EU-parlamentti valmistautuu kuulemaan EKP-ehdokkaita



EU-parlamentin talousvaliokunta on päättänyt kuulla Euroopan talous- ja rahaliito EMU:n myötä syntyvän Euroopan keskuspankin kuutta johtokunnan jäsenehdokasta 7. ja 8. päivä toukokuuta.


Johtokunnan jäsenistä äänestetään EU-parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa 13. toukokuuta.

Parlamentti voi Maastrichtin sopimuksen mukaan ainoastaan kuulla jäsenehdokkaita, veto-oikeutta sillä ei ole. Kuitenkin muun muassa europarlamentaarikko Reino Paasilinna (SDP) ilmoitti, että parlamentti tulee vastustamaan nimityksiä, mikäli kaikki johtokunnan jäsenehdokkaat ovat äärimonetaristeja.

Epäselvää on, miten EU-parlamentin mahdollinen vastustus vaikuttaa lopulliseen valintaan. Nyt EU-parlamentissa lukkoon lyöty äänestysaikataulu pitää vain sillä edellytyksellä, että EU:n valtionpäämiehet ja pääministerit pääsevät yhteisymmärrykseen EKP:n tulevasta johtokunnasta 2. toukokuuta pidettävässä huippukokouksessa.

Johtokunnan jäsenten virallinen nimitys tapahtuu kirjallisesti EU:n hallitusten välisenä asiana sen jälkeen kun EU:n parlamentti on ilmaissut oman mielipiteensä valinnasta.

Jos Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen nimitetään johtokunnan jäsenehdokkaaksi, ei hän todennäköisesti esittele julkisuudessa kannanottojaan, ennen kuin parlamentin jäsenet ovat kuulleet häntä.

Johtokunnan jäsenehdokkaiden kuulemistilaisuus on julkinen, ja parlamentista on varattu sata paikkaa tilaisuutta seuraamaan tuleville toimittajille.

Ranska pitää ehdokkaastaan kiinni

Torstaina 7. päivä toukokuuta EU:n parlamentin talousvaliokunta kuulee aluksi hollantilaista Wim Duisenbergiä, jota tiistaina pidettiin edelleen todennäköisimpänä keskuspankin tulevana pääjohtajana. Myöhemmin samana päivänä kuullaan kolmea johtokunnan jäsenehdokasta kutakin puolentoista tunnin ajan.

Perjantaina 8. päivä toukokuuta EU-parlamentin talousvaliokunta haastattelee kahta muuta johtokuntaehdokasta, joista toisesta tulee varapääjohtaja.

Maanantaina 11. päivä toukokuuta, kaksi päivää ennen varsinaista äänestystä, talousvaliokunta ilmoittaa oman kannanottonsa ehdokkaista.

Euroopan keskuspankin pääjohtajan valintaa värittää Hollannin ja Ranskan välinen kiista. Englannin pääministeri Tony Blair ja Saksan liittokansleri Helmut Kohl keskustelivat kansainvälisten uutistoimistojen mukaan tiistaina puhelimitse pääjohtajan valinnasta, jonka jälkeen Tony Blairin edustaja ilmoitti, että ranskalaiset pitävät yhä edelleen kiinni omasta ehdokkaastaan, Jean-Claude Trichet'stä.

STT-IA
30.4.1998


POLITIIKKA -SIVULLE