Viikonlopun politiikkaa lyhyesti


Korhonen vaatii ydinvoimasta kansanäänestystä

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Korhonen vaatii ydinvoiman lisärakentamisesta kansanäänestystä. Oulussa puhuneen Korhosen mukaan kansanäänestys voitaisiin pitää eduskuntavaalien yhteydessä.

Korhonen perustelee vaatimustaan sillä, että puolueet eivät ole valmiita päättämään perusvoiman tuotantotavasta.


Ihalainen ei halua poliitikkoja työaikaneuvotteluihin

Ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n puheenjohtajan Lauri Ihalaisen mielestä työajan lyhentämisestä on keskusteltava työmarkkinajärjestöjen kesken, ilman poliitikkojen mukanaoloa.

Ihalainen sanoi Aamulehdessä sekä Turun ja Savon Sanomissa sunnuntaina julkaistussa haastattelussa, että poliitikkojen ei pidä myöskään puuttua keskusteluihin työsopimusten yleissitovuudesta tai paikallisesta sopimisesta.

- Poliitikkojen ei pitäisi liikaa hämmentää tätä soppaa, sillä paikallisen sopimisen kehittäminen on lähtenyt hyvin liikkeelle ja sen prosessin kylkeen ei kenenkään pitäisi tulla asioita häiritsemään, Ihalainen sanoo.


Juhantalo tuskitta keskustan ehdokkaaksi

Kansanedustaja Kauko Juhantalo on keskustan ehdokkaana ensi kevään eduskuntavaaleissa. Keskustan Satakunnan piiri päätti lauantaina Huittisissa yksimielisesti asettaa taloussotkujen leimaaman Juhantalon ehdokkaaksi. Juhantalon ministerin ura loppui aikanaan valtakunnanoikeuden päätökseen. Tällä viikolla Juhantalo sai sakkotuomion kirjanpitorikoksesta.

Satakunnan keskusta asetti kaksitoista ehdokasta. Puolueella on vaaliliitto kristillisten kanssa. Juhantalon ehdokkuus ei synnyttänyt minkäänlaista keskustelua kokouksessa.


Pekkarinen: Ohjelma kuntien palvelujen turvaamiseksi

Kuntien eriarvoistumisen pysäyttäminen edellyttää sekä tasapainoisempaa aluekehitystä että kuntien keskinäisen taloudellisen tasauksen parantamista, sanoi Suomen kuntaliiton valtuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk) Kivijärvellä lauantaina.

Kivijärven kunnan 130-vuotisjuhlassa puhuneen Pekkarisen mukaan kansalaisten tasavertaisuus kuntien tuottamien palvelujen saamisessa on alkanut horjua ensimmäisen kerran vuosikymmeniin.

- Kunnallistalouksien ja aluekehityksen myllerrykset ovat lisäksi syventäneet kuntien selviytymisen eroja. Erityisesti ongelmakuntien määrän kasvu on ollut viime vuosina räjähdysmäinen, Pekkarinen sanoi.

Pekkarisen mielestä seuraavan hallituksen ja maan kuntien tulisi sopia koko vaalikauden mittaisesta ohjelmasta, jossa kuntasektorille turvattaisiin kansantulon kakusta oikea ja ennakoitavissa oleva osuus.


Anttila syyttää Lipposta uusliberalismista

Keskustan varapuheenjohtaja, Sirkka-Liisa Anttila syyttää pääministeri Paavo Lipposta (SDP) sitoutumisesta kapitalistisen ja uusliberaalin oikeistopolitiikan toteuttajaksi. Anttila sanoi lauantaina keskustan Satakunnan piirin piirikokouksessa Huittisissa, että Lipponen on avoimesti liputtanut nykyisen hallituspohjan jatkamisen puolesta.

- Miksi Suomen SDP puheenjohtajansa Paavo Lipposen toimesta on sitonut itsensä kokoomuksen kylkeen ja samalla sitoutunut jatkamaan nykyisen hallituksen harjoittamaa kovaa, kapitalistista, uusliberaalia oikeistopolitiikkaa?

- Tuloksena on jo nyt maan ja kansan vakava, syvä kahtiajako, joka räikeimmin näkyy työttömyytenä ja lasten sekä nuorten pahoinvointina, Anttila sanoi.


Tuomioja ei halua ydinvoimasta kynnyskysymystä

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Erkki Tuomioja toivoisi, että ydinvoimasta ei tehtäisi seuraavien hallitusneuvottelujen kynnyskysymystä.

Tuomioja sanoi lauantaina Ilta-Sanomien haastattelussa, että ydinvoimasta on kaikissa puolueissa, kuten myös SDP:ssä, erilaisia näkemyksiä.

Tuomioja äänesti viimeksi eduskunnassa ydinvoiman lisärakentamista vastaan. Nyt hän olisi valmis olemaan puolesta, jos ydinvoimalla korvattaisiin ympäristön kannalta epäedullisempaa energiantuotantoa.


Rehn kirinyt Ahtisaaren ohi

Elisabeth Rehn (RKP) voittaisi täpärästi Martti Ahtisaaren presidenttivaalien toisella kierroksella, jos vaalit pidettäisiin nyt. Tähän tulokseen tuli Yleisradion perjantaina julkistama mielipidemittaus. Rehn saisi sen mukaan 50,6 prosenttia äänistä, Ahtisaari 49,4.

Taloustutkimuksen elo- ja syyskuussa tekemässä mittauksessa haastateltiin 4 000:ta ihmistä. Ero ehdokkaiden kannatuksen välillä on niin pieni, että se mahtuu tutkimuksen virhemarginaaliin, joka on kaksi prosenttia suuntaan tai toiseen.

Rehn on kuitenkin parantanut kannatustaan selvästi Ylen viime mittauksesta maaliskuussa, jolloin Ahtisaari olisi toisella kierroksella voittanut selvästi, luvuin 54-46. Ahtisaari pärjäisi paremmin, jos vastassa olisi eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen (kok). Toisella kierroksella Ahtisaari voittaisi täpärästi, luvuin 50,8-49,2.

Mielipidemittauksessa vastaajat saivat myös valita oman puolueensa ehdokkaan listalta, jolla oli yhteensä 66 nimeä.

Liikehdintää oli tapahtunut lähinnä kokoomuksen riveissä. Puolueen kannattajilta löytyy yhä enemmän kannatusta puheenjohtaja Sauli Niinistön ehdokkuudelle - Uosukaista toivoo presidenttiehdokkaaksi 36 prosenttia, Niinistöä 27 prosenttia. Maaliskuussa Uosukainen johti 43 prosentilla Niinistön 16:ta prosenttia vastaan.

Ensimmäisellä vaalikierroksella Ahtisaari saisi 28 prosenttia, Rehn 25, Uosukainen 20, Esko Aho (kesk) 11 ja Kalevi Kivistö (vasl) 5 prosenttia. Verrattuna puolen vuoden takaiseen mittaukseen Ahtisaaren kannatus on ensimmäisellä kierroksella laskenut kolme prosenttiyksikköä, Rehnin noussut seitsemän.

Koonnut: IA
11.10.1998


POLITIIKKA -SIVULLE