Hullunkuriset uutiset maailmalta: Viagran ja Monican vuosi 1998



Maailmalta kantautuneita hullunkurisia pikku-uutisia hallitsi vuonna 1998 yksi aihe yli muiden: seksi.


Markkinoille rynnineen potenssilääke Viagran nostattama kohu osoitti, että seksi on huumorin aiheena laantumaton. Viagraa säesti tietysti Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin seksiskandaali, jonka hän sai aikaiseksi harjoittelijatyttö Monica Lewinskyn kanssa.

Villejä sikarileikkejä sisältäneen jupakan oikeusseuraukset veivät aiheen kuitenkin hupipalstoja vakavammille foorumeille. Huipputason poliittiseksi draamaksi kehkeytyneestä Monica-seikkailusta riittää tragikoomista tarinaa vielä vähintäänkin vuoden 1999 tarpeiksi asti.

Siksi sivuutamme sen ja keskitymme kohulääke Viagraan, joka tuli Suomessa myyntiin lokakuun alkupuolella.

Tehokastiketta isoisän lautaselle

Ruotsissa Viagran kysyntä muotoutui niin kiihkeäksi, että reseptejä kirjoittelivat jo hammas- ja eläinlääkäritkin. Ruotsin lääkintöhallitus piti erityisen vaarallisena sitä, että lääkkeen annostelu oli niissä tapauksissa joskus ollut aivan virheellistä.

Espanjassa Viagrasta 36 tunnin erektion valtaan joutunut hollantilaisturisti hankkiutui kesällä sairaalaan Benidormissa. 50-vuotias mies toivoi lääkkeestä vain pientä ekstraa sänkykamariin, mutta Viagra osoittautuikin kivuliaan tehokkaaksi.

Ranskassa eräs ravintoloitsija tarjoili ruokalistalta pihvi piccataa Viagra-kastikkeessa - ja sai viranomaiset niskaansa. Ravintoloitsija Jean-Louis Galland kertoi halunneensa vain tehdä asiakkaat onnellisiksi, "etenkin isoisät ja heidän vaimonsa".

Lemmen virtuooseina itseään pitävien ranskalaismiesten itsetunto joutuikin koville Viagran tultua myyntiin. Ranskalaisorhien itsensä hellimä maine antoi ymmärtää, että he eivät tarvitse tällaisia pillereitä. Kuitenkin sikäläisen tutkimuksen mukaan maan 18-69-vuotiaista miehistä joka viides on kärsinyt ainakin tilapäisesti impotenssista.

Vatikaanille ei kelvannut

Toisin kuin ympäröivässä Italiassa, Vatikaanin apteekki ei ottanut Viagraa myyntiin. Katolisen kirkon tyyssijan Vatikaanin apteekin henkilökunta koostuukin papeista.

Yhdysvalloissa matkustajakoneiden lentäjät saivat ohjeen, joka kehottaa välttämään Viagra-pillerin ottamista kuuteen tuntiin ennen lentoa. Syy varoitukseen on se, että Viagra saattaa heikentää ihmisen kysyä erottaa toisistaan sininen ja vihreä väri. lentokoneen ohjaamon tärkeät näyttöruudut sisältävät näitä värejä.

Viagran käyttö potenssin parantajana voi ehkä vähentää afrikkalaisten sarvikuonojen salametsästystä, toivoi villieläinten kauppaa valvova kansainvälinen Traffic-ryhmä. Perusteeksi kirjattiin, että Viagran käytöllä vähentyy kiinnostus sarvikuonon sarveen, josta valmistetun jauheen on myyttisesti väitetty lisäävän seksuaalisia kykyjä.

MM-jalkapallo vei kiinnostuksen

Romaniassa ilmestyi kauppoihin punaviini, joka sai nimekseen "Viagraa köyhille". Juoma, joka ei nimestään huolimatta sisällä Viagraa, valmistaa perinteikäs viinituottaja Vinicola Itä-Romanian Foscanissa. Vinicolan mukaan viinissä on vähemmän haitallisia sivuvaikutuksia kuin potenssipillereissä.

Viagran kysyntä väheni Israelissa jalkapallon MM-kisahuuman kasvaessa. Viagra-reseptiä kärttävien määrä väheni erään lääkärin vastaanotolla 40 prosenttia kisoja edeltäneestä ajasta.

- Näyttäisi siltä, että kun pelit käynnistyvät, miesten kiinnostus seksiin hupenee, totesi verisuonitautien klinikan johtaja Aleksandr Oshanyesky.

46 lapsen isä kehotti Arabiemiraateissa ilmestyvässä lehdessä maanmiehiään unohtamaan Viagran. Mieskunnon nostatukseen hän suositteli omaa "lääkettään", runsasta kalojen syöntiä.
- Syökää kalaa - ja lisää kalaa, 48-vuotias Ahmed Rashid bin Aboud opasti kesällä Emirates News -sanomalehdessä.

STT-IA
31.12.1998


ULKOMAAT -SIVULLE