kovaa kädenvääntöä. Ensimmäisessä erillisessä periaateohjelmassa vuonna 1970 valtion lujittaminen lakkasi olemasta itseisarvo. Yhteiskunnan moniarvoisuudenperiaate sen sijaan nostettiin korkealle. Ohjelmaan kirjattiin vuonna 1972 myös vaatimus kansalaisten perusturvan parantamisesta perustoimeentuloturvajärjestelmän nimellä.

Uudella poliittisella sisällöllä ja imagolla kokoomus saavutti vaalivoittoja: vuonna 1975 puolue sai 35 paikkaa ja vuonna 1979 peräti 47 paikkaa. Hallitukseen ei kuitenkaan ollut asiaa, vaikka puolue kävi pyytämässä Kekkosta ehdokkaakseen vuonna 1977.

Kokoomuksen voittokulku eduskunta- ja kunnallisvaaleista toiseen huipentui vuoden 1987 vaaleissa, joissa puolue sai 53 paikkaa. Pääministeriksi nimitettiin Harri Holkeri ja hallitukseen tuli kuusi muuta puolueen ministeriä. Holkerin hallituksen aikana koko 80-luvun jatkunut taloudellinen nousukausi huipentui, mutta kääntyi sen loppupuolella kohti lamaa.

Vuoden 1991 vaaleissa Kokoomus kärsi tappion ja menetti 13 edustajaa. Hallitusneuvottelujen jälkeen muodostettiin keskustapuolueen johdolla uusi hallitus ja pääministeriksi tuli Esko Aho (kesk). Kokoomuksesta hallitukseen valittiin kuusi ministeriä.

Ahon porvarihallituksen tärkeimmäksi tehtäväksi tuli Suomen nostaminen historiamme ehkä pahimmasta taloudellisesta lamasta ja massatyöttömyydestä. Toinen keskeinen tehtävä oli saattaa Suomi Euroopan unionin jäseneksi, jossa kokoomuksella oli keskeinen rooli.

Porvarihallitusta seuranneessa Paavo Lipposen hallituksessa kokoomus jatkoi edelleen kuuden ministerin voimin. Hallituskauden tärkeimpiin tehtäviin kuului työttömyyden alentaminen, vakaan taloudellisen kasvun ja kehityksen turvaaminen sekä Suomen liittyminen Euroopan talous- ja rahaliittoon EMU:un.

ILKKA AHTOKIVI
27.11.1998