Ruuan terveellisyys kiinnostaa myös miehiä



Keskiverto-kuluttajaa kiinnostaa eniten ruuan hinta, alkuperämaa ja terveellinen ruokavalio.


Kauppojen erikoistarjoukset ja terveysvaikutteiset elintarvikkeet nousivat myös kärkeen, kun 1300 suomalaista kuluttajaa valitsi kiinnostavimpia elintarvikkeisiin ja ruokaan liittyviä asioita.

Terveellinen ruokavalio kiinnostaa kaikkia ikäryhmiä, ja miehillä kiinnostus terveellisyyttä kohtaan lisääntyy selkeästi kolmenkympin jälkeen.

Elintarviketieto Oy:n tutkimuspäällikkö Ulla-Riikka Tapiolinna esitteli tuoretta tutkimusta Agri Business Intelligence -tilaisuudessa viime viikolla Helsingissä.

- Kysymykset on laadittu tajunnanvirtamenetelmällä eli listasin yli kolmekymmentä tänä syksynä 'otsikoissa' ollutta elintarvikkeisiin ja ruokaan liittyvää asiaa, hän kertoi.

Ruoka kiinnostaa kaikenikäisiä naisia

Kaikki ruokaan liittyvät asiat kiinnostavat tutkimuksen mukaan naisia merkittävästi enemmän kuin miehiä. Ero kärjistyy nuorimmissa ikäluokissa eli 15-20-vuotiaissa.

- Erityisen vähän tutkimuksen aihepiiri kiinnosti nuoria, alle kaksikymmenvuotiaita poikia. Samanikäiset tytöt puolestaan sanoivat olevansa useista tutkimuksen aiheista kiinnostuneita, Tapionlinna sanoi.

Alle 20-vuotiaat tytöt mainitsivat useimmin herkuttelun, ruuan hinnan, terveellisen ruokavalion, uudet makuelämykset ja eri maiden ruokakulttuurit. Myös vegaaniruokavaliosta oltiin tässä ikäryhmässä kiinnostuneita.

Vastaavanlaista eroa sukupuolten välillä ei näy muiden ikäryhmien kohdalla.
- On jopa merkillepantavaa, että monet elintarvikkeisiin ja ruokaan liittyvät asiat kiinnostavat 20-29-vuotiaita miehiä sekä vanhimpia, yli 60-vuotiaita miehiä. Keskimäärin kaikki vastaajat rastittivat yhdeksän kiinnostavaa kohtaa.

Nuorille miehille tärkeää herkuttelu - vanhemmille terveellisyys

Suosituimpia valintoja nuorilla miehillä oli herkuttelu ja ruokailu hampurilais- ja pitsapaikoissa. Kiinnostusta herättivät myös uudet makuelämykset, eri maiden ruokakulttuurit, ruuanlaiton vaivattomuus, mahdollisuus tehdä ostoksia Internetissä ja hypermarkettien lisärakentaminen.

Vanhimpaa miesryhmää kiinnosti keskimääräistä enemmän terveellinen ruokavalio ja ruisleivän terveellisyys, elintarvikkeiden erikoistarjoukset, suomalainen ruokakulttuuri, elintarvikkeiden puhtaus esimerkiksi antibiootti- ja kasvinsuojelujäämistä, luomutuotanto sekä ruokaostoksilla käyminen.

Se, että ruuan terveellisyys kiinnostaisi lähinnä keski-ikäisiä naisia on Tapionlinnan mielestä harhaa.

- Vuosikymmenen alussa terveellisyyttä on kysytty usein huolestuneisuuden kautta. Silloin tulokseksi saadaan, että vanhemmissa ikäryhmissä ollaan kiinnostuneimpia. Esimerkiksi terveellinen ruokavalio kiinnostaa jo hyvinkin nuoria naisia. Miehillä kiinnostus puolestaan lisääntyy selkeästi kolmenkympin jälkeen.

Ruuan hinta kärjessä naisilla

Naisista 20-29-vuotiaat mainitsivat eniten itseään kiinnostavia asioita.
- Ruuan hinta, herkuttelu, uudet makuelämykset, ruuanlaiton vaivattomuus, ruokaostoksilla käyminen, uudet erilaiset ruokaohjeet sekä uutuustuotteet mainittiin keskimääräistä useammin.

Seuraavan ikäryhmän naiset mainitsivat erityisesti ruuan hinnan lisäksi alkuperämaan ja erikoistarjoukset.

- Vastauksia analysoidessa on hyvä muistaa, että kysymyksillä on eri sisältö eri kuluttajaryhmille. Ruuan hinta ei tarkoita välttämättä edullisuutta tai alkuperämaa ainoastaan Suomea. Erityisesti nuoret ovat kiinnostuneita eri maiden ruokakulttuureista ja uusista makuelämyksistä.

FF-IA
4.12.1998


AJASSA -SIVULLE