Palkkarästiläiset raapivat ruplia kokoon hanttihommista

- Herään kello viisi aamulla, matkustan pystyttämään lehtikioskin, palaan kotiin, vaihdan vaatteet, ja menen töihin. Illalla sama juttu toisinpäin. Kotiin pääsen kello 22:n maissa. Lehtikioskin pystyttämisestä saan 30 ruplaa päivässä, ay-osaston puheenjohtaja Valeri Boronin kertoo.

Vuoden ajan hän jaksoi pystyttää lehtikioskin joka ikinen päivä, nyt hän tekee sitä joka toinen viikko. Suomen markoissa vajaaseen kymppiin jäävä päivätienesti on Boroninille tarpeen, sillä hän on saanut päätoimestaan suunnitteluinsinöörinä palkkaa viimeksi kesäkuussa 1996.

Aikaisemmin mm. armeijan ja viranomaisten tarpeisiin radioverkkoja suunnitelleen ja rakentaneen tehtaan talous romahti, kun valtiontilaukset ensin vähenivät ja sitten valtiolla ei ollut varaa maksaa valmiista tavarasta.

Raduga-tehdas ja sen suunnitteluosasto työllistivät neljä vuotta sitten 3 700 henkeä. Nyt luku on tippunut 800:aan ja palkkaa ei ole kuulunut 26 kuukauteen.

Korkeakoulututkinnon suorittanut Natalia Grigorjeva on kitkutellut kahden vuoden ajan kosmetiikkamyyjänä, Inkerin kirkon humanitaarisen avun turvin ja vanhuksen kotihoitajana.

- Hoidan kaksi vuorokautta vanhusta, jonka jälkeen minulla on kaksi vuorokautta vapaata, hän kertoo.

Vapaapäivänä hän menee töihin. Moni insinööri kaupustelee kioskeissa maitoa, lehtiä tai purkaa ja lastaa tavarakuormia.

Töihin mennään palkatta

Yrityksellä on palkkarästien lisäksi hoitamatta miljoonien vero- ja eläkemaksurästit sekä tavaratoimituksista kertyneet velat.

Kukaan ei usko, että palkkarästejä maksetaan koskaan - ainakaan kokonaan. Työtä jatketaan ammattitaidon ylläpitämiseksi tai silkasta rakkaudesta työhön.

- Me olemme liian vanhoja etsimään muuta työtä, porukka sanoo yhdestä suusta. Muuallekaan ei ole menemistä. Omaa yritystä ei voi panna pystyyn pääoman puutteessa, ja pikkuyrityksiä rahastavat rikolliset pelottavat.

Hanttihommista kertyneet tienestit riittävät halvimpaan mahdolliseen ruokaan ja asunnon vuokraan, jos siihenkään. Monilla on kuukausien vuokrarästit maksamatta.

Ruokapuolta täydennetään puutarhapalstojen sekä metsien sieni- ja marjasadon turvin. Lomaa ei ole, kun virallisella lomalla pyydystetään hiki hatussa ylimääräisiä ruplia tai kuokitaan peltoa.

- Sairastuminen olisi katastrofi, ja harrastuksiin ei ole varaa. Emme käy teatterissa, kertoo Sergei Jerohin, jonka kotikaupungissa on satakunta teatteria.

Hanttihommista raavitut tulot ovat kaventuneet, kun elokuun talousromahdus iski kaikkeen liiketoimintaan.

Kattoremontit ovat loppuneet, ja työporukan pystyyn pistämä lähiverkkoja asentava pikkuinen tietokoneyritys ei ole saanut uusia tilauksia.

- Meillä eletään anopin eläkkeen ja lasten tulojen turvin. Vaimonikin on töissä Radugassa eikä saa palkkaa. Onneksi asunto on lähellä, ja voin mennä kävellen töihin. Liikennemaksuihin ei olisi varaa, yksi porukasta kertoo.

Tavallinen tarina

Armeijan lukuun tekniikkaa ja muuta tavaraa puskeneet tehtaat ja niiden yhteydessä toimineet tutkimuslaitokset putosivat tyhjän päälle 90-luvun alkupuolella, kun valtion maksut alkoivat takkuilla.

Ruplia ei riittänyt tilausten maksuun eikä varsinkaan tehtaiden avustamiseen siviilituotantoon siirtymisessä.

- Vuonna 1994 voimaan tullut laki konversiosta oli sinällään hieno, mutta muutosten vaatimiin investointeihin ei valtiolta herunut pahimmillaan kopeekkaakaan, kertoo radioelektroniikkateollisuuden paikallisen ay-järjestön varapuheenjohtaja Viktor Danilin.

Vuosi lain voimaantulon jälkeen ay-väki teki selvityksen, jonka mukaan ala sai 1,5 prosenttia uudistusten vaatimasta summasta.

Danilinin mukaan tehtaat jäivät tuolloin kymmeniä vuosia vallinneen etumaksujärjestelmän vangiksi.
- Kun valtiolta tuli tilaus, se samantien maksoi etumaksun, jolla sitten pyöritettiin tuotantoa, hän selvittää.

Kun etumaksut loppuivat, tehtaiden kassat tyhjenivät. Tuonnin vapautuessa markkinoille tulvi tekniikkaa lännestä ja idästä halvempaan hintaan.

- Neuvostoaikaan Raduga-tehdas teki (armeijan tilausten ohessa) vuodessa 80 000 televisiota, ja ihmiset jonottivat niitä yökaudet. Nyt ihmiset haluavat Philipsin tai Sonyn, ja Raduga-televisioita tehdään satakunta kappaletta kuukaudessa, hän kertoi.

Väki väheni roimasti

Radugan tapaisissa radioelektroniikka-alan yrityksissä tilanne on heikompi. Pietarin puolensataa suurta armeija palvellutta tietoliikenneyritystä työllisti parhaimmillaan 300 000 henkeä.

- Niissä uuden tuotannon aloittamiseksi tuotantolinjat olisi monessa tapauksessa pitänyt uusia kokonaan.

Nyt työntekijöitä on 40 000, ja heistäkin käy "rohkean" arvion mukaan vakinaisesti töissä vain puolet.

Kahdeksan tehtaan väki saa kuukausittain palkan, ja loput reilut 30 000 työntekijää saavat tilipussin käteen sitten kun saavat.

- Ensimmäisessä aallossa lähtivät parhaat spesialistit, sitten väkeä lähti myyntihommiin ja eläköityneiden tilalle ei ole palkattu nuorta väkeä, hän kuvaa viime vuosien kehitystä.

STT-IA
9.10.1998