BACK




Talous





Euro pohdituttaa Pohjoismaissa

Ruotsalaiset, tanskalaiset ja norjalaiset yhtiöt pohtivat paraikaa kuinka toimia, kun EMU ensi vuodenvaihteessa käynnistetään.

EKP:n avajaisjuhlallisuudet Frankfurtissa

Yhteinen valuutta edistää ratkaisevalla tavalla Euroopan poliittista yhdentymistä, todettiin useissa puheissa Euroopan keskuspankin (EKP) avajaisjuhlallisuuksissa Frankfurt am Mainissa tiistaina. EKP:n pääjohtaja Wim Duisenberg sanoi myös, että euron käyttöönotto yhdessätoista EU-maassa ensi vuoden alussa on tärkeä merkkipaalu tiellä kohti pysyvää rauhaa, vakautta ja hyvinvointia.

Ruotsi Emuun tai pois EU:sta

Yhteisen eurovaluutan ulkopuolelle jättäytynyt Ruotsi ei voi jäädä loputtomiin syrjään Euroopan talous- ja rahaliitosta, arvioi maan keskuspankin pääjohtaja Urban Bäckström. Hän muistutti Svenska Dagbladet -lehden haastattelussa, ettei Ruotsilla ole Tanskan ja Britannian tapaan muodollisia poikkeuksia Maastrichtin sopimukseen.

Hinnat esiin paikallisvaluuttana ja euroina siirtymäkaudella

Liikkeet, jotka lupaavat siirtymäkauden aikana noudattaa hinnoittelussaan sekä euroa että paikallista valuuttaa, tullaan merkitsemään erityisellä EU-merkillä. Siten kuluttajat voivat luottaa siihen, että kaupat seuraavat voimassa olevia sääntöjä hintojen pyöristyksessä ja muuntamisessa.

Internet-piratismin kasvu kiihtyy: Ruotsi ja Suomi Euroopan kärkipaikoilla

Maailman johtavien ohjelmistovalmistajien edustaja Business Sotfware Alliance (BSA) hälyttää tietokoneohjelmistopiratismin jyrkästä kasvusta Internetissä.

Eurajoen ydinvoimalan ympäristövaikutusten arviointi alkuun

Teollisuuden Voiman (TVO) Eurajoelle kaavaileman uuden ydinvoimalan ympäristövaikutusten arviointi alkoi maanantaina virallisesti. Seitsemässä kunnassa tuotiin kuntalaisten kommentoitavaksi TVO:n suunnitelma siitä, miten ydinvoimalan ympäristövaikutukset aiotaan selvittää.

Sonera sulattelee Baltian-ostojaan

Johtaja Kaj-Erik Relander televiestintäyritys Sonerasta arvioi, että yhtiöllä riittää vähäksi aikaa sulateltavaa Baltian-ostoissaan. Hänen mukaansa tästä huolimatta Sonera on edelleen kiinnostunut uusista kiinnostavista kohteista Itämeren alueella.

Gazprom hamuaa länsivaluuttaa

Venäjän kaasujätti Gazprom painiskelee laskurästien kanssa, samaan aikaan kun maan hallitus pohtii maakaasumonopolin purkamisvaateita.

Postipankin erityisasema pian historiaa?

Postipankin eli Leonia-pankin erityisasema valtion maksuliikenteen hoitajana voi piankin olla historiaa. Näin arvelee valtiovarainministeriön lainsäädäntöneuvos Pekka Laajanen.

OP-ryhmä maksoi valtion lainansa

Osuuspankkiryhmä on maksanut valtiolle kokonaan siltä vuonna 1992 saamansa runsaan 1,5 miljardin pääomasijoituksen, kun ryhmän omaisuudenhoitoyhtiö Realum maksoi tiistaina lähes 709 miljoonan erän lainasta pois. Ryhmän mukaan takaisinmaksulle on Rahoitustarkastuksen ja valtiovarainministeriön lupa.

Helsinki Media ja TS-Yhtymä painoyhteistyöhön

Helsinki Media ja TS-Yhtymä ovat yhdistämässä kaupalliset painotoimintonsa ensi vuoden alusta. Yhtiöt kertoivat solmineensa asiasta esisopimuksen.

Svenska Dagbladet Bonnierin suvulle

Ruotsin kolmanneksi suurin sanomalehti Svenska Dagbladet siirtyy Bonnier-suvun omistukseen. Neuvottelut kaupasta saatiin loppuun viime viikon lopulla ja viikonvaihteessa. Kaupalla ei ole vaikutuksia Suomeen ja Alma Mediaan.

Viikon varrelta - taloutta lyhyesti

Duisenberg saattaa johtaa EKP:a koko kauden. Puhtaampia polttoaineita EU:n alueelle. Nokia toimittaa radiopuhelinverkon Belgiaan. Nokia ohittanut Ericssonin Ruotsin kännykkäkaupassa. Enson metsäosastolle kansainväliset laatutodistukset. Elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamista kiirehditään. Valtion erityisrahoitukselle hallitus. Postin ja telen tiet erosivat. Ykköskirjeen hinta nousi kolmeen markkaan. Työryhmä: Työkyvyn ylläpitoon panostettava ajoissa. Työsuojelurahastolta 25 miljoonaa työelämän kehittämiseen. Tilaviinien ja sahdin sunnuntaimyynti alkaa.