Puolueiden ohjelmatyö muutosten edessä

Puolueohjelmien merkitystä väitöstutkimuksessaan tarkastellut YTL Eeva Aarnio ehdottaa puolueohjelmatyötä avattavaksi myös jäsenkirjattomille keskustelijoille.

- Käytännössä se on ehkä tällä hetkellä helpointa toteuttaa tietoverkon kautta. Näin vihreät ovat jo tehneet ja SDP:kin kokeilee. Mahdollisesti myös nuoret saadaan sitä kautta paremmin keskusteluun mukaan, Aarnio sanoo.

Elleivät puolueet pysty uusimaan ohjelmatyönsä muotoja ja saamaan mukaan erilaisia mielipiteitä, tutkija ennustaa niiden siirtyvän voimattomuuden ja harhailun kauteen.

Nopeat ja mediahuomiota herättävät puheenvuorot, joita ei kuitenkaan ole laajasti valmisteltu puolueorganisaatiossa, ovat yleistymässä. Julkisuudessa tällaiset puheenvuorot saattavat aiheuttaa ennakoimattomia seurauksia.

- Hyvä esimerkki tästä on keskustan työreformi. Jos tavoite oli herättää keskustelua, se ainakin onnistui, sillä kaikki merkittävät tahot ovat työreformia kommentoineet, Aarnio toteaa.

Puolueet muuttuneet puhujista kuuntelijoiksi

Tarkastelun kohteena olivat erityisesti keskustan ja kokoomuksen periaateohjelmat, mutta myös muiden puolueiden ohjelmatyötä käytiin läpi lehtikirjoitusten ja haastatteluiden kautta.

- Vaikka puolueohjelmat ovat menettäneet merkitystään toiminnan ohjenuorana, niillä on edelleen tärkeä rooli puolueen sisäisen keskustelun herättäjänä, Aarnio sanoo.

Hänen mukaansa puolueohjelman kirjoitus on eräänlainen rituaali, jossa prosessi on miltei tärkeämpi kuin lopputulos.
- Ohjelman laatimisvaiheessa käytävät keskustelut ja kenttäkierrokset kytkeytyvät pitkälti puolueväen valmentamiseen ja tuleviin ratkaisuihin valmistamiseen. Se mitä ohjelmaan lopulta kirjoitetaan, on kompromissien summa.

- Lopputuloksen täytyy puhutella yhtä lailla puolueen vanhoillista siipeä kuin liikkuvia äänestäjiäkin, Aarnio muistuttaa.

Viime vuosikymmenellä puolueet alkoivat muuttua puhujista kuuntelijoiksi. Ohjelmatyöhön otettiin mukaan myös ulkopuolisia asiantuntijoita.

- Julkisuudessa puolueilla on silti vahva halu pitää kiinni kuvitelmasta, että visiot tulevat omalta väeltä. Vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara on hyvä esimerkki henkilöstä, jota monet puolueet ovat kuunnelleet ohjelmia laatiessaan. Eikä se mikään ihme ole, sillä Suomi on pieni maa, Aarnio toteaa.

YTL Eeva Aarnion valtio-opin väitöskirja Päämäärät liikkeessä. Puolueohjelmien muuttuvat merkitykset Suomessa 1950-luvulta 1990-luvulle tarkastettiin Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa parisen viikkoa sitten. Vastaväittäjänä oli professori Kyösti Pekonen Helsingin yliopistosta.

STT-IA
31.12.1998