Lipponen: Ruotsi ja Tanska suuntautumassa kohti EMU-jäsenyyttä



Pääministeri Paavo Lipposen mukaan Ruotsi ja Tanska ovat aikaisempaa aktiivisemmin suuntautumassa kohti talous- ja rahaliitto EMU:n jäsenyyttä.


Lipposen mukaan molemmat tähän asti EMU:n ulkopuolella pysytelleet EU-maat näyttävät selvästi jo siirtyneen seuraavaan vaiheeseen suhteessaan rahaliittoon. Myös Norjassa on herännyt keskustelu Norjan kruunun kytkemisestä euroon.

Lipposen arvion mukaan tilanteen muuttumista vauhdittaa jossain määrin se, että maailmantalouden tilanne on muuttunut viime vuodesta.

Lipponen arvioi naapurimaiden EMU-tilannetta sunnuntai-iltana Oslossa, jossa maanantaina alkaa Pohjoismaiden neuvoston nelipäiväinen kokous.

Merkkinä Pohjoismaiden EMU-kiinnostuksesta oli sunnuntaina järjestetty tapaaminen, johon kaikkien Pohjoismaiden pää- ja valtiovarainministerit olivat kokoontuneet.

Epävirallisessa kokouksessa keskusteltiin Euroopan talous- ja rahaliiton ohella kansainvälisestä taloustilanteesta. Suomesta kokoukseen osallistui myös valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok).

Lipposen mukaan kokouksen aiheeksi valittiin EMU isäntämaa Norjan sekä Ruotsin toivomuksesta.
- Tämä on sinänsä mielenkiintoista sekä myönteistä, ja osoittaa sen, että EMU koetaan vakaaksi alueeksi, Lipponen arvioi.

Lipponen korosti, että Suomi on kokouksessa paljolti vain kuuntelemassa mistä vaiheessa tilanne muissa Pohjoismaissa on.
- Emme osaa antaa näille kolmelle maalle mitään neuvoja, Lipponen sanoi ennen kokouksen alkua.

Keskeinen rooli idän suhteissa

Pääministeri Paavo Lipposen odotetaan olevan Oslon kokouksessa keskeisessä roolissa myös Itämeren maiden ja Venäjän välisissä suhteissa, sillä hän matkustaa tiistaiaamuna tapaamaan Venäjän pääministeri Jevgeni Primakovia.

Aiemmin sunnuntaina Lipponen keskusteli Helsingissä Liettuan presidentin Valdas Adamkusin kanssa.

Maanantaina Pohjoismaiden pääministerit keskustelevat mm. pohjoismaisesta yhteistyöstä ja EU:n ajankohtaisista kysymyksistä mukaan lukien Schengenin sopimus.

Sen jälkeen pidettävässä Pohjoismaiden ja Baltian maiden pääministerien neuvonpidossa keskustellaan EU:n laajenemisesta, EU:n pohjoisesta ulottuvuudesta ja Itämeren alueen yhteistyöstä.

Suomi pyrkii saamaan pohjoisen ulottuvuuden hankkeen tänä syksynä Euroopan unionissa niin pitkälle, että se olisi jo käytännön politiikkaa ensi vuoden jälkipuoliskolla Suomen puheenjohtajuuden aikana.

Pohjoisten alueiden yhteistyö kiinnostaa myös Norjaa ja Islantia, jotka eivät ole EU:n jäseniä. Maanantaina alkavassa istunnossa esitellään sekä pääministerien, ulkoministerien että puolustusministerien selonteot.

Pohjoismaiden neuvostolla on nyt 50. istuntonsa. Kokous päättyy torstaina ja noin 600 osallistujan joukossa on noin 60 ministeriä ja 100 kansanedustajaa.

STT-IA
9.11.1998


POLITIIKKA -SIVULLE