"EMU-jäsenyys lieventänyt Venäjän kriisin vaikutuksia Suomessa"

Ahtisaari: Kanta jatkokauteen ensi vuoden alussa



Presidentti Martti Ahtisaari aikoo ilmoittaa ensi vuoden alkupuolella, lähteekö hän tavoittelemaan toista presidenttikautta.


Ahtisaari kommentoi mahdollista jatkokauttaan maanantaina Helsingissä.
- Olen huomannut, että minua on patisteltu asiassa, presidentti viittasi SDP:n puoluesihteerin Kari Laitisen viikonloppuna antamamaan haastatteluun.

Laitinen totesi sunnuntaina, että Ahtisaaren vastaus olisi saatava helmi-maaliskuussa. Näin tieto mahdollisesta ehdokkuudesta olisi käytössä jo ennen eduskuntavaaleja. Ahtisaari otti kantaa myös Venäjän kriisiin ja sen heijastumiseen Suomessa.

- Jo nyt on nähtävissä, että Suomen jäsenyydellä talous- ja rahaliitto EMU:ssa on ollut vakauttava vaikutus, Ahtisaari arvioi Venäjän-tilanteen talousvaikutuksia meillä.

Hän silti myönsi, että etenkin elintarvikevienti Suomesta Venäjälle saattaa kärsiä. Epäsuorasti kriisin vaikutus voi puolestaan näkyä Suomen pörssissä.

Pitkä tie demokratiaan

Presidentti Ahtisaari kehotti suomalaisia muistamaan, että Venäjän siirtyminen länsimaiseen demokratiaan on vaikea prosessi.

- En usko, että Venäjästä tulee samanlainen demokratia kuin Suomesta minun elinaikanani. On syytä pitää mielessä, kuinka vaikea tämä kehitys on ollut yhdistyneessä Saksassakin.

Ahtisaari katsoi, että presidentti Boris Jeltsiniä ei tule pitää Venäjän vakauden takeena.
- Ei minkään maan kehitys voi olla yhdestä ihmisestä kiinni. Tosin tähän asti presidentin merkitys (nyky-)Venäjän reformeihin on ollut suuri.

Huomionarvoista on, että Ahtisaari asetti sanansa Venäjää arvioidessaan huomattavasti maltillisemmin kuin Eurooppa-ministeri Ole Norrback (RKP) muutama päivä sitten.

Norrback ilmoitti perjantaina, että Venäjän hallinnon korruptio ja hajanaisuus estää minkä hyvänsä talouspoliittisen ohjelman uskottavan toteuttamisen.

Malli 2000-luvun Suomelle

Martti Ahtisaari puhui lehdistölle maanantaina Itä-Helsingin Rastilassa. Presidentti oli puolisoineen seuraamassa pääkaupungin metron uuden Vuosaaren-linjan avajaisia.
- Olin huomaavinani, että metron avajaisissa puhuneella ministeri Auralla oli viesti Espoolle, Ahtisaari lohkaisi.

Liikenneministeri Matti Aura (kok) korosti puheessaan, että Espoon ja Helsingin on kyettävä päättämään keskenään, haluavatko ne jatkaa Helsingin metroa länteen Espooseen vai eivät. Auran mukaan kaupunkien on turha odottaa valtiovallan päätöstä asiassa, sillä sitä ei tule.

Presidentti Ahtisaari kertoi myös pitävänsä Vuosaaren-Rastilan aluetta hyvänä mallina tulevaisuuden Suomelle.
- Vuosaaren kehitys heijastelee ensi vuosituhannen yhteiskuntasuunnittelua. Kansainvälisyys on alueella aivan uudella tavalla läsnä Suomessa, presidentti linjasi.

Tästä esimerkiksi Ahtisaari nosti paikallisen koulun, jossa on oppilaita 12 eri kansallisuudesta.

STT-IA
1.9.1998


POLITIIKKA -SIVULLE