EMU-jäsenyyden kannatus lisääntynyt



Suomalaisten EMU-jäsenyyden kannatus on lisääntynyt selvästi. Jäsenyyttä rahaliitossa kannatti tammikuussa useampi kuin vastusti, mutta kumpikaan kanta ei saanut tuekseen yli puolta vastanneista.


Eurooppalainen Suomi -yhdistyksen teettämän kyselyn mukaan 44 prosenttia suomalaisista haluaa, että eduskunta kannattaa Suomen osallistumista Euroopan talous- ja rahaliittoon vuoden 1999 alusta.

Vastanneista 40 prosenttia toivoi eduskunnalta ei-päätöstä. Vielä joulukuussa vastustajia oli 46 prosenttia, kannattajia 36 prosenttia.

EMU-jäsenyyden kannatus on lisääntynyt erityisesti vasemmistoliiton kannattajien, SDP:n, vihreiden, työväestön, pohjoissuomalaisten sekä naisten keskuudessa.

Tutkimuksen teki Taloustutkimus 7.-22. tammikuuta, ja siinä haastateltiin 970 henkilöä kodeissaan 75 paikkakunnalla. Virhemarginaali on +/-2 prosenttiyksikköä.

Vasemmisto EMU-myönteisempi

Vasemmistoliiton kannattajista enemmistö vastustaa mittauksen mukaan edelleen EMU-jäsenyyttä, mutta ero on viime kuun jälkeen supistunut. Joulukuussa 72 prosenttia vastusti, 12 kannatti, tammikuussa luvut olivat 53 vastaan ja 32 puolesta.

SDP:n kannattajien joukossa tukijat nousivat enemmistöön; tammikuussa 55 prosenttia kannatti, 34 vastusti. Joulukuussa vastustajia oli 46 prosenttia, kannattajia 42. Työväestön keskuudessa kannatus on noussut joulukuun 30 prosentista 42 prosenttiin. Vastustajia oli joulukuussa 50 prosenttia, tammikuussa 43 prosenttia.

Vihreiden kannattajien keskuudessa puntit ovat melko tasan; kannattajia 43 prosenttia, vastustajia 42. Joulukuussa, ennen puolueen EMU-päätöstä 46 prosenttia oli vastaan, 31 puolesta.

Naiset ovat perinteisesti suhtautuneet EMU:un miehiä epäilevämmin; mutta tammikuun mittauksessa vastustus oli vähentynyt. Vastustajia oli tammikuussa 42 prosenttia, kannattajia 39. Joulukuussa vastustajat olivat 51 prosentin osuudella enemmistönä, kannattajia naisista oli 28 prosenttia.

Keski-Suomi ei vaihda kantaa

Alueista Pohjois-Suomi on kokenut tuntuvan muutoksen. Kannattajien osuus nousi 37 prosenttiin joulukuun 25 prosentista. Vastustajia oli tammikuussa 38, joulukuussa 52 prosenttia.

Eurooppalaisen Suomen toiminnanjohtajan Matti Viialaisen mielestä taustalla saattaa olla europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk) viimeaikaiset kannanotot, joiden mukaan EMU:n tulo on jo väistämätön tosiasia.

Keskisessä Suomessa ei EMU-vastustus ole hiipunut. Vastustajia oli 47 (45) prosenttia, kannattajia 39 (38). Etelä-Suomessa kannatus on noussut 47 prosenttiin, vastustajia oli 38. Joulukuussa suhteet olivat toisinpäin; 38 prosenttia kannatti, 45 vastusti.

Epävarmuus vähenee

Viialainen arvioi, että muutokseen ovat vaikuttaneet Vasemmistoliiton jäsenäänestys ja vihreiden myönteinen EMU-kanta, samoin kuin työmarkkinajärjestöjen kuten SAK:n kannanotot.

Viialainen arvioi myös, että kannatusta on lisännyt EMU-hankkeen varmistuminen, ja usko siihen, että rahaliitto toteutuu laajana.

- Taustalla saattaa olla myös Aasian talouskriisin vaikutus, kun nähdään keinottelun ja devalvaatioiden haitat, voidaan vakaa euroalue nähdä turvallisempana, Viialainen sanoi.

Yhdistyksen mittaukset osoittavat Viialaisen mukaan, ettei EMU-kysymys ole kansaa jakava kiista kuten EU-jäsenyys aikoinaan. Viime kesän lukujen mukaan vain kymmenen prosenttia kansalaisista pitää kysymystä ratkaisevan tärkeänä, runsas neljännes tärkeänä.

Viialaisen mukaan puolueiden kannatusta mittaavissa taustamittauksissa on nähtävissä myös, että päähallituspuolueiden kannatus on nousussa. Lukuja Viialainen ei osannut kertoa, mutta arveli, että työllisyyden kehitys on lisännyt hallituksen kannatusta.

Hallituksen linjaa kannatettiin

Rinnan kuukausitutkimuksen kanssa yhdistys oli teettänyt Taloustutkimuksella toisen kyselyn, jossa kysyttiin hyväksyykö vastaaja hallituksen EMU-linjan eli liittymisen Emuun yhdessä useimpien muiden EU-maiden kanssa vuoden 1999 alusta. Kannattajia löytyi 45 prosenttia, vastustajia 36 prosenttia. Taloustutkimus haastatteli 1 002:ta henkilöä puhelimitse, virhemarginaali oli 2,5 prosenttiyksikköä puoleen tai toiseen.

EU- ja EMU-jäsenyyttä kannattava yhdistys Eurooppalainen Suomi on mittauttanut kansalaisten EMU-kantoja kuukausittain marraskuusta 1996 lähtien.

Kuukausittain toistuvaan kyselyyn osallistuneille on mittauksissa esitetty sama kysymys; "Tulisiko eduskunnan kannattaa vai vastustaa Suomen osallistumista Euroopan talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen hankkeen toteutuessa vuoden 1999 alussa".

STT-IA
30.1.1998


POLITIIKKA -SIVULLE