Viikon varrelta - taloutta lyhyesti


Venäjä ei peruuta jo toteutettuja yksityistämisiä

Venäjän hallitus ei aio peruuttaa jo toteutettuja yritysten yksityistämisiä, maan pääministeri Jevgeni Primakov sanoi keskiviikkona.

Uutistoimisto Interfaxin mukaan Primakov viittasi talousohjelmaluonnokseen, jolla hallitus yrittää saada maansa taloutta kuriin muun muassa rajoittamalla yksityistämistä.

Primakov lupasi, että selvät yksityistämistapaukset saavat jäädä voimaan. Epävarmalla pohjalla olevat yksityistämisprosessit sen sijaan otetaan viranomaisten tarkkailuun.

Talousohjelmaluonnoksessa painotetaan, ettei yksityistämisen syyksi riitä verotukselliset seikat eikä oman edun tavoittelu.


Nokian avainhenkilöille 18 miljoonan optiovoitot

Nokian johtohenkilöt kuittasivat syys-lokakuussa keskiviikon osakekurssilla laskien yli 18 miljoonan markan optiovoitot. Yhtymän avainhenkilöt ovat merkinneet vuosien 1995 ja 1997 optiolainojen perusteella viime syyskuun 21:nnen päivän jälkeen yhteensä 59 226 Nokian A-osaketta.

Vuoden 1995 optiolainan perusteella osakkeita merkittiin yhteensä 24 200 kappaletta 84 markan kappalehintaan. Pörssissä Nokian A-osakkeen hinta oli keskiviikkona noin 430 markkaa, joten merkinnät tehtiin 8,37 miljoonaa markkaa halvemmalla.

Vuoden 1997 optiolainan perusteella merkittiin 35 026 osaketta 153,50 markan kappalehintaan. Näissä merkinnöissä laskennallinen voitto päivän pörssikurssin perusteella oli 9,68 miljoonaa markkaa.

Vuoden 1995 optiojärjestelyn piirissä on yhteensä 350 ja vuoden 1997 lainan piirissä noin 2 000 Nokian avainhenkilöä. Vuoden 1995 optiolainassa osakkeiden merkintä päättyy vuoden 2 001 tammikuun lopussa ja vuoden 1997 lainan osalta vuoden 2003 tammikuun lopussa.

Nokian osakepääoma nousi uusien merkintöjen vuoksi 148 065 markkaa 1 505 miljoonaan markkaan. Nokian osakkeiden kokonaismäärä on runsaat 602 miljoonaa kappaletta.


Metsäteollisuuden suhdanteet heikkenevät

Sekä puutavarateollisuuden että massa- ja paperiteollisuuden kasvuvauhti on hidastumassa maailmantalouden suhdanteiden heikkenemisen vuoksi, Metsäntutkimuslaitoksen suhdannekatsaus ennakoi.

Tuotannon määrät kasvavat katsauksen mukaan ensi vuonna vielä uudelle ennätystasolle, mutta kasvu on pientä ja hintakehitys huonohko. Suomen metsäteollisuuden viennin arvolla painotetun talouskasvun Metla ennakoi jäävän ensi vuonna runsaaseen kahteen prosenttiin.

Sahateollisuuden vientihintojen Metla odottaa laskevan ensi vuonna kolme prosenttia, kun taas massa- ja paperiteollisuuden hintojen odotetaan pysyvän kuluvan vuoden tasolla. Metsäteollisuuden puuntarpeen katsaus ennustaa kasvavan ensi vuonna noin kaksi prosenttia.

Kantohinnat kuitenkin laskeva, sillä lisääntyvää puuntarvetta paikataan yhä enemmän tuontipuun avulla. Katsauksessa ennakoidaan, että pääosin kuitupuuta tuodaan ensi vuonna ulkomailta ennätykselliset 13 miljoonaa kuutiometriä, mikä vastaa viidennestä metsäteollisuuden puunkäytöstä.

Metla huomauttaa, että ennusteeseen aiheuttaa epävarmuutta erityisesti Aasian ja Venäjän kriisien vaikutus. Tärkeimmillä vientimarkkinoilla EU-maissa kohtalaisen hyvän talouskehityksen odotetaan jatkuvan.


Valuuttavaranto 47 miljardia

Valuuttavaranto supistui lokakuun kolmannella viikolla 343 miljoonaa markkaa. Varanto laski Suomen Pankin taseilmoituksen mukaan 47 008 miljoonaan markkaan selostusviikon päättyessä perjantaina. Varsinaisia valuuttoja varannossa oli 37 272 miljoonaa markkaa.

Sijoitustodistukset supistuivat selostusviikolla 2 910 miljoonaa markkaa 8 600 miljoonaan markkaan. Suomen Pankin velat rahoituslaitoksille kasvoivat 398 miljoonaa markkaa 8 594 miljoonaan markkaan. Saamiset rahoituslaitoksilta supistuivat 1 983 miljoonaa markkaa 2 020 miljoonaan markkaan.

Liikkeessä olevan varsinaisen rahan määrä kasvoi 14 miljoonaa markkaa 16 730 miljoonaan markkaan. Seteleitä siitä oli 14 830 miljoonaa markkaa ja metallirahaa 1 900 miljoonaa markkaa.


Kaupan kasvu jatkui elokuussa

Tukku- ja vähittäiskaupan kasvu jatkui elokuussa. Tukkukaupan kauppapäiväkorjattu myyntimäärä lisääntyi viime vuoden elokuusta tämän vuoden elokuun lukuihin verrattuna 4,9 prosentilla ja vähittäiskaupan myynti 8,3 prosentilla. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista.

Autokaupan myynti lisääntyi elokuussa 17,0 prosenttia. Yleistukkukaupan myynti kasvoi elokuussa 14,1 prosenttia. Yleistukkukauppa on laajaa tukkukauppaa, jonka tavaravalikoimaan kuuluvat muiden muassa elintarvikkeet, rautakauppatavarat ja tekstiilit.

Vähittäiskaupan puolella tavaratalokauppa lisääntyi 8,6 prosenttia ja päivittäistavarakauppa 2,9 prosenttia, kertoo Tilastokeskus.

Koonnut: IA
29.10.1998


TALOUS -SIVULLE