Lipponen vältti päätöksenteon loman vuoksi

Ollila rahapoliittiseen komiteaan



Suomen edustus EU:n rahapoliittisessa komiteassa ratkesi torstaina valtiovarainministeri Sauli Niinistön (kok.) esittämällä tavalla. Valtioneuvosto määräsi Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtajan Esko Ollilan rahapoliittisen komitean jäseneksi Suomen Pankin pääjohtajaksi nimitetyn Matti Vanhalan tilalle.




Jo ennestään Suomen toisena edustajana komiteassa on ollut alivaltiosihteeri Johnny Åkerholm valtiovarainministeriöstä.

Niinistö keskeytti vuosilomansa torstaiksi ja oli mukana valtioneuvoston istunnossa. Saman hän teki viime viikollakin, mutta tuolloin asia jäi vielä pöydälle. Tällä kertaa asiasta ei edes keskusteltu.

Istunnon jälkeen Niinistö oli hyvin kiusaantuneen oloinen ja haluton kommentoimaan tilannetta. Hän vain muistutti Suomen Pankin itsenäisyydestä. Hänen olisi ollut vaikea ajatella, että hän olisi tässä asiassa poikennut Suomen Pankin esityksestä.

EU-maat ovat vahvistaneet tavan, että toinen komitean jäsen valitaan virkamieshallinnosta ja toinen keskuspankin ehdotuksesta. Valittavalla pitää vaatimusten mukaan olla erinomainen pätevyys raha- ja valuuttapoliittisissa asioissa.

Jos Ollilalle olisi asetettu vastaehdokas, oikeuskansleri Paavo Nikula olisi vaatinut päteviä perusteluja vastaehdotukselle.

Lipposen protesti

Tämä alun perin rutiiniasiaksi tarkoitettu nimitys osoittautui lopulta yllättävän vaikeaksi. Pääministeri Paavo Lipposen (sd.) toimien vuoksi päätös siirtyi kahdella viikolla. Käytännössä Lipponen vältti osallistumisen torstaiseen lopulliseen päätöksentekoon sillä, että hän aloitti tällä viikolla kesälomansa.

Toisaalta lykkäystä perusteltiin sillä, että taustalla selviteltiin, miten rahapoliittinen komitea ryhtyy käyttämään valtaa rahaliitto Emun oloissa ja mikä on tarkoituksenmukainen suomalaisedustus. Käytännössä Ollilalle ei ollut vaihtoehtoa, ja sen tiesi Lipponenkin.

Asian teki kuitenkin mielenkiintoiseksi se, että näkyvänä syynä oli Lipposen ärtymys Ollilan esittämiä puheenvuoroja kohtaan. Lipponen toi myös selkeästi ärtymyksensä esiin julkisuudessa. Siten koko jupakkaa voidaan pitää suurelta osin Lipposen henkilökohtaisena protestina.

"Tohtoreita riittää"

Julkinen kiista alkoi siitä, kun SDP halusi, että pääjohtajaksi nimitetyn Vanhalan tilalle nimitettäisiin Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja tohtori Jukka Pekkarinen. Muiden vastustuksesta näin ei kuitenkaan tapahtunut eikä johtokuntaa täydennetty.

Lipponen oli näreissään siitä, että mm. Ollila ilmoitti kantansa asiaan. Ollilan mielestä johtokuntaa ei ollut syytä täydentää. Lipposen mielestä taas näiden asioiden kommentointi ei kuulu Suomen Pankin edustajille.

Viimeinen pisara Lipposelle oli ilmeisesti se, kun Ollila tokaisi julkisuudessa, että kyllä Suomen Pankissa tohtoreita riittää. Lipponen kertoikin sittemmin odottaneensa, että kenties Suomen Pankista tällaiseen vaativaan tehtävään tohtori löytyy.

Nyt siis rahapoliittisessa komiteassa Suomen edustajina ovat valtiotieteen lisensiaatti Åkerholm ja varatuomari Ollila. Heidän varamiehinään ovat ylijohtaja Martti Hetemäki valtiovarainministeriöstä ja ekonomisti Paavo Peisa Suomen Pankista.

Ollila täyttää parin viikon kuluttua 58 vuotta. Suomen Pankin johtokunnassa hän on ollut vuodesta 1983. Nykyisin hän on johtokunnan varapuheenjohtaja eli varapääjohtaja. Johtokunnan jäsenyyden aikana vuosina 1986-87 hän oli keskustalaisena valtiovarainministerinä.

Sekä asemansa ja ominaisuuksiensa puolesta Ollila varmasti sinänsä soveltuu kansainvälisiin kuvioihin. Hänellä on ollut viime vuosina erilaisia kansainvälisiä tehtäviä. Hänellä tuntuu olevan myös laaja kielitaito: kotimaisten kielten lisäksi hän taitaa englantia, saksaa, ranskaa ja viroa.

Rooli muuttunee

Rahapoliittisen komitean nimi muuttuu talous- ja rahakomiteaksi vuodenvaihteessa, kun rahaliitto Emun kolmas vaihe alkaa. Vastakin komitea yhteensovittaa EU-maiden raha- ja valuuttapolitiikkaa sekä valmistelee taloudellisia ratkaisuja.

Komitean työskentelystä ja päätöksistä ei kerrota mitään julkisuuteen.

Väistämättä komitean rooli muuttunee, kun neljä EU-maata jää Emun ulkopuolelle. Esimakua saatiin jo viime perjantaina, kun komitea piti kokoustaan Suomessa tiukasti suljettujen ovien takana. 11 Emu-maan edustajat olivat nimittäin koolla erikseen ennen koko komitean istuntoa.

Komiteassa on kustakin EU-maasta ja Euroopan komissiosta kaksi edustajaa. Lisäksi komiteassa on puheenjohtaja ja Euroopan keskuspankin edustaja. Puheenjohtajana toimii vuoden loppuun saakka britti sir Nigel Wicks.

STT-IKK
3.7.1998

POLITIIKKA -SIVULLE