Kansanedustajien mielestä Viron tilanne on synkkä



Viron parlamentti, riigikogu, antoi myöhään tiistaina selvän merkin ulkomaille siitä, missä tilassa maan talous on. Se hyväksyi selvin äänestysnumeroin 250 miljoonan kruunun suuruisen lainan ottamisen maan suhdanteiden tasausrahastosta.


Päätöstä vastusti viimeiseen saakka maan hallitus, joka ei sen jälkeenkään aio panna sitä käytäntöön. Myös Viron keskuspankki on tuominnut päätöksen tiukkaan sävyyn.

Päätös syntyi riigikogussa äänin 60 puolesta, 5 vastaan ja 2 tyhjää. Riigikogussa on kaikkiaan 101 kansanedustajaa.

Laina on tarkoitettu maanviljelijöille katokorvauksien maksamiseen. Hallitus on aiemmin ilmoittanut etsivänsä suunnilleen samansuuruisen summan katokorvauksiin, mutta jyrkästi kieltäytynyt koskemasta vararahastoon.

Rahaston käyttämisen katsotaan olevan selvä merkki ulkomaisille investojille ja rahoittajille Viron talouden jyrkästä alamäestä.

Päätöksen mukaan korvausten maksaminen on aloitettava 10. marraskuuta ja lainasumma on kerättävä takaisin rahastoon ensi heinäkuun alkuun mennessä.

Päätöksestä hallituskysymys

Viron hallitus oli tyrmistynyt päätöksen jälkeen. Liikenneministeri Raivo Vare luonnehti lehtimiehille kommentoivansa päätöstä kyynel silmäkulmassa.
- Suhdannetasausrahastomme on ollut meidän parhaimpia myyntivalttejamme ulkomaille, emmekä osanneet hallituksessa edes odottaa tällaista päätöstä, hän sanoi.

Pääministeri Mart Siimann antoi heti päätöksen jälkeen ilmoituksen, jonka mukaan hallitus ei edes suunnittele tasausrahastoon koskemista.

Hänen mukaansa hallitus kyllä löytää rahat muualtakin.
- Pääministerinä olen edelleen vakaasti sitä mieltä, että talouden vakauttamiseen tarkoitetun rahaston käyttäminen nykytilanteessa ei ole mitenkään perusteltua. Jos me sen teemme, murennamme samalla vakavasti talouspolitiikkamme uskottavuutta, hän totesi.

Mennyt kesä oli Viron maataloudelle erittäin huono ja siitä syystä katovahingot ovat suuret. Oman osansa päätökseen antavat varmastikin ensi maaliskuussa järjestettävät parlamenttivaalit ja nykyisten edustajien huoli omasta kohtalostaan.

Maataloustuotannon osuus Viron kokonaistuotannosta on vain noin prosentin luokaa. Sen sijaan maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden vienti kokonaisviennistä on noin kolmannes.

Erimielisyyttä on toki peruskysymyksessäkin eli vallitseeko Virossa tällä hetkellä kriisi. Poliitikot ovat eri mieltä puoluerajoista riippumatta.

Esimerkiksi vastikään pääministeri Mart Siimannin puoluetoveri, entinen kokoomuspuolueen puheenjohtaja ja pääministeri Tiit Vähi arvosteli voimakkaasti hallitusta kriisin vähättelemisestä.

Hänen mukaansa jokainen näkee, että maassa todella on kriisitilanne päinvastaisista puheista huolimatta.

STT-IA
30.10.1998


ULKOMAAT -SIVULLE