Li Peng: Kiina ei salli oppositiopuolueita



Kiina ei aio sallia demokratiaa ajavien oppositiopuolueiden perustamista, sanoi Kiinan parlamentin puhemies Li Peng tiistaina.


Lin mukaan Kiinan kommunistinen puolue ei myöskään hellitä monopoliaan hallitusvallasta. Viranomaiset eivät hyväksy sellaisten järjestöjen perustamista, jotka tähtäävät

monipuoluedemokratiaan tai haluavat haastaa kommunistipuolueen valta-aseman, Li sanoi saksalaisen Handelsblatt -lehden haastattelussa.

Hän muistutti, että Kiinan perustuslaissa kommunistinen puolue määritellään Kiinan vallankumouksen ja kansakunnan rakentamisen johtavaksi voimaksi.

Eräät demokratia-aktivistit ovat kesästä lähtien pyrkineet perustamaan demokraattisen puolueen nimellä kulkevia järjestöjä Kiinan maakuntiin. Yritykset on kuitenkin tukahdutettu.

Li perusteli viranomaisten vastahakoisuutta monipuoluejärjestelmää kohtaan kulttuurivallankumouksen aikaisilla kokemuksilla.
- Tuolloin perustettiin yht'äkkiä tuhansia poliittisia järjestöjä. Tilanne oli kaoottinen, hän sanoi.

Yksityiskeskusteluissa Kiinan johto on perustellut monipuoluedemokratian vastaisuuttaa myös Venäjän esimerkillä. Li ei suoraan arvostellut Venäjää, mutta sanoi kuitenkin, että venäläiset "kiittelevät Kiinan toimintaa, ja eräiden mielestä Venäjän olisi syytä seurata samoja jalanjälkiä".

Li oli Kiinan pääministeri vuonna 1989, jolloin sotilaat tukahduttivat verisesti opiskelijoiden demokratialiikkeen Tiananmenin aukiolla Pekingin keskustassa. Li puolusti hallituksen linjaa haastattelussa. Hänen mukaansa hallitus on vetänyt asiasta oikeat ja lopulliset johtopäätökset.

Kiina pidätti aktivisteja

Kiinan poliisi on pidättänyt tunnetun toisinajattelijan Xu Wenlin ja neljä muuta Demokraattisen puolueen jäsentä, ilmoitti hongkongilainen ihmisoikeusjärjestö tiistaina. Xu on Demokraattisen puolueen Pekingin ja Tianjinin osastojen puheenjohtaja. Hänet pidätettiin kotoaan maanantai-iltana.

- Xu voidaan pitää pidätettynä kuukauden. Aiemmin hänet on vain noudettu kuulusteluja varten. Nyt hänet pidätettiin virallisesti rikoksesta epäiltynä, kertoi Xun vaimo He Xintong.

Hen mukaan 20 turvallisuuspoliisin jäsentä haki Xun kotoaan Pekingistä. Turvallisuuspoliisi takavarikoi myös hänen tietokoneensa, faksinsa, osoitekirjansa ja arkistonsa.

Poliisi ei kertonut heille, mistä hänen aviomiestään syytetään. Poliisit kiinnittivät kuitenkin erityistä huomiota Demokraattista puoluetta koskeviin asiakirjoihin.

Puolueen perustajat saivat vettä myllyynsä sen jälkeen kun Kiina allekirjoitti syksyllä YK:n sopimuksen kansalais- ja poliittisista oikeuksista. Sopimuksella taataan mm. sanan- ja kokoontumisen vapaus.

Kolme muuta demokratia-aktivistia pidätettiin Wuhanissa ja yksi Zhejiangin pääkaupungissa Hangzhoussa.

STT-IA
4.12.1998


ULKOMAAT -SIVULLE