Taloussanomat

BACK




Talous





Ikäsyrjintä johtaa työvoimapulaan

Valtiovalta haluaa ottaa ikääntyvät työntekijät suojelukseensa, sillä ikääntyminen on työministeriön näkökulmasta suurempi haaste Suomelle kuin EMU. Työnantajien toivotaan tarkistavan syrjiviä ennakkoluulojaan.

Työn ja työntekijöiden kohtaamisessa monia uhkatekijöitä

Talousneuvoston pääsihteeri Seppo Leppänen pitää tärkeänä, että työmarkkinoiden kahtiajakautuminen estetään. Tällaisille työmarkkinoille on tunnusomaista joitakin aloja vaivaava työvoimapula ja toisaalta huomattava pitkäaikaistyöttömien määrä.

Harmaan talouden verotarkastukset olleet onnistuneita

Valtiontalouden tarkastusvirasto arvioi, että nk. harmaan talouden verotarkastukset ovat olleet onnistuneita.

Lamasta jäi luottohäiriö ja roiston leima pitkäksi aikaa

Lamavuodet toivat monen ihmisen elämään pitkäaikaisen ongelman, luottotietomerkinnän, joka voi viedä mahdollisuuden opiskeluun ja asuntoon, ja joskus jopa työpaikan ja ihmissuhteet. Merkintä varjostaa esimerkiksi takaajien elämää vuosia senkin jälkeen, kun takausvastuu on jo hoidettu.

Euro haastaa dollarin maailmanvaluuttana

Jos EMU suunnitelmien mukaisesti toteutuu ensi vuoden alussa, eurosta kehittyy haastaja Yhdysvaltain dollarille. Tilanne on uusi, koska toisen maailmansodan jälkeen dollari on hallinnut suvereenisti globaaleja markkinoita.

Pääomatulot ja varallisuus yhdenmukaisesti huomioon sosiaalietuuksissa

Pääomatulot ja varallisuus pitäisi sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän mielestä ottaa nykyistä yhdenmukaisemmin huomioon tarveharkintaisia sosiaalietuuksia maksettaessa.

Ulkomailla ansaittua palkkaa ei veroteta Suomessa

Viikon verovinkki

Viikon varrelta - taloutta lyhyesti

Vähittäiskaupan kasvu hidastui marraskuussa. Verotusta pidetään kolmanneksen liian korkeana. De Silguy: Aasian talouskriisillä ei vaikutuksia EMU:un.Mandatum ja Interbank fuusioituvat. Eurostat ei hyväksy Italian kultamyyntiä.