Liikanen joutui selittämään vaimonsa töitä



EU:n komissioon ja muutamiin sen virkamiehiin viime aikoina kohdistuneet väärinkäytösepäilyt ulottuivat keskiviikkona myös komissaari Erkki Liikaseen.


Syytökset, joiden mukaan Liikasen puoliso olisi saanut moraalisesti arvelluttavia palkkatuloja EU:lta, sai tuohtuneen Liikasen saapumaan komission puheenjohtajan Jaques Santerin tiedotustilaisuuteen selvittämään tilannetta.

Lähinnä virkamiesten väärinkäytösepäilyihin keskittyneessä tiedotustilaisuudessa Santerilta kyseltiin myös Liikasen puolison tuloista.

Tilaisuutta komission sisäisestä tv:stä seurannut Liikanen saapui Santerin tiedotustilaisuuteen heti kuultuaan toimittajan esittämän kysymyksen väärinkäytösepäilyistä.

Liikanen sanoi ihmettelevänsä etenkin tietojen alkuperää; ne ovat ilmeisesti lähteneet liikkeelle italialaisen EU-parlamentaarikon syytöksistä.

Niiden mukaan Suomessa Stakesin palveluksessa olevan Hanna-Liisa Liikasen epäiltiin saaneen tuloja EU:lta oltuaan mukana EU:n rahoittamassa tutkimuksessa.
- Olen jo puolen vuoden ajan odottanut pääseväni selvittämään asian, suuttuneelta vaikuttanut Liikanen sanoi.

Liikanen korosti puheensa aluksi tulevansa kulttuurista, jossa naisillakin on tasa-arvoinen oikeus tehdä töitä ja saada omaa palkkaa.
- Olisiko vaimoni pitänyt erota valtion palveluksesta jo silloin kun olin ministerinä Suomessa, Liikanen kyseli.

Hän totesi puolisonsa saavan nykyäänkin palkkaa Suomen valtiolta, ei EU:n rahoittamasta projektista.

Liikasen mukaan tässä tapauksessa epäilyt ovat erityisen heikolla pohjalla, sillä joku on sekoittanut keskenään ASSI-nimisen yrityksen ja Hanna-Liisa Liikasen lempinimen, joka myös on Assi. Suomen yritysrekistereistä Assi-nimistä yritystä ei ole löytynyt.

Kovaäänisen puheenvuoronsa lopuksi Liikanen luetteli vaimonsa työ- ja matkapuhelinnumerot sekä kotisoitteensa, jonne hän toivotti asiasta lisätietoa haluavat tervetulleiksi.

Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen palveluksessa oleva Assi Liikanen toimi vuosina 1996-98 yhteyshenkilönä tutkimuksessa, jossa selvitettiin ikääntyneiden naisten asemaa Euroopassa.

STT-IA
6.1.1999


POLITIIKKA -SIVULLE