Keskituloisillekin esitetään oikeusapua

Oikeudenkäyntikulut jo liian korkeita



Oikeudenkäyntikulut ovat nousseet tavallisille suomalaisille jo kohtuuttoman korkeiksi, Helsingin käräjäoikeuden laamanni Kauko Huttunen toteaa. Taloudellinen riski estää usein oikeudenkäyntiin ryhtymisen, vaikka se olisi välttämätöntä oikeuden saamiseksi.


Oikeudenkäyntikulutoimikunnan loppumietintö luovutettiin oikeusministeri Jussi Järventaukselle tiistaina Helsingissä.

Toimikunnan mielestä myös keskituloisilla pitäisi olla mahdollisuus saada oikeusapua. Tämä onnistuisi, jos yleisen oikeusavun ja maksuttomien oikeudenkäyntien tilalle luotaisiin yhtenäinen oikeusapujärjestelmä.

- Kansalaisista vain vähäinen osa saa maksuttoman oikeudenkäynnin. Rikkailla on varaa käräjöintiin, mutta tavallinen ihminen ei ole riittävästi oikeusturvan piirissä, Huttunen toteaa.

Huttusen mielestä tavallisen ihmisen pitäisi pystyä menemään oikeuteen, jos kyseessä on 10 000 markan tai kymmenien tuhansien markkojen riita-asia. Sen sijaan kiistoja muutamista sadoista markoista ei pitäisi puida oikeudessa.

Turhia riita-asioiden oikeudenkäyntejä voisi toimikunnan mielestä välttää myös kehittämällä sovittelua.

Asianajokulut suurimmat

Asianajokulut muodostavat suurimman menoerän oikeudenkäynnistä. Mietinnössä todetaan, että asianajajien palkkioihin on vaikea vaikuttaa suoraan, koska niistä voidaan sopia vapaasti, eikä markkamääräisiä ohjeita käytetä.

Palkkioiden lisäksi asiakkaan täytyy maksaa EY-direktiivin määräämä 22 prosentin arvonlisävero. Jos yksityinen henkilö tuomitaan maksamaan oikeudenkäyntikulut, hän ei yleensä voi vähentää arvonlisäveroa verotuksessa.

Oikeudenkäynnistä tavallisen kansalaisen maksettavaksi tulee keskimäärin noin 22 000 markan asianajajalasku. Jos hän häviää jutun, hän joutuu maksamaan sekä omansa että vastapuolen kulut.

Huttusen mielestä asiakkaan pitäisikin saada nykyistä enemmän tietoa asianajajapalkkioista. Palkkioiden perusteet pitäisi ilmoittaa selkeästi ja yhtenäisesti, jotta niitä voisi kunnolla vertailla. Asianajajaliiton ohjeen mukaan palkkion tulee olla kohtuullinen.

Riita-asioiden käsittely kestää

Riita-asioiden puiminen oikeudessa kestää edelleen liian pitkään, mikä nostaa myös kustannuksia. Valmistelun osuus on korostunut toimikunnan mielestä turhan suureksi, ja valmistelussa ja pääkäsittelyissä tehdään usein päällekkäistä työtä.

Kaikki riitaiset asiat käsitellään nykyään samalla tavalla. Toimikunnan mielestä yksinkertaisissa riita-asioissa asianosainen voisi itse esittää vaatimuksensa ja perusteensa.

Tällöin tuomari voisi huolehtia, että asiassa hankitaan ja esitetään vain olennainen aineisto. Samalla voitaisiin säätää, että asianomainen saisi vastapuolelta asianajokuluistaan korvausta pääsääntöisesti vain tiettyyn rajaan saakka.

- Nykyiset menettelysäännöt saattavat nostaa kynnystä oikeudenkäyntiin, koska helponkin riita-asian valmistelusta on vaikea selviytyä ilman oikeudellista asiantuntija-apua, mietinnössä todetaan.

STT-IA
6.11.1998


AJASSA -SIVULLE