Euronoteeraus sujui osakemarkkinoilla häiriöittä

Eurohuuma veti pörssikurssit huipputasolle



Osakepörssien siirtyminen europohjaiseen noteeraukseen näkyi Euroopan pörssimarkkinoilla nousevina kursseina. Helsingin pörssissä osakkeiden hinnat vahvistuivat vuoden ensimmäisenä pörssipäivänä lähes viisi prosenttia, ja Hex-yleisindeksi nousi uuteen kaikkien aikojen huippulukuun 5 835,48 pisteeseen.


Osakevaihto maanantaina Helsingin pörssissä oli ennakoitua vilkkaampaa. Osakkeita vaihdettiin päivän aikana 338 miljoonan euron eli runsaan kahden miljardin markan arvosta. Vaihtoa hallitsi kuitenkin Nokia, jonka osuus vaihdosta oli 260 miljoonaa euroa eli 1,5 miljardia markkaa.

Osakkeiden hinnat noteerattiin Euroopan pörsseissä ensi kertaa pelkästään euroina. Osakekauppa sujui keskeisissä Euroopan pörsseissä ja myös Helsingissä ilman vaikeuksia. Myös osakekauppojen selvittely arvopaperikeskuksessa kaikki sujui täysin odotusten mukaisesti.

Myös välittäjien keskuudessa pörssipäivä sujui kommelluksitta. Päämeklari Esa Nurkka Opstock pankkiiriliikkeestä arvioi eurosplittauksen vahvistaneen muutenkin nousevilla markkinoilla osakkeiden hintoja.

Nurkan mukaan myös vanhat vastustustasot hämärtyivät ja hintaliikkeet olivat suurempia kuin markkanoteerauksissa. Esimerkiksi Nokian kurssissa osto- ja myyntinoteerausten erot kasvoivat jopa useampaan euroon. Markkanoteerauksissa ero jäi enimmillään vajaaseen euroon.

Meklarit arvioivat kurssinousua vauhdittaneen myös perinteisen tammikuun nousuefektin. Tammikuun nousu perustuu siihen, että salkunhoitajilla on vuoden alussa uutta sijoitusrahaa. Maanantaina liikkeellä olivat etenkin ulkomaiset sijoittajat.

Nokia uuteen huippuun

Jyrkimmin eli runsaat kuusi prosenttia toimialoista vahvistuivat sijoitus, moniala, energia, kemia ja tietoliikenne. Nokian hinta kallistui viime vuoden päätöshinnasta 7,02 euroa 111,30 euroon eli noin 661 markan uuteen huippukurssiin. Myös New Yorkissa Nokia oli vahvassa yli kahdeksan dollarin nousussa.

Soneran pääjohtajan ero ei heijastunut Soneran osakkeen kurssiin. Soneran hinta kipusi pörssinousun siivittämänä 0,80 euroa 15,94 euroon eli lähes 95 markkaan. Myös Fortumin osake kallistui maanantaina yli 32 markan merkintähintansa. Fortumin loppunoteeraus oli 5,62 euroa eli 33,40 markkaan

Pörssi eurovalmiuteen jo lauantaina

Helsingin pörssi oli hyvin valmistautunut euron tuloon. Koko syksyn ajan tapahtuneet testaukset huipentuivat lauantaina tapahtuneisiin lopputesteihin.

- Kaikki on sujunut yllättävän hyvin. Kaupankäynti alkoi aamulla aivan normaalisti eikä päivän aikana ole esiintynyt mitään takkuilua, kehui kehityspäällikkö Janne Toivonen Helsingin pörssistä.

Myös Helsingin pörssissä tapahtuva johdannaiskaupan selvitys sujui Toivosen mukaan täysin ongelmitta ja ennakoiduin mukaisesti.

Arvopaperikeskuksessa selvitettiin maanantaina ensimmäistä kertaa osakekauppoja. Kyseessä olivat viime viikon tiistaina tehdyt kaupat. Toimitusjohtaja Tarmo Ruosteenojan mukaan eurovalmius varmistettiin jo sunnuntaina ja selvittely sujui täysin ennakoidun mukaisesti.

Clinton toivotti euron tervetulleeksi

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton toivotti maanantaina uuden eurooppalaisen yhteisvaluutan euron tervetulleeksi valuuttamarkkinoille. Julkisuuteen antamassaan lausunnossa hän sivuutti pelon, jonka mukaan euro voisi haastaa Yhdysvaltain dollarin maailman tärkeimpänä varantovaluuttana.

Clintonin mukaan menestyksekäs talous- ja rahaliitto, jonka avulla syntyy dynaaminen Eurooppa, on aikaa myöten myös Yhdysvaltojen etujen mukainen.

- Vahva ja vakaa Eurooppa avoimine markkinoineen ja vankkoine kasvuineen on hyvä asia niin Amerikalle kuin koko maailmallekin, Clinton vakuutti.

Aiemmin samana päivänä valtiovarainministeri Robert Rubin toisti samaa mantraa, jonka mukaan eurooppalaisten paras oli myös amerikkalaisten parhaaksi.

STT-IA
5.1.1999


TALOUS -SIVULLE