Zyskowicz kaipaa selvyyttä Alholta ja Lipposelta

Iltalehti: Alho myönsi pääministerin ilmoituksen olleen näytelmä, jossa oli annetut vuorosanat



Alho-Sundqvist-sotku laajenee entisestään. Iltalehti paljasti keskiviikkoisessa numerossaan tiistaista enemmän katkelmia puhelinkeskustelusta, jota kansanedustaja Arja Alho (SDP) kävi toissa lauantaina TV2:n toimittajan Timo Harakan kanssa.


Keskustelussa Alho myöntää muuttaneensa puheitaan sopiviksi sen ilmoituksen kanssa, jonka pääministeri Paavo Lipponen (SDP) antoi eduskunnalle toissa viikolla. Pääministerin ilmoitus oli hänen mielestään järjestetty näytelmä, jossa oli annetut vuorosanat.

Syyt Alhon puheiden muuttamiseen olivat enemmän yleisempiä kuin henkilökohtaisia. Alho myöntää syyksi, ettei hallitus kaadu tai ettei synny hallitsematonta prosessia.

Alho kertoo myös SDP:n eduskuntaryhmän keskustelusta.
- Siellä sanottiin, että jokuhan on uhrattava, ja nyt minut on uhrattu ja se minun on hyväksyttävä, sanoo Alho keskustelussa siteeraamana.

Keskeiseksi termiksi koko vyyhdessä on tullut sana "aloitteellinen". Alho antoi taannoin TV2:n Mustassa laatikossa ymmärtää, että Lipponen olisi ollut aloitteellinen Sundqvist-sopimuksen synnyssä. Lipposen version mukaan Alho informoi häntä sopimuksen valmistelutilanteesta viime vuoden kesällä.

Yleisradio kielsi tämän luottamukselliseksi luonnehditun puhelinkeskustelun nauhoituksen käyttämisen Ajankohtaisessa kakkosessa. Syynä oli se, että Alho oli ilmoittanut toimittajalle kieltävänsä sen käytön.

Iltalehti oli saanut nauhan käsiinsä. Lehti julkaisi tiistaina ensimmäisen kerran otteita keskustelusta.

Zyskowicz kaipaa selvyyttä Alholta ja Lipposelta

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz kaipaa sekä Alholta että Lipposelta selvyyttä Sundqvist-sopimuksen valmistelua koskeviin lausuntoihin.

- Kun tässä on ristiriita siitä, mitä heidän keskinäisessä keskustelussaan on todettu ja mitä on tapahtunut niin kyllä se lähinnä on heidän vallassaan selvittää, Zyskowicz sanoi keskiviikkona.

Zyskowiczin mielestä keskiviikkona ei asiassa tullut juuri uutta julki.
- Tässä on selvästi useita väitteitä tai näkemyksiä ja lausuntoja tapahtumain kulusta, joista Arja Alho vastaa enemmästäkin kuin yhdestä. Tätä kautta on syntynyt ristiriitaisuuksia, joka on hämmentävää.

- Me toivomme, että asianosaiset pyrkisivät selvittämään tätä asiaa niin että eduskunnassa oleviin epäilyihin eduskunnan saaman informaation oikeellisuudesta saataisiin selvyys, Zyskowicz sanoi.

SDP:n puoluehallituksen jäsen vaatii vedenpitävää selvitystä

SDP:n puoluehallituksen jäsen, kansanedustaja Reijo Laitinen vaatii sekä Alhoa että Lipposta antamaan vedenpitävän selvityksen Sundqvist-Alho-jupakan tapahtumista.

Keskiviikkona julkisuuteen toimittamassaan tiedotteessa Laitinen sanoo, että kansalaiset ovat hämmentyneinä seuranneet ristiriitaisia ja päivittäin muuttuvia tietoja tapauksesta.

- Asiat on selvitettävä perinpohjaisesti. Niin kauan kuin asiassa on epäselvyyksiä heikkenee kansalaisten usko poliittiseen järjestelmäämme, Laitinen toteaa.

Laitinen vaatii avointa kuvausta asioiden kulusta sekä SDP:n eduskuntaryhmälle että kansalaisille.

STT-IA
14.10.1998


POLITIIKKA -SIVULLE