Kysely: Suomalaisyritykset luottavat yhä Venäjän kaupan mahdollisuuksiin



Idänkauppaa käyvistä suomalaisyrityksistä noin puolet saattoi vielä loka-marraskuun vaihteessa jatkaa kaupankäyntiään kutakuinkin normaalisti, selviää Idänkaupan Vientipalvelujen tiistaina julkaisemasta tutkimuksesta.


Vain joka kymmenennen vientiyrityksen kauppa Venäjälle oli kokonaan pysähdyksissä ja kolmannes kertoi toimittavansa tavaraa aika ajoin, joskin pienissä erissä.

Kyselyyn vastasi 108 johtoon ja keskijohtoon kuuluvaa päättäjää tärkeimmistä idänkauppaa käyvistä yrityksistä. Tuoreimmat vastaukset ovat kahden viikon takaisia.

Venäjän-kaupan maksuriskit ovat syksyn aikana kouraisseet useimpia yrityksiä. Jo toteutuneita luottotappioita oli kärsinyt 40 prosenttia vastaajista ja joka neljäs viejä oli kokenut ruplakauppaan liittyviä kurssiriskejä.

Viidennes yrityksistä oli sen sijaan pari viikkoa sitten vielä välttynyt täysin idänkaupan maksuriskeiltä, koska olivat käyneet venäläisten kanssa vain valuuttamääräistä käteiskauppaa. Vaikeuksista huolimatta lähes 70 prosenttia yrityksistä kertoi pitäneensä Venäjän-toiminnot suunnilleen entisellä tasolla.

Joka neljäs oli marraskuun alkuun mennessä vähentänyt toimintojaan, mutta kokonaan kaupankäynnin oli päättänyt lopettaa vain yksi sadasta haastatellusta yrityksestä.

Valmiudet nopeaan elvytykseen

Valmiudet viennin elvyttämiseen ovat hyvät, sillä noin 60 prosenttia vastaajista arvioi voivansa palauttaa liiketoimintansa lähes välittömästi kriisiä edeltäneelle tasolle, kunhan pankkitoiminta ja pari muuta talouselämän perusteisiin kuuluvaa tekijää saadaan edes välttävään kuntoon.

Noin puolella yrityksistä Venäjän kriisi ei ole vielä vaikuttanut liikesuhteiden toimivuuteen yritystasolla. Vastaajat arvioivat, että molemmat osapuolet ovat olleet odottavalla kannalla ja liikesuhteet niin hyvät, kuin ne nykyolosuhteissa yleensä voivat olla.

Vain viidellä prosentilla yrityksistä liikesuhteet olivat olosuhteiden pakosta katkenneet tai ajautuneet katkeamispisteeseen.

Peräti 96 prosenttia vastanneista yrityksistä luottaa yhä kaupallisen toiminnan mahdollisuuksiin Venäjällä.

Idänkaupan Vientipalvelut arvelee, että suomalaisyrityksillä on nyt entistäkin realistisemmat käsitykset Venäjän-kauppaan liittyvistä riskeistä, mutta samalla myös varma käsitys siitä, miksi Venäjän markkinoilla kannattaa pysyä.

Sinnikkään kaupankäynnin jatkamisen perusteena ovat maan valtaisat luonnonrikkaudet, suuri väestö ja kehittymätön kotimarkkinatalous, joka edellyttää merkittävää tavaroiden tuontia vielä vuosiksi eteenpäin.

Ostovoimaakin itänaapurista uskotaan yhä löytyvän runsaasti. Uusrikkaiden lisäksi sitä on edelleen myös keskiluokalla sekä viime vuosina perustetuilla pk-yrityksillä.

Alueellisesti ostovoima keskittyy Moskovaan ja Pietariin, mutta sitä alkaa olla myös vientituloja saavissa suurissa raaka-aine- ja teollisuuskeskuksissa aina Siperiaa myöten, suomalaisyrittäjät arvioivat.

Idänkaupan Vientipalvelut on selvittänyt Venäjän kaupan tilannetta puolen vuoden välein, nyt viidettä kertaa. Kyselyn käytännön toteutuksesta vastasi alan informaatiopalveluja tuottava Compiler Oy.

STT-IA
27.11.1998


TALOUS -SIVULLE