Republikaanit pitivät enemmistönsä, mutta demokraateille merkittäviä voittoja



Yhdysvaltain republikaaninen puolue säilytti tiistain välivaaleissa enemmistönsä kongressissa, mutta demokraatit saavuttivat vaaleissa tärkeitä voittoja. Vaaleja pidettiin epävirallisena kansanäänestyksenä siitä, pitäisikö presidentti Bill Clinton asettaa valtakunnanoikeuteen seksiskandaalin vuoksi.


Alustavien tulosten mukaan demokraatit eivät menettäneet yhtään paikkaa senaatissa. Vallanjako säilyi siis senaatissa niin, että republikaaneilla on edelleen 55 paikkaa ja demokraateilla 45 paikkaa. Vaaleissa oli jaossa yhteensä 34 senaatin paikkaa.

Kongressin edustajainhuoneessa demokraatit sen sijaan lisäsivät paikkalukuaan viidellä. Edustajainhuoneen uusi paikkajako on näin 223-211 republikaanien hyväksi.

Demokraattien menestyminen useissa osavaltioissa tulkittiin luottamuksenosoitukseksi Valkoista taloa kohtaan. New Yorkissa kiihkeä vaalikamppailu päättyi istuvan senaattorin, republikaanien Alfonse D'Amaton tappioon demokraattien Charles Schumerin viedessä voiton.

Demokraattien menestystä senaatin vaaleissa voidaan pitää torjuntavoittona, sillä republikaanit olivat laskeneet voittavansa siellä ainakin kaksi lisäpaikkaa.

Seksiskandaalin hyödyntäminen epäonnistui

Ensimmäistä kertaa yli 60 vuoteen istuvan presidentin puolue näytti yltävän voittoon välivaaleissa, joissa ei siis valita presidenttiä.

Menestyksen uskotaan johtuvan Yhdysvaltain talouden hyvästä tilasta ja äänestäjäkunnan kyllästymisestä presidentti Clintonia koskevan seksiskandaalin riepottelemiseen.

Tarkkailijoiden mukaan republikaanien voimakas kampanja Clintonia ja hänen uskottavuuttaan vastaan koitui lopulta heidän omaksi tappiokseen, sillä se herätti monet demokraatit vaaliuurnille.

Vielä vaalikampanjan viimeisellä viikolla republikaanit kehottivat television vaalimainoksissaan äänestäjiä rankaisemaan Clintonia Lewinsky-skandaalista ja äänestämään demokraatit vallasta.

Etenkin naiset, mustat ja latinalaisamerikkalaista syntyperää olevat asettuivat Clintonin tueksi vaaleissa. Vaaleissa äänestäneistä naisista 55 prosenttia antoi äänensä demokraateille, mustista puolestaan demokraatteja äänesti 89 prosenttia ja latinalaisamerikkalaista 65 prosenttia.

Myös kuvernöörinvaaleissa demokraatit näyttivät menestyneen ennusteiden valossa. Erityisen merkittävänä on pidettävä demokraattien voittoa Kaliforniassa, jossa demokraattien Gray Davis vei kuvernöörin paikan sitä 16 vuotta hallinneilta republikaaneilta.

Demokraatit saivat merkittäviä voittoja myös etelässä, joka on ollut republikaanien vahvaa aluetta. Pohjois-Carolinan osavaltiossa republikaanien senaattori kärsi tappion, ja Etelä-Carolina, Alabama ja Iowa saivat demokraattien edustajat kuvernööreiksi.

Republikaanit juhlivat puolestaan entisen presidentin George Bushin kahden pojan vaalimenestystä. Veljeksistä nuorempi Jeb Bush valittiin Floridan kuvernööriksi ja vanhempi George W. Bush säilytti paikkansa Teksasissa helposti.

Virta vie keskustaan

Vaaleja seuranneiden asiantuntijoiden mukaan Yhdysvaltain politiikassa on meneillään suuntaus kohti poliittista keskustaa. Keskusta on kuitenkin selvästi oikealla siitä, mitä esimerkiksi Euroopassa tarkoitetaan poliittisella keskustalla.

Suuntausta ei tule kuitenkaan sekoittaa minkäänlaiseen liberaalisuuden aaltoon.

Tarkkailijat huomauttavat, että monet hävinneistä demokraateista kuuluivat juuri puolueen liberaaliin siipeen. Republikaanien suurimmat häviäjät puolestaan olivat oikeistosiiven edustajia.

Asiantuntijat arvioivat, että suuntaus näkyy selvästi myös Yhdysvaltain seuraavissa presidentinvaaleissa vuonna 2000. Vaaleissa menestyy se ehdokas, jonka onnistuu tavoittamaan äänestäjät poliittisen keskustan edustajana.

Välivaalien tuloksen uskotaan antaneen pontta varapresidentti Al Goren mahdollisuuksille presidentinvaaleissa. Republikaanien puolelta esille näyttää nousevan Teksasin kuvernööri George W. Bush.

Vaaleissa oli jaossa 34 paikkaa 100-jäsenisessä senaatissa sekä kaikki 435 edustajainhuoneen paikkaa ja 36 osavaltion kuvernöörin paikkaa.

STT-IA
6.11.1998


ULKOMAAT -SIVULLE