Lipponen varoitti talouden peruslinjan horjuttamisesta



- Olemme laajan yhteistyön ansiosta luoneet sellaisen perustan 2000-luvun Suomelle, että millään poliittisella suuntauksella ei ole varaa sitä horjuttaa, pääministeri Paavo Lipponen (SDP) sanoi lauantaina Mikkelissä.


Pääministeri Paavo Lipponen painotti, että Suomen talous on saatu kovin ponnistuksin kestävään kasvuun.

- Se, mikä meistä itsestämme riippuu on hallinnassa. Julkisen talouden velkaantuminen on pysäytetty. Hintakehitys on vakautettu tulosopimuksilla ja korot saatu Euroopan alhaisimmalle tasolle. Suomi on noussut maailman kärkijoukkoon monipuolisen kilpailukykynsä ansiosta, pääministeri sanoi.

Lipponen uskoi suomalaisilla olevan edessään vakaan kehityksen näköala.
- Perheet ja yritykset voivat suunnitella tulevaisuuttaan luottavaisemmin kuin ennen. Olemme laajan yhteistyön ansiosta luoneet sellaisen perustan 2000-luvun Suomelle, että millään poliittisella suuntauksella ei ole varaa sitä horjuttaa, hän varoitti.

"Maataloudesta laaja yhteisymmärrys"

Nykyinen hallitus on Lipposen mukaan toteuttanut edellisen hallituksen neuvotteleman EU-sopimuksen mukaista maatalouspolitiikkaa. Se, että maatalous on joutunut kantamaan osansa valtiontalouden säästöistä, ei hänen mielestään ole ristiriidassa maatalouspolitiikan jatkuvuuden kanssa.

- Väitän, että tällä hallituskaudella on viimeinkin päästy laajaan kansalliseen yhteisymmärrykseen Suomen maatalouden etujen hoitamisesta. Suomen maataloutta ja maaseutua puolustetaan ja osataan puolustaa hallituskokoonpanoista riippumatta, pääministeri arvioi.

Kysymys EU:n maatalouden uudistuksesta Agenda 2000:ssa ja siihen liittyvät Suomen erityisongelmat ovat Lipposen mielestä hyvä esimerkki EU-politiikkamme linjan soveltamisesta.

Agendaan kanta Suomen ongelmien ratkettua

Hän sanoi Suomen suhtautuvan komission esityksen päälinjauksiin myönteisesti. Hyväksyttävistä tavoitteista huolimatta komission esitys aiheuttaisi Suomen maanviljelijöille varsin vaikeita ongelmia.

Siksi Suomi ottaa Lipposen mukaan lopullisen kannan Agenda 2000:een vasta, kun tyydyttävä ratkaisu kansallisiin erityiskysymyksiimme on saatu.

- Olisiko jo aika yleisesti tunnustaa, että Suomen rakentava EU-linja on ollut suureksi avuksi kun olemme pyytäneet itsellemme erityisratkaisuja. Miten voisimmekaan odottaa ymmärtämystä, jos olisimme EU:ssa vain pyytämässä itsellemme etuja, Lipponen peräsi.

Agenda -keskusteluihin vielä tässä kuussa?

EU:n Luxemburgin huippukokous edellytti viime joulukuussa Suomen esityksestä, että maatalouden harjoittaminen on turvattava alueilla, joilla on erityisongelmia. Tällä kannanotolla, joka vahvistettiin Cardiffin huippukokouksessa, unioni sitoutuu myös Suomen erityisongelmien ratkaisemiseen.

Päätökset niin maataloudesta kuin muistakin Agenda 2000:n asioista on määrä tehdä EU:ssa Saksan puheenjohtajakaudella ensi vuoden maaliskuussa.

- Nyt näyttää siltä, että komissio on valmis jatkamaan keskusteluja Suomen maatalousongelmien ratkaisuista Agenda 2000:ssa vielä ennen EU:n elokuussa alkavia kesälomia, Lipponen mainitsi.

Tuki Suur-Mikkelille

Mikkelin seudulla on rakennettu uudenlaista keskinäistä yhteyttä parin vuoden ajan. Seudun viiden kunnan Anttolan, Hirvensalmen, Mikkelin, Mikkelin maalaiskunnan ja Ristiinan kesken on laadittu ehdotus kuntien yhdistämiseksi ja uuden Mikkelin perustamiseksi vuodesta 2001 alkaen.

- Hanke on erittäin kannatettava. Se perustuu vapaaehtoisuuteen ja osapuolten keskinäiseen kunnioitukseen, pääministeri tuki yhdistysmishanketta.

Hänen mukaansa valtio tukee hanketta enimmillään 25 miljoonan markan yhdistymisavustuksella. Hän toivoi alueen kaikkien asukkaiden ja päätöksentekijöiden vievän perusteellisesti valmisteltua hanketta "hellävaraisesti, mutta määrätietoisesti eteenpäin".

ILPO KIURU
5.7.1998


POLITIIKKA -SIVULLE