Enemmistö STTK:laisista

Työaika lyhyemmäksi, vaikka palkka alenisi



Työajan lyhentäminen palkan kustannuksella näyttää saavan kannatusta ainakin toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n jäsenistön keskuudessa.




STTK-lehden teettämässä kyselyssä 55 prosenttia vastaajista oli valmis lyhentämään omaa työaikaansa työllisyyden edistämiseksi, vaikka palkka vastaavassa määrin laskisi. Kuitenkin 45 prosenttia ei ollut valmis työajan lyhentämiseen, jos se merkitsisi samalla palkkatason alentumista. Vastaajia kyselyssä oli 776.

STTK:ssa on harkittu yhtenä mallina työajan lyhentämisratkaisuksi sitä, että seuraavalla tulokierroksella palkankorotuksista osittain luovuttaisiin työaikaratkaisun aikaansaamiseksi.

Maan hallitus sai kyselyssä kouluarvosanaksi 6. Tämä on sama arvosana kuin viime vuonnakin vastaavassa kyselyssä. Kyselyssä udeltiin myös lomasuunnitelmia. Vastaajista 87 prosenttia ilmoitti matkailevansa lomallaan kotimaassa. Vain kolme prosenttia ilmoitti matkailevansa pelkästään ulkomailla.

STT-IKK
3.7.1998

POLITIIKKA -SIVULLE