Paasio muistelmissaan: Kokoomus siirtynyt oikealle

Nykyinen EU-parlamentaarikko Pertti Paasio (SDP) esittää arvion uudessa muistelmakirjassaan Punatulkku ja sikarodeo.

Paasion mukaan sinipunayhteistyön aloittaminen vuonna 1987 oli huomattavasti helpompaa, koska Ilkka Suominen ja Harri Holkeri ovat verraten maltillisia oikeistolaisia.
- Sehän ei ole enää minun päänsärkyni, mutta halusin vain sanoa, ettei se ole mikään annettu asia, että nykyisellä koalitiolla jatketaan, Paasio sanoi.

Kirjaansa Paasio luonnehti eräänlaiseksi politiikan puolustukseksi.

- Se tapa, jolla kansanedustajista ja eduskunnasta nykypäivänä puhutaan julkisuudessa, on alkanut tympäistä, koska se osoittaa täydellistä tietämättömyyttä siitä, mitä kansanedustajan työ on. Julkisuuttahan poliitikko saa ihan muilla ansioilla kuin tekemällä työnsä hyvin, Paasio sanoi.

Paasio kuvailee kirjassa runsain anekdootein lapsuuttaan, nuoruuttaan, ja poliittista toimintaansa aina siihen asti, kun hänet valittiin EU-parlamenttiin. Nykyinen kausi EU-parlamentissa jää ainoaksi, sillä hän ei ole enää asettumassa ehdolle.

- Tiedän sekä lapsuudenkodistani että omastani, että provinssikansanedustajan elämä on sitä, että asutaan poissa kotoa.

Läheltä piti ulkoministeriksi

Lipponen päätti kuitenkin toisin, Paasiolle kertomatta, ja tarjosi työministerin paikkaa, jonka Paasio torjui.
- Olisi ollut kohtuullista kertoa, mikä muutti tilanteen muutamassa tunnissa, Paasio kirjoittaa.

Tavallaan tulos oli tasapeli; Paasio ei aikanaan hyväksynyt Lipposta puoluesihteeriksi, eikä Lipponen Paasiota ulkoministeriksi, Paasio pohti. Hän vakuuttaa, ettei ole katunut hallituksesta jäämistään.

- Liisa Jaakonsaari on hoitanut tehtävänsä kiitoksen ja kunnioituksen ansaitsevalla tavalla, enkä ole huomannut, että ulkopoliittiset näkemykseni juurikaan poikkeaisivat Tarja Halosen näkemyksistä, Paasio kirjoittaa.

Toinen dramaattinen hetki oli EU-jäsenyyden käsittely ja jarrutuskeskustelu eduskunnassa syksyllä 1994. Paasio johti puhetta ulkoasianvaliokunnassa, jossa Paavo Väyrynen ja muutamat muut keskustalaiset jo virittivät jarrutuskeskustelua.

Valiokunnissa ei puheoikeutta ollut rajoitettu, joten keskustelu jatkui päiväkausia. Paasio kertoo vaanineensa tilaisuutta iskeä takaisin.

- Kun puheenvuorot rytmittyivät tietyllä tavalla, arvelin, että jossain vaiheessa rytmi väsymisen johdosta häiriytyy. Odotin tällaista hetkeä, ja se tulikin. Yhden puheenvuoron lähetessä loppuaan havaitsin, että seuraavaa pyyntöä ei ollut tehty.

- Yritin säilyttää poissaolevan näköisen ilmeeni, ja puhujan lopetettua totesin keskustelun päättyneeksi ja iskin sen vakuudeksi välittömästi nuijan pöytään, Paasio kirjoittaa.

Väyrynen raivostui, ja ilmoitti juuri aikoneensa pyytää puheenvuoroa, mutta Paasio ei heltynyt. Jarrutuskeskustelu venyi kuitenkin Ruotsin kansanäänestyksen ohi eduskunnan täysistunnossa, kuten jarruttajat halusivat.

Sikarodeota lapsuudesta asti

Isä muistetaan vielä puolueen kentällä. Paasio hämmästeli julkaisutilaisuudessa sitä, että hänet vielä lähes kuusikymppisenä tunnetaan "poika-Paasiona".
- Ehkä se kertoo jotain sosialidemokraattisen puolueen jäsenten ikärakenteesta, Paasio filosofoi.

Kirjan nimen punatulkku tulee siitä, kun Paasio oli Rafael Paasion ns. punatulkkuhallituksen poliittisena sihteerinä vuonna 1972.

Sikarodeo taas viittaa vielä varhaisempiin aikoihin; kun Paasion perhe vietti kesää Harjattulan kartanossa keksivät silloin kymmenenvuotias Pertti ja muut seudun pojannassikat, että kartanon emakot ovat erinomaisia ja oppivaisia ratsuja.

Kartanon karjakot eivät juuri arvostaneet tätä urheilua, joka ei ollut omiaan edistämään emakoiden päätehtävää, eli lihomista. Paasio arvioi, että termi kyllä voisi sopia laajempaankin käyttöön.

STT-IA
28.8.1998