Suomen Unkarin suurlähettiläs: EU:n sisäisiä vaikeuksia ei pidä korostaa laajentumisessa



EU:n sisäisiä vaikeuksia ja unionin laajentumista itään ei pitäisi solmia samaan pakettiin, sanoo Suomen Unkarin suurlähettiläs Hannu Halinen.


Marraskuun puolessa välissä työnsä Budapestissa aloittaneen Halisen mukaan Unkari on tällä hetkellä erittäin aktiivisesti kiinnostunut Suomen ensi heinäkuussa alkavasta EU:n puheenjohtajuuskaudesta.

- Unkari on ollut erittäin tyytyväinen meneillään olevaan Itävallan puheenjohtajuuteen ja odottaa seuraavaksi tulevalta Saksalta ja sitten Suomelta neuvottelujen sujumista samaan tahtiin, Halinen sanoo.

Yleisesti kuitenkin arvellaan, että uusien hakijamaiden asioiden käsittely hidastuu jonkin verran Saksan puheenjohtajakaudella, vaikka Saksan uusi hallitus ei olekaan virallisesti ilmoittanut muuttaneensa kantaansa laajentumisaikatauluun.

Saksa haluaa vähentää osuuttaan unionin maksumiehenä ja sen uskotaan keskittyvän puheenjohtajakaudellaan asian edistämiseen. Suomen mielenkiinnon kohteena taas tulee olemaan ns. pohjoisen ulottuvuuden edistäminen. Suomen jälkeen puheenjohtajaksi tulee Portugali, joka suhtautuu epäilevästi koko laajentumiseen.

Puheenjohtajamaille jää Halisen mukaan noin 10 prosentin liikkumavara esille otettavissa asioissa, muilta osin esityslista kulkee omaa tietään, joten hakijamaiden lobbarit joutuvat tekemään kovasti työtä asioiden edistämiseksi.

EU-maat: Vuosi 2002 täysin epärealistinen

Unkarissa, samoin kuin Puolassa ja Tshekissä, poliitikot lupaavat maiden liittyvän unionin jäseniksi vuoden 2002 alusta. Unionin jäsenmaissa ajankohtaa pidetään täysin epärealistisena ja puhutaan vuosista 2004-2006, koska unionin sisäisten uudistusten arvioidaan vievän vielä useita vuosia.

- Näitä prosesseja ei pidä liittää yhteen. Kaikki ei liity kaikkeen, eikä yhden paketin tekeminen näistä asioista ole poliittisesti järkevää, suurlähettiläs Halinen sanoo.

Hän vertaa EU:ta polkupyörään, jota on poljettava koko ajan tai muuten se kaatuu.

- Unkarissa unioniin liittymiselle on vahva kansalaisten tuki, kaikki merkittävät poliittiset puolueet ovat liittymisen kannalla ja maa on hakijamaista parhaiten edistynyt liittymisprosessissaan.

- Jos aikatauluun tulee suuria muutoksia, se merkitsee uskon vähenemistä koko asiaan, Halinen sanoo ja uskoo Suomen löytävän konkreettisia keinoja Unkarin liittymisprosessin vauhdittamiseksi.

STT-IA
4.12.1998


ULKOMAAT -SIVULLE