Kokoomusko suurin?

Kokoomuksen kannatus on tutkimuslaitoksen mukaan kuukaudessa kasvanut 0,8 %-yksikköä, sosialidemokraattien laskenut 2,3 %-yksikköä ja keskustan peräti 2,5 %-yksikköä.

Ensimmäiseksi kannattaa muistaa, että tulos ei ole verrannollinen esimerkiksi Taloustutkimuksen tai Suomen Gallupin kannatusarvioihin, koska eri tutkimusmenetelmistä ja nk. korjauskertoimista johtuen eri laitosten antamat tulokset eivät ole suoraan vertailtavissa keskenään.

Niistä ei siis voi eri laitosten eri aikoina tekemiä tutkimuksia vertaamalla päätellä, onko jonkun puolueen kannatus kasvanut vai laskenut.

Toiseksi on hyvä muistaa, että kysymyksessä on puhelinhaastattelu. Puhelinhaastattelujen kautta saatavat kannatusarviot poikkeavat ovi- ja postikyselyjen kautta saatavista, sillä niissä vastaajille ei yleensä luetella tarjolle kaikkia mahdollisia puolueita, vaan häneltä kysytään ainoastaan mitä puoluetta hän äänestäisi, jos vaalit pidettäisiin nyt.

Käytännössä tämä ilmenee siten, että puhelinhaastatteluissa pienet ryhmittyvät saavat pienemmän kannatuksen kuin ne saavat perinteisin menetelmin tehtävissä haastatteluissa.

Kolmanneksi on syytä aina pitää mielessä tutkimustavasta johtuva virhemarginaali. Tässä tapauksessa se on kaksi prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen. Kokoomuksen kannatus on siis tilastollisesti luotettavalla tavalla arvioituna 22,2-26,2 %.

Tuloksista voidaan luotettavasti päätellä, että SDP:n ja keskustan kannatuksen ovat laskeneet tuntuvasti, sekä että kokoomuksen vakaa rauhallinen kasvu jatkuu. Tässä kaikki.

Suuruusjärjestyksestä ei kannata vielä lyödä vetoa, mutta ei kokoomus tuulenpesää rakenna tavoitellessaan maan suurimman puolueen asemaa. Jos tämä asema saavutetaan, siitä seuraa monenlaista mielenkiintoista mm. hallituksen muodostamista silmällä pitäen.

Osuiko omaan nilkkaan?

Tapaus Alho-Sunqvist-Lipponen, jollaisen keskusta siitä teki, näyttää odotetusti heikentäneen SDP:n vetovoimaa äänestäjäkunnassa. Keskustahan hyökkäsi voimakkaasti pääministeri Paavo Lipposen henkilöä vastaan tehden asiasta jopa välikysymyksen. Samalla keskustan menettely näyttää mielenkiintoisella tavalla heikentäneen puolueen omaa kannatusta.

Tämä ei ole mitenkään yllättävää, sillä politiikan ammattilaiset ovat ulkomailla yhtä pitävästi päätyneet sellaisiin arvioihin, että kovin lokapitoiset hyökkäykset saattavat hyvinkin heikentää riidankylväjän omaa uskottavuutta. Niinpä tällaisille hyökkäyksillä on olemassa joukko sääntöjä, joista keskusta rikkoi monia.

Mielenkiintoista on havaita myös, että Pohjoismaissa negatiivisen kampanjoinnin nk. feedback force näyttää olevan kaksipuoluejärjestelmiä voimakkaampi. Tämä nähtiin myös Ruotsin äskeisissä vaaleissa, joissa molemmat pääpuolueet menettivät kannatustaan.

Kokoomus valitsi Sunqvist-sotkun viime metreillä asiallisen ja pidättyvän linjan. Sopimus tuomittiin, mutta ketään ei syyllistetty - leimaamisesta puhumattakaan. Tämä näyttää osoittautuneen viisaaksi ja "sivistyspuolueelle" sopivaksi käyttäytymismalliksi.

Sosialidemokraateilla on nyt täysi työ imagonsa kohentamisessa. Toistaiseksi Lipponen on valinnut rauhallisen ja valtiomiesmäisen tavan asian lähestymiseen. Muuhun ei uskottavalla pääministerillä ole varaa. Ongelmat koituvatkin lähinnä käsistä ryöstäytyvän eduskuntaryhmän taholta.

Keskustassa taas on itsetutkiskelun aika. Perinteiset lääkkeet eivät tunnu tähän lapamatoon purevan. Itse asiassa kannatus laskee nyt kaikkien laitosten mukaan siitä, mitä se oli keväällä. Etukäteen uhottu suurvaalivoitto näyttäisi juuri nyt valuvan käsistä.

Keskustan eduskuntaryhmässä on laajaa tyytymättömyyttä puheenjohtaja Aapo Saareen, joka käytännöllisesti katsoen pilasi keskustan budjettikritiikin unohtamalla kokonaan, että omastakin vaihtoehdoista olisi pitänyt tietää jotakin. Myöskään Esko Aho ei ole viime aikoina esiintynyt parhaalla mahdollisella tavalla eduksen.

Kokoomus taas on seestyneessä tilassa. Puolueen ja eduskuntaryhmän puheenjohtajat nauttivat laajaa luottamusta, eikä sisäistä rähinää tällä kertaa esiinny. Johto tietää mitä se tahtoo, eikä kentällä esiinny kapinaa.

Myöskään kohoavat kannatusluvut eivät ainakaan vielä ole nousseet hattuun, eivätkä mahdollisesti ennen vaaleja ehdi sitä tekemäänkään.

Kannatusmuutosten vaihtelut ovat viime vuosina nopeutuneet ja suurentuneet. Aaltoliike on sekä tihentynyt että voimistunut. Tämä tekee puoluestrategian entistä mielenkiintoisemmaksi.

Myös julkikuvaan liittyvän nk. imagopolitiikan rooli korostuu. Sen osaajat ovat omassa maassamme harvassa, eikä tähän taitoon meillä kiinnitetä vielä tarpeeksi huomiota.

Iloksemme ilmassa liikkuu kuitenkin kaikenlaisia helppoa rahaa saalistavia konsultteja. Varmimmin heidät löytää television ajankohtaisohjelmista viisastelemassa työstä, jota he eivät todellisuudessa ole päiväkään tehneet.

Elämme mielenkiintoista aikaa. Vielä ei kenelläkään ole henkseleiden paukuttamisen aika. Nämä vaalit ratkeavat vaalihuoneistoissa.

TIMO KERVINEN
30.10.1998