Suomalaiset arvioivat, että rasismi on lisääntynyt Suomessa - muttei omassa lähipiirissä

Pelko elintasopakolaisuudesta kasvanut Suomessa



Kuusi kymmenestä suomalaisesta on sitä mieltä, että ulkomaalaiset tulevat Suomeen vain käyttääkseen hyväksi sosiaalietujamme. Vielä kaksi vuotta sitten näin ajatteli vain viisi suomalaista kymmenestä.


Väitteeseen, että ulkomaalaiset veisivät suomalaisilta työpaikat, kansalaiset eivät usko. Vain viidennes suomalaisista on väitteen kanssa täysin samaa mieltä tai jossain määrin samaa mieltä.

Rasismia ja suomalaisten asenteita ulkomaalaisia kohtaan selvitti Taloustutkimus Nykypäivän toimeksiannosta 31.3.-1.4.98 välisenä aikana.

Tutkimuksen kohderyhmään kuuluivat 15-74 -vuotiaat suomalaiset ja siinä haastateltiin 500 henkilöä puhelimitse. Otos painotettiin iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan kohderyhmää edustavaksi. Tilastollinen virhemarginaali on 95 prosentin luotettavuustasolla +/- 3 -prosenttiyksikköä.

Nyt tehdystä tutkimuksesta voidaan päätellä, ettei kansalaisten asenteissa ulkomaalaisia kohtaan ole tapahtunut kovinkaan dramaattisia muutoksia kahden vuoden aikana kun vertailukohtana käytetään tuolloin julkaistua tutkimusta - lukuunottamatta ehkä ns. elintasopakolaisuuden pelon kasvua.

Nyt tehdyn tutkimuksen mukaan rasismin lisääntymiseen Suomessa viime aikoina uskoo kolme neljäsosaa suomalaisista. Vielä kaksi vuotta sitten rasismin arvioi kasvaneen nykyistäkin suurempi joukko, kahdeksan suomalaista kymmenestä.

Vaikka rasismin lisääntymiseen nyt Suomessa uskotaankin, eivät kansalaiset myönnä sitä, että rasismi olisi kasvanut omassa lähipiirissä viime aikoina, sillä vain 14 prosenttia myöntää näin käyneen. Luku on kutakuinkin sama kuin pari vuotta sitten.

Joka kymmenes uskoo, että ulkomaalaiset vievät suomalaisilta naiset ja asuntojen menettämistä ulkomaalaisille pelkää suomalaisista joka neljäs. Erityisesti vanhemman väen keskuudessa naisten vokotteluun uskotaan keskimääräistä enemmän. Määrä on noussut parin vuoden takaisesta muutamalla prosentilla.

Ulkomaalaiset tuovat rikollisuutta

Suomalaisista on 70 prosenttia täysin samaa mieltä tai jossain määrin samaa mieltä väitteestä, että ulkomaalaiset tuovat Suomeen rikollisuutta. Ammattiryhmittäin tarkastellen erityisesti työväestö on tätä mieltä.

Usko väitteen todenperäisyyteen kasvaa sitä mukaan mitä vanhempiin ikäluokkiin mennään. Sen sijaan väitteeseen, että ulkomaalaiset tekevät Suomessa rikoksia lukumäärältään selvästi enemmän kuin suomalaiset, tutkimukseen osallistuneet jakautuivat kutakuinkin tasan. Iän myötä tämänkin väitteen todenperäisyyteen luottavien määrä näyttää kasvavan.

Ulkomaalaisia kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja piti haastatelluista jossain määrin tai täysin hyväksyttävinä 38 prosenttia. Sen sijaan ulkomaalaisia kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja piti jossain määrin tai täysin ymmärrettävinä kuitenkin peräti 83 prosenttia vastaajista.

Aiheellisina ennakkoluuloja ulkomaalaisia kohtaan pitää suomalaisista kutakuinkin puolet. Määrä kasvaa pohjoiseen mentäessä ja ikäryhmittäin iän karttuessa.

Monikulttuurisuus rikastuttaa

Pääosa suomalaisista (86 %) katsoo, että ulkomaalaisten läsnäolo Suomessa rikastuttaa suomalaista kulttuuria. Erityisesti naiset näyttävät olevan tätä mieltä. Asuinalueittain tarkasteltuna usko ulkomaalaisten tuomaan kulttuurin rikastumiseen hiipuu sitä mukaan mitä pohjoisemmaksi mennään.

Jossain määrin tai täysin erimieltä ulkomaalaisten Suomen kulttuuria rikastuttavasta vaikutuksesta on vain joka kymmenes suomalainen (12 %).

Tutkimukseen osallistuneista 59 prosenttia on täysin eri mieltä tai jossain määrin eri mieltä väitteestä, että ulkomaalaiset vievät suomalaisilta sosiaaliedut. Määrä on kutakuinkin sama kuin pari vuotta sitten. Joka kolmas sitä vastoin arvioi, että väite pitää ainakin jossain määrin paikkansa. Erityisesti eläkeläiset (52 %) katsovat ulkomaalaisten uhkaavan sosiaalietujamme. Sen sijaan maan eri osien välillä ei ole havaittavaa eroa.

Väittämään, että ulkomaalaiset tulevat Suomeen vain käyttämään hyväksi sosiaalietujamme uskoo ainakin jossain määrin kuusi kansalaista kymmenestä. Eniten näin arvioivia on vanhemmissa ikäluokissa. Sen sijaan tarkasteltaessa maamme eri osia ei kovinkaan suuria eroja ole havaittavissa.

Pari vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa täysin samaa mieltä tai jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa oli 52 prosenttia haastatelluista, joten nousua on tapahtunut kahdeksan prosenttiyksikön verran.

Kolme suurinta - toistensa kopioita

Vertailtaessa eri puolueiden kannattajien suhtautumista tutkimuksessa esitettyihin väittämiin voidaan todeta, ettei kolmen suurimman puolueen välillä ole kovinkaan suuria eroja.

Eniten eroavuuksia löytyi arvioitaessa mm. rasismin lisääntymistä ja ulkomaalaisten myötä mahdollisesti tulevaa kulttuurin rikastumista sekä ulkomaalaisten mahdollista elintasopakolaisuutta.

Keskustan kannattajista 71 prosenttia katsoi olevansa jossain määrin samaa mieltä väittämästä, että ulkomaalaiset tulevat Suomeen vain käyttääkseen hyväksi sosiaalietujamme. SDP:n kannattajista näin ajatteli 63 prosenttia ja kokoomuksen kannattajista 68 prosenttia.

SDP:n kannattajista rasismin lisääntymiseen uskoi 81 prosenttia, keskustan kannattajista 74 ja kokoomuksen 72 prosenttia.

Väitteeseen, että ulkomaalaisten läsnäolo rikastuttaa suomalaista kulttuuria uskoi ainakin jossain määrin kokoomuslaisista 87 prosenttia, demareista 81 prosenttia ja keskustalaisista 80 prosenttia.

KARI HIETAMÄKI
9.4.1998


POLITIIKKA -SIVULLE