 | |||||||||
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
| |||||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Puolueilta kateissa vain aate ja valta
Kansalaiset ovat pian pari vuosikymmentä kyselystä toiseen haukkuneet puolueet maanrakoon, sanoneet ettei poliitikkoihin voi luottaa ja että puolueet muistuttavat toisiaan. Puoluevastaisuus on maan tapa, muttei puolueiden vika. Enemmän se kertoo koko yhteiskunnan kehityksestä, joka on vienyt puolueilta sekä aatteen että vallan.Arkikeskustelussa sanotaan usein puolueiden samankaltaistuneen ja muistuttavan toisiaan. Tukea löytyy myös tutkimuksesta. Ideologioiden katoaminen on yksi syy kansalaisten vieraantumiselle politiikasta, päättelee politiikan tutkija Rauli Mickelsson. Verratessaan kolmen suuren puolueen vaaliohjelmia vuodelta 1970 vuoden 1995 vastaaviin Mickelsson totesi, että puolueiden maailmankuva ei enää jäsenny ideologisten vastakkainasettelujen kautta. Ohjelmat ovat yhdenmukaistuneet ja niissä keskitytään enemmän olemassa olevien ongelmien kartoittamiseen kun ideologioille tyypilliseen visionääristen tavoitteiden lausumiseen. Pinnallisia syitä aatteiden katoamiseen on esitetty tarpeeksi. Poliitikot eivät joko osaa tai halua perustella päätöksiä tai sitten kansa on kyllästynyt aatteisiin. Suurimpana syynä on kuitenkin maailman muutos. Perinteiset puolueet järjestäytyivät luokkataustalle. Työväestö tuki vasemmistoa, talonpojat maalaisliittoa ja porvaristo oikeistoa. Maailma oli selkeä ja yksinkertainen kun jokainen tiesi missä hänen etunsa on ja kuka sitä ajaa. 1970-luvulle tultaessa tämä maailma alkoi muuttua aluksi maaltamuuton myötä. Nyt kun kaikki ovat kaikki suurta keskiluokkaista perhettä ovat loputkin vanhat sidonnaisuudet murtumassa. Puhutaanpa sitten tietoyhteiskunnasta, jälkiteollisesta yhteiskunnasta tai postmodernista, on kaikessa sama pohjavire - puolueiden, politiikan ja kansalaisten suhde muotoutuu uudelleen. Jos omistat asunnon ja osakkeita, mutta käyt palkkatyössä maksaaksesi asuntolainasi, oletko työläinen vai kapitalisti, riistetty vai riistäjä? Ja entä sitten jos asunto on maalla? Ei ihme, että vastakkainasettelut hämärtyvät.
Onko aatteilla virkaa?Mutta eikö olekin hyvä, että asiat riitelevät eivätkä aatteet, kysyisi täti-ihminen. Niinpä niin. Politiikan filosofit ovat kuitenkin nähneet niillä ihan merkitystäkin.Brittiläinen Anthony Giddens, joka nyttemmin tunnetaan Tony Blairin aatteellisena tausta-aivona, näki viime vuosikymmenellä ideologioiden olevan eräänlaisia strategisia keinoja, joilla valta valjastetaan kätkemään ryhmäkuntaisia intressejä. Vallan herkullisesti sian on ilmaissut ranskalainen Louis Althusser. Hänelle ideologia on yhteiskunnallinen sementti, yhteenkuuluvuuden välttämätön lähde. Sitä tarvitaan jokaisessa yhteiskunnassa. Aate nähdäänkin usein eräänlaisena kansalaisen kiinnityspintana yhteiskuntaan, niin hyvässä kuin pahassakin. Sen avulla häntä hallitaan, ehkä huijataankin, mutta kansalaisen on helpompi ymmärtää miksi. Ideologiaa voi verrata tuoteselosteeseen ja käyttöohjeeseen, joiden avulla kuluttaja tietää millaista pesuainetta ja mihin tarkoitukseen on hankkimassa. Päätökset ja politiikka vailla ideologiaan pohjautuvaa perustelua ovat eräänlainen paketti ilman tuoteselostetta - äänestäjiltä pyydetty avoin valtakirja. Saksalainen Jürgen Habermas olikin vielä viime vuosikymmenellä pessimisti ideologioiden suhteen. Hyvän matkaa ennen sosialismin romahtamista hän arvioi, että ideologioiden monikielisyys on hiljenemässä. Syyksi tähän oli nähtävissä teknokratia. Hänen mukaansa ideologiat hiljenevät kun arvot korvataan laajamittaisesti teknisillä päätöksillä. Tuntuu tutulta.
Virkamiehet - tekniikan taituritKun asiat korvaavat aatteet, niin asiantuntijat käyvät yhä välttämättömimmiksi. Uuden tekniikkalajin taiturit eivät kuitenkaan pelaa kansanvaltaisilla areenoilla.Eduskunnan vaikutusmahdollisuuden vähenemisestä on suomalainen valtaeliitti varsin yksimielinen. Lähes yhdeksän kymmenestä eliitin jäsenestä yhtyy väitteeseen, että "eduskunnan säätämät lait saavat asiallisesti ottaen lopullisen sisältönsä jo valmisteluvaiheessa valtion keskushallinnossa". Suomen politiikan huipulle on syntynyt vastoin perustuslain kirjainta ja henkeä kaksi hyvin eriarvoista kerrosta: toisaalla on lähes kaikkivaltias ja -tietävä hallitus ja toisaalla hapuileva ja rattailta putoileva kansanedustuslaitos, kirjoitti Risto Uimonen syksyn tuoreessa kirjassaan. Päätettävien asioiden lisääntyessä on vailla omaa valmistelukoneistoa olevien kansanedustajien tuskaisaa ja toivotonta pysyä tiedollisesti ministereidensä tasolla. Eikä tätä toisaalta voi heiltä edellyttääkään, sillä heidän tehtävänsä on aivan toinen ja siinä tehtävässä jokainen kansanedustaja on tasa-arvoinen - nimittäin sanoa miten asioiden tulisi olla. Suomalaista hallintoa tutkinut Seppo Tiihonen arvioi, että hallinnon kaikkitietävyyden taustalla on pitkälti talouden ohjaama tehokkuuskulttuuri. Taloudellisten seikkojen huomioonotto päätöksenteossa on varmistettu valtioneuvoston päätöksenteko- ja valmistelukäytännöillä, joissa selvitetään etukäteen se, että päätökset täyttävät kaikki muodolliset taloudelliset rationaalisuusehdot. Vaikka siis arvopäätökset kuuluvatkin hallitukselle, on päätösesitysten täytynyt läpäistä kylmät muodolliset rationaalisuusehdot. Pelivara ministereilläkin on pieni. Virkamiesten ohella vallankäytön keskiössä ovat tupon alkuajoista pysytelleet työmarkkinajärjestöt. "Virkamiesten lisäksi työmarkkinajärjestöt ja niistä vielä aivan erityisesti SAK ja TT ovat tajunneet, miten tietoyhteiskunnassa on viisasta toimia. Suomea hallitaan nykyisin taitavasti ja tehokkaasti epävirallisilla valtarakenteilla, joita valtiosääntö ei tunne", arvioi Uimonen edelleen. Samalla kun epäviralliset valtarakenteet näyttävät laajoilta, hallitaan Suomea pienenevässä hallituksen sisäpiirissä. Viime vuotinen tutkimus EU-Suomen valtarakenteista päästi Lipposen ja Niinistön ohella tähän sisärenkaaseen enää Raimo Sailaksen ja Rauno Saaren. Sailaksen mukaan taas hallituksen ja keskuspankin virkamiehet joutuvat usein arvioimaan ministerien puheita ja hallitusten toimintakykyä: "Hoidetaan pehtorin tehtäviä rengin valtuuksin", hän totesi Helsingin Sanomissa pari vuotta sitten.
Pysyvä puoluevastaisuus?Siksikö kansalaiset ärsyyntyvät että valta poliitikoilta on valunut muualle. Vai siitä huolimatta. Ärsyyntyneitä ja turhautuneita meistä moni kuitenkin on.Kansalaisissa turhautuneisuus politiikkaan on koko Euroopassa ilmennyt äänestysaktiivisuuden voimakkaana heikentymisenä, poliittisiin instituutioihin kohdistuvana luottamuspulana, äänestäjien liikkuvuuden lisääntymisenä ja hylättyjen äänestyslippujen osuuden nousuna, sanoo saksalainen tutkija Hans-Georg Betz. Hänen väitteensä osuu hyvin myös Suomeen. Suomalaisten kyselytutkimusten mukaan näyttää, että kansalaiset ovat hyvin yksituumaisesti sitä mieltä, että puolueet eivät ole kiinnostuneita tavallisten ihmisten ongelmista. EVA:n tutkimuksissa piirretään asiasta hyvin selkeätä kuvaa. Sen mukaan puolueiden ja kansalaisten välinen etäisyys oli vuonna 1997 suurempi kuin kertaakaan tutkimuksen seuranta-aikana vuodesta 1984 lähtien. Peräti 85 prosenttia vastaajista yhtyi käsitykseen, jonka mukaan puolueet ovat ajautuneet yhä kauemmas tavallisen ihmisen asioista. Kansalaisethan vastaavat niin kuin heiltä kysytään. Uskalletaan silti epäillä, että valtaosa poliitikoista on kuitenkin aivan tosissaan kantaessaan tiedotusvälineissä päivä toisensa jälkeen huolta kansalaisten asioista. Yleistä hajataittoisuutta esiintyy vasta kun kuvitellaan, että näillä päivittelijöillä olisi todellista päätösvaltaa puheeksi tuleviin asioihin. Puoluekritiikki ei kuitenkaan ole vielä päätynyt äänestyskoppiin. Vain Helsingissä on tapahtunut huomattava muutos. Kolmen suurimman puolueen yhteinen ääniosuus on Helsingissä ollut sodan jälkeen perinteisesti yli kaksi kolmasosaa, niin 1990-luvulla tämä osuus putosi hieman yli puoleen. Samalla Helsinki on ollut valtakunnan suunnannäyttäjä laskevassa äänestysaktiivisuudessa, toteaa professori Tuomo Martikainen tutkimuksessaan. Puoluekarttaa katsottaessa nähdään, että valtakunnallisesti uusien puolueiden äänimäärä on vuoden 1966 neljästä prosentista kasvanut vuoden 1995 17 prosenttiin. Eduskuntavaaleissa kolmen suuren äänimäärät eivät vuodesta 1979 ole juuri muuttuneet, kunnallisvaaleissa on tappiota tullut sitten parinsadantuhannen äänen verran.
Epäluulo on tervettäEpäluulo poliitikkoja ja puolueita kohtaan on tiettyyn rajaan asti terveen demokratian merkki, totesi Dag Anckar.Olisiko huoli sittenkin turhaa. Ainakin osa tutkijoista, kuten Kyösti Pekonen ja Tuomo Martikainen toteavat tutkimuksissaan, että laajalle levinnyt tyytymättömyys ja epäluottamus poliitikkoihin on merkki luottamuspulasta, samoin laajalle levinnyt äänestämättömyys on uhka vaali-instituution olemassaololle. Jos kuilu poliittisen eliitin ja kansan välillä kasvaa on vaarana poliittisen järjestelmän hallittavuusongelmien voimistuminen, poliittisen kilpailun kaoottisuus sekä epävakauden ja ennustamattomuuden jatkuminen. Kansan ja poliittisen eliitin välistä ristiriitaa kuvattiin jo 1993 EVA:n asennetutkimuksessa. (EVA, 1993) Tuolloin kaikkein voimakkain yhteiskunnallinen ristiriita löytyi akselilla poliitikot - kansa. Yhdeksän kymmenestä (88 %) piti ristiriitaa voimakkaana. Sosialistit - porvarit (49 %) ja työnantajat - työntekijät (61 %) jäivät kauaksi taakse. Eräiden tutkijoiden mielestä on epävarmaa palaavatko ideologioita painottavat massapuolueet enää markkinoille. Martikainen ei pidä todennäköisenä, että Yhdysvaltain mallin mukaiset ideologiattomat vaaliorganisaatiot nousisivat hallitsemaan puolue-elämää. Todennäköisempää Martikaisen mukaan onkin, että nykyinen jännittynyt tilanne nopeuttaa puoluemuutoksia ja edelleen heikentää poliittisen elämän perinteisiä muotoja. Betzin mukaan tilaa avautuu poliittisille ääriliikkeille niin oikealla kuin vasemmallakin. Esimerkkejä radikaalin oikeiston noususta on Keski-Euroopassa, Suomessa virtaukset eivät toistaiseksi ole kanavoituneet vaaleissa merkitykselliseksi voimaksi, mutta viitteitä ristiriidasta löytyy ainakin kansalaistottelemattomuudeksi aika ajoin kanavoituneesta ympäristöliikehdinnästä. Muutosprosessin ei silti tarvitse olla pelkästään synkkä. Yksi mahdollinen muutoksen väylä on poliittinen innovaatio, joka voi syntyä poliittisen järjestelmän ulkopuolelta tulevien uusien organisaatioiden ja poliittisten johtajien toimesta. Kysymys onkin siitä minkä tyyppiset johtajat ja puolueet pystyvät valtaamaan kentän. Kehitys voi mennä poliittisen populismin ja pinnallisen kaupallisuuden suuntaan, toisaalta myös demokratian lujittuminen voi olla yksi mahdollinen lopputulos.
PETE PAKARINEN Lähteitä:
|
POLITIIKKA -SIVULLE