Uosukainen jatkaa puhemiehenä



Eduskunta aloitti vaalikauden viimeisen työvuotensa tiistaina valitsemalla entiset puhemiehet uudelleen.


Puhemiehenä jatkaa kokoomuksen kansanedustaja Riitta Uosukainen. Hän sai suljetussa lippuäänestyksessä 162 ääntä.

Ensimmäiseksi varapuhemieheksi valittiin Mikko Pesälä (kesk) ja toisena varapuhemiehenä jatkaa Kerttu Törnqvist (SDP).

Puhemieheksi uudelleen valittu Uosukainen on johtanut eduskunnan työtä lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 1994 alkaen. Katkoksen teki Paavo Lipponen (SDP), joka toimi lyhyen aikaa puhemiehenä kuluvan vaalikauden alussa keväällä 1995.

Puhemiehen vaalissa Pesälä sai 3 ääntä ja SDP:n ReijoLindroos 2 ääntä. Yhden äänen saivat kokoomuksen kansanedustajat Martti Tiuri, Paula Kokkonen ja Kirsti Ala-Harja. Tyhjiä ääniä annettiin 22.

Protestiäänten määrä oli nyt vähentynyt selvästi viime vuodesta, jolloin Uosukainen sai kirjakohunsa jälkiloiskeissa tyytyä 135 ääneen.

Nyt oli vähemmän sekä vastaehdokkaita että tyhjiä ääniä, eikä hylättyjä äänestyslippuja kirjattu yhtään. Vuosi sitten ääniä saivat sekä "Topi" että "Kalkkarokäärme".

Uosukainen kuittasi nyt annetut tyhjät äänet "parlamentaarisena ilkikurisuutena", jollaista esiintyyjoka vaalissa.
- Se on olemassa ja sitten myös se, ettei kerta kaikkiaan saa sen muijan nimeä kirjoitetuksi, Uosukainen tulkitsi.

Kiitospuheessaan Uosukainen vetosi kansanedustajiin täysistuntojen keskustelujen elävöittämiseksi ja toivoi, että sopimusta puheenvuorojen enimmäispituudesta noudatetaan.

- Eduskunnan on pystyttävä täyttämään tehtävänsä tämän maan arvokeskustelun ensimmäisenä ja tärkeimpänä foorumina, Uosukainen tähdensi.

Pesälä sai ensimmäisen varapuhemiehen vaalissa 174 ääntä. Yhdeksän kansanedustajaa olisi nostanut Törnqvistin Pesälän paikalle. Lindroos sai 4 ääntä, Satu Hassi (vihr) ja Kauko Juhantalo (kesk) yhden äänen.

Törnqvist valittiin toiseksi varapuhemieheksi 166 äänellä. Lindroos sai 7 ääntä, Raimo Mähönen (SDP) ja Sakari Smeds (SKL) yhden äänen. Tyhjiä ääniä annettiin 6 ja yksi ääni hylättiin.

Eduskuntaryhmillä entinen johto

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtajana jatkaa Erkki Tuomioja, ensimmäisenä varapuheenjohtajana Virpa Puisto ja toisena varapuheenjohtajana Maija Rask.

Ryhmän 7-henkiseen työvaliokuntaan valittiin vaalin tuloksena Johannes Koskinen (45 ääntä), Tarja Filatov (38), Tapio Karjalainen (35), Leena Luhtanen (35), Mats Nyby (33) ja Arja Ojala (28).

Lisäksi arpa suosi Tarja Kauttoa, joka sai saman äänimäärän (27) kuin Tuula Haatainen. Haataisen ohella työvaliokunnan ulkopuolelle jäi ehdokkaina olleista Pirkko Peltomo (26).

Aapo Saari uusi paikkansa keskustan ryhmänjohtajana. Varapuheenjohtajina jatkavat Anu Vehviläinen ja Matti Vanhanen. Kokoomuksen ryhmää johtaa edelleen Ben Zyskowicz. Varapuheenjohtajina toimivat myös alkaneilla valtiopäivillä Kimmo Sasi ja Kirsti Ala-Harja.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän johdossa ei tapahtunut muutoksia. Puheenjohtajana toimii edelleen Martti Korhonen sekä varapuheenjohtajina Eila Rimmi ja Asko Apukka. Apukan odotetaan kuitenkin siirtyvän lähikuukausina Kansaneläkelaitoksen johtajistoon.

RKP:n ryhmän puheenjohtajina jatkavat Eva Biaudet ja Henrik Lax, vihreiden johdossa Osmo Soininvaara, Janina Andersson ja Tuija Maaret Pykäläinen sekä kristillisen liiton ryhmän puheenjohtajina Jouko Jääskeläinen, Päivi Räsänen ja Sakari Smeds.

Vasemmistoryhmä pitää järjestäytymiskokouksensa vasta torstaina, mutta valinnee Esko-Juhani Tennilän uudelleen puheenjohtajakseen.

Eduskuntaryhmät lähtevät vaalikauden viimeisille valtiopäiville entisten puheenjohtajien vetäminä. Yksikään eduskuntaryhmä ei pitänyt tarpeellisena johdon vaihtamista tiistaina pidetyissä järjestäytymiskokouksissaan. Valinnat olivat puheenjohtajien osalta yksimielisiä.

STT-IA
3.2.1998


POLITIIKKA -SIVULLE