Poliisirahoista nousi riita eduskunnassa


Opposition ja hallituspuolueiden edustajat ottivat keskiviikkona yhteen eduskunnassa poliisin määrärahojen riittävyydestä. Keskusta esitti hallitukselle epäluottamusta, koska sen mielestä toimintamäärärahat eivät ole pysyneet mukana poliisin tehtävien lisääntymisen kanssa.


Luottamusäänestys käydään eduskunnassa perjantaina. Valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok) vastasi lisäbudjettikeskustelussa opposition hyökkäykseen vertaamalla poliisin määrärahoja edellisen hallituksen aikana toteutuneisiin menoihin. Hänen mukaansa nykyisen hallituksen aikana on kasvua ollut 20 prosenttia.

Niinistö myönsi, että ensi vuoden budjetissa on aukko poliisin määrärahoissa. Aukon suuruutta ei kuitenkaan vielä tiedetä. Hän ennusti eduskunnan palaavaan asiaan, vaikka eduskuntakäsittelyssä lisättäisiin nyt hallituspuolueiden voimin 30 miljoonaa markkaa tähän tarkoitukseen.

Niinistö muistutti, että osa poliisin määrärahoista on tietoisesti katettu vuosittain lisäbudjeteilla. Näin aiotaan menetellä myös ensi vuonna. Hän huomautti, että lisäsatsaus poliisitoimeen on poikkeus esimerkiksi ensi vuoden budjetissa, jossa menojen kokonaistaso alenee.

Keskustan Mauri Pekkarinen syytti hallitusta määrärahojen alimitoittamisesta koko vaalikauden ajan. Toimintamäärärahoissa on ollut vain vähäistä kasvua, vaikka mm. kansainväliset velvoitteet ovat lisänneet toimintakuluja.

Oppositio muistutti, että noin 550 poliisihallinnon vakanssia on täyttämättä. Poliisin toimintavalmiuden nähtiin heikentyneen ja rikosten selvitysasteen alentuneen. Keskusta haluaisi kuluvan vuoden lisäbudjettiin 35 miljoonan ja ensi vuoden varsinaiseen talousarvioon 100 miljoonan markan lisäyksen.

Määrärahat nousevat eduskuntakäsittelyssä

Hallituspuolueet ovat sopimassa 30 miljoonan markan lisäyksestä ensi vuodelle. Suurempiakin toiveita on esitetty. Esimerkiksi vihreät olisivat olleet valmiita siirtämään 35 miljoonan markkaa puolustusvoimilta poliisille.

Vihreät ovat lisäksi jättäneet lisätalousarvioaloitteen, jossa esitetään 200 miljoonan markan vähentämistä puolustusmateriaalihankinnoista. Aloitteen alla on myös muutamien SDP:n ja vasemmistoliiton kansanedustajien nimet.

Valtiovarainministeriön tuoreessa ensi vuotta koskevan budjetin korjauskirjeessä suhtaudutaan myönteisesti vain runsaan 7 miljoonan markan lisämäärärahaan poliisin toimintamenoihin.

Sisäministeri Jan-Erik Enestam (RKP) sanoi sisäministeriön esittäneen poliisin määrärahoihin kuluvan vuoden talousarvioon 125 miljoonan markan korotusta. Se jäi kuitenkin 90 miljoonaan markkaan. Poliisin ylijohdon selvityksen mukaan valtaosa poliisilaitoksista on erittäin huolestunut epävarmasta tulevaisuudesta.

Enestam korosti, että kuluvasta vuodesta vielä selvitään. Todelliset vaikeudet ovat kuitenkin edessäpäin.
- Poliisilla ei ole juuri muita vaihtoehtoja sopeuttaa toimintaansa annettuihin määrärahakehyksiin kuin joko lomauttaa lyhyellä tähtäyksellä henkilöstöään tai pitemmällä tähtäyksellä supistaa edelleen vakinaista henkilöstöään, Enestam huomautti.

Soneran myyntihinta harmittaa oppositiota

Keskusta moitti hallitusta myös Soneran osakkeiden liian alhaisesta hinnasta. Opposition laskelmien mukaan taitamattomalla menettelyllä hukattiin miljardi markkaa.

Olavi Ala-Nissilä (kesk) muistutti, että myytyjen osakkeiden arvo oli jo seuraavana päivänä 2,4 miljardia markkaa myyntihintaa korkeampi.

Pekkarisen mukaan jokainen markkinoita seuraava ja rahaa omistava kykeni etukäteen näkemään varman rahastusmahdollisuuden. Hän myönsi itsekin ostaneensa pienen erän Soneran osakkeita.

Liikenneministeri Matti Aura (kok) piti puolestaan Soneran myyntioperaatiota varsin onnistuneena. Hän huomautti, että liikenneministeriö käytti maailman ja Suomen johtavia asiantuntijoita. Auran mukaan valtion kaupasta saama noin 8 miljardia markkaa on erinomaisen hyvä tulos.

STT-JHL
4.12.1998


POLITIIKKA -SIVULLE