Viikonlopun politiikkaa lyhyesti


Rehn ja Uosukainen presidenttipörssin kärjessä

YK:n Bosnian-erikoislähettiläs Elisabeth Rehn (RKP) sai Iltasanomien kesäkuun alussa tekemässä mielipidemittauksessa eniten kannatusta presidentin virkaan. Niukasti Rehnin jäljessä tuli puhemies Riitta Uosukainen (kok).

Rehn sai 41 prosenttia kyselyyn osallistuneiden äänistä ja lisäsi kannatustaan peräti kahdeksan prosenttiyksikköä vuoden takaisesta gallupista. Uosukainen sai 40 prosentin kannatuksen. Vuosi sitten mitatusta suosiosta oli hänellä pudonnut kaksi prosenttiyksikköä.

Kärkikolmikkoon lukeutui myös istuva tasavallan presidentti Martti Ahtisaari, jota piti parhaimpana vaihtoehtona 38 prosenttia kyselyyn osallistuneista. Ahtisaaren kannatus oli lisääntynyt kaksi prosenttiyksikköä.

Keskustan puheenjohtajan Esko Ahon kannatus oli nyt 24 prosenttia eli neljä prosenttiyksikköä vuosi sitten tehtyä mittausta pienempi.

Kokoomuksen puheenjohtajaa Sauli Niinistöä kannatti otoksessa 16 prosenttia (-3), ylijohtaja Kalevi Kivistöä (vasl) 16 prosenttia (-2), pääministeri Paavo Lipposta (SDP) 14 prosenttia (+4), euroedustaja Paavo Väyrystä (kesk) 8 prosenttia (-5) ja puoluejohtajan tehtävät jättänyttä Claes Andersonia 7 prosenttia (-1).

Suomen Gallup haastatteli Ilta-Sanomien toimeksiannosta 5.-9. kesäkuuta 1 252 suomalaista 15-70-vuotiasta henkilöä Ahvenanmaata lukuunottamatta.


Aura: Ulkomaista henkilöstöä suomalaisaluksille

Suomen Merimies-Unioni sallisi liikenneministeri Matti Auran (kok) mukaan seuraavissa työehtosopimusneuvotteluissa ulkomaisen työvoiman käytön suomalaisaluksilla.

Etelä-Suomen Sanomien ja Satakunnan Kansan haastattelema liikenneministeri Aura kertoi lauantaina julkaistussa haastattelussa, että merenkulun työmarkkinaosapuolet allekirjoittivat asiasta aiesopimuksen juhannuksen jälkeen.

Merimies-Unionin sihteeri Erkki Ukkonen puolestaan kiisti lauantaina, että aiesopimukseen olisi sisällytetty ulkomaalaisen työvoiman käyttö.

Aiesopimuksessa esitetään haastattelun mukaan "koukeroisesti", että kolmannen maan työvoiman käytöstä sovitaan seuraavien työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä. Samassa aiesopimuksessa sanotaan osapuolten pyrkivän alentamaan työvoimakustannuksia kilpailukyvyn takia.

Auran mukaan varustamoille olisi tulossa myös verohelpotuksia. Yhtiöveron sijasta Aura aikoo esittää kauppalaivastolle niin sanottua tonnistoveroa.

- Tämä on askel oikeaan suuntaan. Jos näin ei tehdä, joudumme toteamaan että merenkulku ei ole Suomelle tärkeä, Aura perustelee.


Valtiolle oma sijoitusrahasto?

Kauppa- ja teollisuusministeri Antti Kalliomäki (SDP) aikoo esitellä syksyllä hallitukselle suunnitelman valtion omasta sijoitusrahastosta. Kalliomäki kertoi hankkeesta Etelä-Suomen Sanomien ja Satakunnan Kansan haastattelussa.

Valtion sijoitusrahasto toimisi samoin kuin muutkin vastaavat, eli ostaisi hyvinä pitämiään pörssiosakkeita. Ministeri ei kuitenkaan vielä halua tarkemmin kertoa, mistä rahastoon saataisiin pääoma.

Kalliomäki pitää myös varteenotettavana sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäreen (SDP) esitystä, jonka mukaan valtion eläkkeet rahastoitaisiin, ja rahastoon hankittaisiin osakkeita.

Kalliomäki uskoo, että valtion sijoitusrahasto voisi edistää pörssiyhtiöiden omistuksen pysymistä suomalaisissa käsissä. Ministeri sanookin olevansa huolissaan kotimaisen omistuspohjan kapenemisesta.

Kalliomäki ehdotti rahastojen perustamista ensimmäisen kerran jo talvella, mutta silloin esitys tyrmättiin oitis. Tällä hetkellä hanketta valmistellaan ministeriössä virkamiestyönä.

Koonnut: IKK
5.7.1998


POLITIIKKA -SIVULLE