Energiavalinnat eivät yksin ratkaise Suomen kasvihuonepäästöjä:

Päästöt pysyneet ennallaan, mutta kasvupaineet kasvavat

Ensimmäiset laskelmat hiilidioksidin ilmakehää lämmittävistä vaikutuksista esitettiin jo 1940-luvulla. Laajempaa mielenkiintoa asia sai 50-luvulla ja jo tuolloin alettiin Havaijilla mitata ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuuksia. Tuon jälkeen on myös ilmastonmuutoksesta saatu koko ajan painavampia näyttöjä.

Nykyään pidetään käytännössä selvänä, että sadan viime vuoden aikana tapahtunut ilmatilan lämpeneminen 0,3-0,6 asteella johtuu ihmisen toimista eli teollisuudesta, lämmityksestä ja liikenteestä.

Kansainvälispoliittinen kysymys ilmastonmuutoksesta nousi vasta 1980-luvun lopulla Brundtlandin komission myötä. CFC-päästöjä rajoittanut Montrealin kongressi 1987 oli puolestaan ensimmäinen merkkipaalu kansainvälisten päästörajoitusten tiellä.

1990-luvulla ilmastonmuutoksen käsittely on saanut jo varsin laajat kansainväliset mittasuhteet. Genevestä 1990 Rion 1992 kautta kulkenut prosessi eteni viime joulukuussa Kiotoon, jossa päästiin ensimmäisen kerran sopimukseen kansainvälisestä kasvihuonekaasujen leikkaamisesta.

Teollisuusmaat leikkaavat kasvihuonepäästöjään

Sopimuksessa Yhdysvallat vähentää metaanin, hiilidioksidin ja typpidioksidin päästöjä seitsemän, EU-maat kahdeksan ja Japani kuusi prosenttia vuoden 1990 päästöihin verrattuna.

Sopimus velvoittaa muun muassa laatimaan ilmastonmuutoksen vaikutusten vähentämiseen tähtääviä ohjelmia, kehittämään ympäristöä säästävää teknologiaa, inventoimaan päästöjä yhä tarkemmin sekä raportoimaan toimista, joihin maat ovat ryhtyneet kasvihuonekaasujen rajoittamiseksi.

Suomen rajoitustavoite EU:n sisällä määrättiin kesäkuussa nollaan prosenttiin. Se merkitsee, että kasvihuonekaasujen päästöt pysytetään vuoden 1990 tasolla myös vuonna 2010. Käytännössä päästöt saavat vielä kasvaakin, sillä muun muassa leudon talven vuoksi pohjavuosi 1990 oli epätyypillisen vähäpäästöinen. Tämä on huomioitu korjauksena pohjalukuun.

Suomen päästöt vuoden 1990 tasolla

Nollatavoitteen mukaan päästötaso pitäisi säilyttää vuoteen 2010 saakka. Jos rajoitukset ja talouskasvu jatkuvat nykyiseen tapaan on lisäyspainetta arvioijasta riippuen keskimäärin kymmenen miljoonaa tonnia, arvioi Ojala.

- Käytännössä meidän pitäisi pystyä leikkaamaan tämä vajaan kymmenen miljoonan tonnin kasvupaine.

Esimerkiksi liikenteessä nykylinjan jatkuminen merkitsisi noin kolmen prosentin päästökasvua, arvioi liikenneministeriön työryhmä. Nollalinja merkitsisi yhteiskunnan voimakkaampia rajoituksia sekä teknologian arvioitua nopeampaa kehitystä.

Liikenteen osuus Suomen kaikista hiilidioksidipäästöistä on runsas viidennes eli liki 14 miljoonaa tonnia. Suurimmat päästöosuudet tulevat teollisuudesta ja lämmityksestä.

Energiapolitiikka ei ole ainoa keino

- Jos Kioton ilmastosopimus liikahtaa syksyllä eteenpäin ja tilanne on tämä kuin nyt, niin pakko silloin on tunnustaa epäyhtälö: jos talouskasvun halutaan jatkuvan, niin miten samalla vähennetään sopimuksen mukaisesti hiilidioksidipäästöjä, Virtanen kysyi Keskisuomalaisen haastattelussa.

Vaikka Virtanen näyttää unohtavan, että sopimuksen mukaan Suomen ei siis tarvitse vähentää kasvihuonepäästöjään, ovat energialähteiden valinnat luonnollisesti keskeisellä sijalla. Sen ohella tarvitaan kuitenkin muitakin toimia.

- Esimerkiksi jätehuoltosektorilta jo nykyisillä toimenpiteillä vähennetään metaanin päästöjä tulevaisuudessa. Se tekee tavallaan tilaa sille, että hiilidioksidipäästöistä ei tarvitse ottaa kaikkea pois, sanoo Ojala.

Hän muistuttaa myös, että Kioton sopimuksessa on joustomekanismeillakin sijansa ja niillä yhteensä voidaan vaikuttaa huomattavasti. Päästökauppa, yhteistoteutus ja hiilinielujen laskeminen ovat vielä tarkempien neuvottelujen alla, mutta kehittymässä.

Suomelle ja suomalaisille yrityksille on tulossa mahdolliseksi päästöjen vähentäminen esimerkiksi kehitysmaissa ja siirtymätalousmaissa ja näiden vähennysten siirtäminen kotimaiseen kiintiöön.

Suurimpana kantona kaskessa on ollut kehitysmaiden kanta, joka vastustaa päästökauppaa. Odotettavissa kuitenkin on, että asia nytkähtää jälleen eteenpäin Buenos Airesin kokouksessa marraskuussa. Kehitysmaita pyritään saamaan koko ajan myös mukaan vapaaehtoisiin päästörajoituksiin. Aivan lähivuosina ei päästökaupasta ole odotettavissa hyötyä omiin päästökiintiöihimme.

Myöskään hiilinielujen laskemisesta ei olla päästy yksimielisyyteen edes eurooppalaisella tasolla. Metsänsä kaataneet maat haluaisivat laskea pinta-aloja, kun taas Suomen mielestä oikea tapa on laskea hiiltä sitovan biomassan määrää. Suomelle suotuisassakaan tapauksessa hiilinielut eivät kuitenkaan olennaisesti auttaisi päästötavoitteen saavuttamiseen.

Myös EU:ssa vaikeaa

Energian käyttö on pysynyt Länsi-Euroopassa korkealla. Siirtymätalouden maissa energiankulutus on pudonnut runsaan viidenneksen vuodesta 1990, mutta sen oletetaan lisääntyvän uudelleen talouden elpymisen myötä.

Suhteellisen alhaiset energiahinnat eivät ole raportin mukaan tarjonneet riittävästi kannustinta energian hyötysuhteen parannuksiin Länsi-Euroopassa. Jos fossiilisten polttoaineiden hinnat pysyvät alhaisina, tarvitaan entistä voimakkaampia poliittisia toimia parannusten saavuttamiseksi.

PETE PAKARINEN
4.9.1998