Venäjä otti kopterihankinnat esiin Moskovassa



Venäjän pääministeri Jevgeni Primakov nosti esiin kysymyksen Suomen helikopteri- ja rynnäkkövaunuhankinnoista tapaamisessaan pääministeri Paavo Lipposen kanssa tiistaina.


Venäjä on tarjonnut omia helikoptereita ja rynnäkkövaunuja asehankintoja suunnittelevalle Suomelle. Lipponen kertoi Moskovassa Primakoville, ettei Venäjää millään tavalla syrjitä hankinnoissa.

Kopterikaupan eteneminen riippuu siitä, tekeekö Suomi hankinnat yhdessä Ruotsin tai useamman pohjoismaan kanssa, pääministeri muistutti tapaamisen jälkeen. Kysymys mahdollisista yhteisostoista ratkeaa vuodenvaihteessa.

Lipposen yksipäiväisen Moskovan työvierailun aikana käsiteltiin tukku talousyhteistyötä koskevia hankkeita, kuten maiden välisen sähkösopimuksen jatkamista sekä öljy- ja kaasuputkisuunnitelmien nykyvaihetta.

Esillä oli mm. öljyputken rakentaminen Kirishin jalostamolta Porvooseen, jonka vaihtoehtona venäläiset ovat suunnitelleet putkea Kirishistä Koivistolle (Primorsk), jonne rakennettaisiin uusi öljysatama.

Lipposen mielestä alkuvaiheessa Porvoo-vaihtoehto olisi kannattava, koska "tulovirta saataisiin avattua" ilman satamainvestointia.

Esillä oli myös Venäjän 120 miljoonan markan Suomen-velan kuittaaminen osittain tieteellisillä laitteilla. Mm. yliopistot ovat esittäneet 60 miljoonan markan toivelistan erilaista välineistä.

Primakov kertoi myös Venäjän sisävesien avautuvan ulkomaisille pienveneille ensi vuoden alusta. Suomalaiset huviveneilijät pääsevät ensivaiheessa Nevajoelle.

Myös Suursaaren avaaminen matkailijoille oli esillä. Hanketta valmistelee venäläis-suomalainen työryhmä.

Venäjä tarjosi Suomelle myös yllättäen yhteistyötä ydinvoimalarakentamisessa. Venäläiset väläyttivät yhteistyötä Kuolan ydinvoimaloiden uudistamisessa.

Venäjä jatkaa uudistuspolitiikkaa

Primakov vakuutti Valkoisessa talossa Lipposelle, että Venäjä jatkaa uudistuspolitiikkaa tämänhetkisistä talousvaikeuksista huolimatta.
- Venäjä ei peräänny uudistusten tieltä, ja politiikkaa harjoitetaan siten, että kansa saadaan mukaan, Lipponen kertoi.

Primakov myös kiitteli lämpimästi Suomea siitä, että se "tänä vaikeana aikana ymmärtää, että Venäjän ongelmat ovat väliaikaisia".

Lipponen puolestaan vakuutti, että suomalaisyritykset ovat tulleet Venäjän markkinoille pitkällä tähtäyksellä, eikä tuorein talouskriisi ole saanut niitä lähtemään "pakoon".

Lipposen pikavierailu osui päivään, jolloin Venäjän duuma käsitteli hallituksen talousohjelmaa. Kiireestä huolimatta pääministeri ehti tapaamaan myös duuman puhemiehen Gennadi Seleznjovin ja liittoneuvoston puheenjohtajan Jegor Strojevin.

EU:n ja Venäjän suhteet

Venäjän ja EU:n yhteistyön tiivistäminen tuli esiin moneen otteeseen.
- Venäjä tukee Suomen esitystä pohjoisesta ulottuvuudesta, joka on myös Suomen EU-puheenjohtajakaudella ensisijalla, Lipponen kertoi.

Primakov puolestaan vahvisti Venäjän suhtautuvan myönteisesti EU:n tarjoukseen ruoka-avusta. Apupaketista on alustavasti keskusteltu, ja Venäjä on myös valmis takaamaan avun perillemenon oikeaan osoitteeseen. EU:n ylijäämävarastoista aiotaan toimittaa viljaa ja lihaa viime kesänä kuivuudesta kärsineille alueille.

Lipponen otti Moskovassa esiin myös kysymyksen Euroopan investointipankin EIB:n tulosta Venäjän rahoitusmarkkinoille - hanke, jota Suomi on kannattanut toisin kuin moni EU-maa.

Hänestä Viipurin ohikulkutien rakennusurakan rahoitus olisi sopiva pilottiprojekti EIB:lle. Pankki selvit tää parhaillaan mahdollisuuksia ulottaa toimintansa Venäjälle.

STT-IA
11.11.1998


POLITIIKKA -SIVULLE